Työmatkoilta

Terkut Ranskasta!

Bonjour! Päästiin viime viikolla muutaman tytön voimin vierailemaan uusien ranskalaisten tuttujen kanssa täkäläisessä mini-Ranskassa, eli Ranskan suurlähetystössä täällä Washingtonissa. Ranskalaisilla oli vähän eri ote tähän hommaan kuin meillä, ja valtavan kokoisessa lähetystössä työskentelee yhteensä yli 300 ranskalaista. Rakennuksesta löytyy muun muassa oma pankki, valtava ruokala, kauppa sekä asuintiloja. Lisäksi ihan normaalisti, ottaen huomioon mistä maasta nyt on kyse, kuului lähetystön peruskalustoon oma catwalk.

Tässä salissa juhlitaan viikoittain ranskalaiseen tyyliin. Tila oli nätti ja valoisa, ihan kuin taidegalleria.

Nautiskeltiin lounasta lähetystöllä ja ihmeteltiin noutopöydän päivittäisiin antimiin kuuluvia juustoja, kroissantteja ja viinejä. Oon lisäks ihan täysin myyty ranskan kielelle. Se kuulostaa aivan ihanalta! Hyvien punkkujen ystävälle myös verovapaa viinimyymälä oli aarreaitta. Ihan mielettömiä, luonnollisesti Ranskasta tuotuja viinejä oli tarjolla kiitettävä valikoima pääasiassa alle $10 hintaan.

Nää herkut odottee nyt työhuoneessa kotiuttamispäivää.

Washingtonissa on toukokuussa Europe Open House -tapahtuma, jossa Euroopan maiden suurlähetystöissä on nimensä mukaisesti avoimet ovet päivän ajan. Olispa kiva päästä tutustumaan pikakelauksella muihinkin maihin, mutta oon tossa vaiheessa kevättä jo muissa maisemissa.

Ranskassa vois joskus vaikka mennä käymään! Alko vähän kyllä houkutella :)

Forever 24

Sain tänä vuonna vähän lisäaikaa ennen vanhenemista muuttamalla toiselle aikavyöhykkeelle. Lisäksi saavutin sen pisteen elämässäni, että päätin tästä eteenpäin olevani vuodesta toiseen 24-vuotias, eikä päivääkään enempää. En varsinaisesti jaksa kriiseillä ikävuosien lisääntymisestä, mutta sanotaan nyt näin, että jostain syystä ekaa kertaa en haluais ajatella, että mulla on huomenna synttärit.

Olin vähän muikeena Ystävänpäivänä, kun löysin Janin kukka/suklaa/nalle-lähetyksen ovelta..<3 Ihana mies!

Eilen illalla täällä Washingtonissa ranskalainen tuttavani ihmetteli kovasti, miksen haluaisi lisää vuosia itselleni. Hän ei voinut ymmärtää, miten iän lisääntymisen voisi nähdä negatiivisena asiana - kokemusten lisääntyessä kun ihmisestä tulee hänen mukaansa viisaampi ja mielenkiintoisempi. Mun mielestä itse asiassa tosi kiva ajattelutapa! Täytyy varmaan itsekin alkaa hokea tota itselle ;)

Päästiin työkaverin kanssa viime viikolla NBA-matsiin. Oltiin ihan täpinöissä, olipa ihanaa päästä pitkästä aikaa keskelle sitä fiilistä katsomossa!! Saatiin vielä hyvältä uudelta tuttavuudelta liput ihan kentän lähelle, ei huono!

Washington Wizards - New York Knicks. Nykkiläiset vei..

Tähän viikkoon on mahtunut paljon, vaikka muutama päivä on mennyt harmi kyllä mahatudin parissa sängyn ja vessan välillä spurttaillessa. Töissä päivät juoksee vauhdilla, joten nautiskellaan siis täysillä NYT! Multa on vielä monet ns. turistikohteet kiertämättä, mutta sen sijaan oon pyrkinyt mahdollisimman monena iltana käymään jossain uudessa paikassa. Mut paremmin tuntevat tietää, että rakastan ihan normaaleissa päivittäistavarakaupoissa kiertelyä (noh, erityisesti täällä loputtomien hyllykilometrien ihmemaassa...) ja saatan helposti kuluttaa esimerkiks WholeFoodsissa pari tuntia ja tulla ulos ostamatta muuta kuin boksin salaattia seisovasta pöydästä. Jani vannotti mua, että kierrän täälläoloaikana kaupoissa niin paljon, ettei sen tarvi enää viimesinä viikkoina odotella mua joka kerta kauppaan mennessä paria tuntia, kun jään vertailemaan lähisupermarketin mehutarjontaa tai tutkimaan mitä salaattibaarista tänään löytyy. Hah, katotaan onnistunko! Yritys on ainakin ollu kova ;)

Nyt jo Suomeen takas kotiutuneen työkaverini Susannan kanssa vilkuttelemassa Obamalle Valkosella Talolla. Taloon kierrokselle pääseminen on mahdollista mutta hankalaa, joten se jää todennäkösesti tältä reissulta väliin.

Rakkaaksi ystäväkseni ja viikoittaisella tasolla useiden pitkien puheluiden kohteeksi muodostunut American Airlineskin jaksoi yllättää mut tällä viikolla. Lähemmäs pari kuukautta kadoksissa ollut matkalaukkuni oli majaillut koko tän ajan Heathrow'n lentokentällä Lontoossa, missäs muuallakaan. Sain kaivatun omaisuuteni takas perjantaina, mutta puhelinkeskustelut jatkuu varmaan yhtä antoisina ens viikolla, ja koskee tästä eteenpäin kadonneiden tilalle ostettujen tavaroiden korvaamista jne. Pari kuukautta on aika pitkä aika odotella laukkua ilman vaatteita, joten tässä nyt sitten raavin päätäni kaiken tän uuden ja vanhan tavaran keskellä...

Työmatkalta randomisti räpsästy kuva. Tää nyt ei ehkä kerro paljon :D ...mutta tästäkin käppäillään joka aamu!

Sanoinkohan viimeks mitään näistä keleistä täällä? Tän vajaan kahden kuukauden aikana oon päässy näkemään nimittäin niin monta erilaista säänalaa, että melkein jopa Lontoon vaihtelevat kelit jää kakkoseks! :D Sateenvarjo on ja pysyy siis tiukasti laukussa joka päivä ovesta ulos lähtiessä. Tasan viikko sitten täällä tuli lunta vaakatasossa, tänä viikonloppuna taas nautiskeltiin parinkymmenen asteen lämmöstä ja mielettömän virkistävästä kevätauringosta. Eikä täällä kovin usein sada, mutta sanotaan näin, että sitten kun se sattuu kohdalle niin tarvittais kyllä ehkä joku Nooan arkki, että säilyis kuivana siitä luonnonilmiöstä. Kerran pääsin moiseen kuuroon just metrolta töihin kävellessä, ja ekat 1,5 h vietinkin työpaikan saunalla housuja ja sukkia hiustenkuivaajalla kuivaten ja silittäen..

US Capitol on tästä kotihuudeilta noin 25 minsan kävelyn päässä suoraan etelässä. Kivaa lenkkeilyseutua!

Mun tän viikon kotikaveri oli Ilona-kissa, jonka hoitajana olin vuokraemännän matkan ajan.

Nyt kutsuu nukkumatti. Seuraava viikko pitää alottaa taas pirteenä, joten unta kuulaan. Haleja o/

Love,
Jo

Greetings from the U.S. of A.!

Kukkuu! Washingtonissa ensimmäinen kuukausi on takana. Ihan mielettömän ihana kaupunki, joskin tosi erilainen kuin mikään muu jenkkikaupunki missä oon käynyt. DC on ylväs, korrekti, classy. Täällä ei ole samanlaista energiaa ja sykettä kuin esimerkiksi Chicagossa. Sen sijaan täällä on paljon valkoista kiveä, poliiseja ja valtaa.

Me ja kaupungin korkein rakennelma, Washington Monument..se ei ehkä pääse ihan oikeuksiinsa tässä kuvassa, öhöm.

Embassy of Finland, Washington, DC.

Suurin osa ajasta mulla menee luonnollisesti töissä, ja ne päivän muutamat vähäiset vapaatunnit on kullanarvoisia taas. Oon viihtynyt suurlähetystöllä ihan hyvin, ja tää on mulle ihan loistava oppimismahdollisuus. Kauppapoliittisella osastolla pääsen kiertämään mielenkiintoisia seminaareja, kokouksia, kongressin kuulemistilaisuuksia yms. ja raportoin niistä sitten eteenpäin. Lisäksi tutkin milloin mitäkin kaupankäyntiin vaikuttavia poliittisia päätöksentekoprosesseja. Omissa opinnoissa näitä aiheita ei ole paljon käsitelty, joten jälleen opitaan uutta :)

Tältä näyttää lähetystö sisältä.

Metroasemat näyttää täällä aina samanlaisilta. Scifiä!

Asun ihan eri puolella kaupunkia kuin missä työpaikka on, ja julkisilla matkustaminen on alkanut jo vähän kypsyttää. Lontoossa ehti tottua toimivaan metrosysteemiin - täällä metrolla pääsee kyllä nopeasti moneen paikkaan, mutta esimerkiksi lähetystöalueelle kävelee metrolta 25 min. Eipä se paha ole, mutta aamukiireessä jokainen ylimääräinen työmatkaan kuluva minuutti tuntuu pitkältä, tiedätte kyllä. Kaipaan taas vähän pyörää, mutten taida viitsiä näin lyhyen ajan takia panostaa mokomaan ylellisyyteen.

Voishan täällä vuokrata pyörän... Miks Helsingissä ei säily yhtä siisteinä nää lainapyörät?

Tältä näyttää tavalliset, keskiluokan asuinrakennukset täällä. Hulppeita omakotitaloalueitakin löytyy tosin toki. Pihoissa on vaan kyltit, joissa lukee "CIA:n vartioima", en oo sit hirveesti viittiny jäädä kuvailemaan.

Lisäksi, mitä olis Johannan elämä ilman punttisalia. Laskin just, että oon käynyt täälläoloaikana jo kuudella eri salilla...hups. Tosin kaikki on saman ketjun saleja. Päätin kuitenkin palata sille salille, johon heti tänne tultuani alunperin liityin. Se on työpaikan lähellä, aika pieni mutta hyvin varusteltu, ja aina ihan mielettömän siisti. Henkilökunta on mukavaa ja sali ei yleensä ole ihan täynnä muuten kuin ehkä maanantai-iltaisin kun huonoa omaatuntoa viikonlopusta potevat ihmiset änkeää samaan aikaan sinne. Plussaa siitä, että salin vieressä on WholeFoods Market, jossa voi ennen kotiinlähtöä käydä tekemässä ruokaostokset ;) Täydellistä.

Joku valkonen tönö... ;)

Kaikkea muutakin on kyllä ehditty harrastaa. Kaupunkia on koluttu ristiin rastiin uusien työkavereiden kanssa. Janinkin kanssa ehdittiin kierrellä paljon sillon kun tultiin, nythän elämme siis eri puolilla maailmaa toistaiseksi, jos ja kun asia ei ole täällä tullut ilmi. Washington on kovin käsiteltävissä oleva kaupunki, täällä voi helposti kävellä paikasta paikkaan ja alueet tulee nopeasti tutuiksi. Sen lisäksi, mikä vois olla helpompaa tälläselle suuntavaistoihmeelle kuin se, että kadun nimet on itä-länsi -akselilla nimetty aakkosittain ja pohjois-etelä -akselilla numeroittain... (Silti joudun ehkä myöntämään, että Janin antama maailman paras joululahja, puhelin jossa on navigaattori, on tullu mitä parhaaseen käyttöön täällä kun se ei itse mun henkilökohtasena kartanlukijana ole ollu paikalla...)

Jani ja Verizon Center, jonka sisäpuolelle en ole vielä päässyt viihdyttämään itseeni lätkällä tai koriksella. Se on kyllä to do -listalla!

Shoppailuun on ollu kerrankin PAKOTTAVA tarve. ;) ... American Airlines hukkasi tänne tullessa toisen matkalaukuista, ja sinne menivät työvaatteet, muutama pari uusia kenkiä jne. jne... Ei paljon harmita! :( On meinaan aikamoisen työn takana löytää 155-senttisenä jakkupukuja, mekkoja, kauluspaitoja ja muuta sälää. Varsinkin kaupungissa, jossa ollaan keskitytty kaikkeen muuhun paitsi hyvin shoppailumahdollisuuksien tarjoamiseen. Missä ihmiset ostaa vaatteensa, netissä? Niin mä ainakin päädyin tekemään...

Lemppari-shopping mall: Pentagon City.

Kevyt kenttälounas?

Washington kuittaa. Terkkuja Janilta Lontoosta! Meillä on ikävä teitä, ja toisiamme.

Love,

Jo

Vuoden viimeiset PROMOT a.k.a. työpäivät

Siitä huolimatta, että oon viimeisen n. kahden vuoden ajan yrittänyt eläköityä promoottorin töistäni, joku niitä myyntiedustuskeikkoja aina mun kalenteriin buukkaa. Eikä sinänsä valittamista; en tiedä montaakaan leppoisampaa työtä. Paikat vaihtuvat, edustettavat brändit vaihtuvat ja ihmiset vaihtuvat - mihinkään ei siis ehdi yrittämälläkään kyllästyä.

Ainoa overdose promotöistä tulee yleensä, jos keikoilla on ilmaista jaettavaa, sillä silloin yleensä niin perin hillityt suomalaiset menevät täysin pois tolaltaan. Kun aikuinen ihminen kahmaisee kaksin kourin puolet tarjottavana olevista ilmaisnäytteistä laukkuunsa, ei yleensä jaksa suorittaa minkäännäköisiä tekohymyponnistuksia. Ei, ei jaksa.

Tänään ja eilen ei ollut ilmasta jaettavaa! Good times. ;) Oon ollut promoamassa Russell Hobbsin tuotteita Tampereella. Täällä keikoilla käymisessä on se hyvä puoli, että kylä on loppupeleissä niin piskuinen...aina törmää tuttuihin! Nääkään kaksi päivää eivät olleet poikkeus, vaan ennaltasopimattomia treffauksia syntyi muutamat. Onkohan siis työselkärangatonta sanoa, että hoitaa työajallaan myös sosiaalisia suhteita? :D

Nyt pitää varmaan alkaa hoitaa vähän suhteita Markkinoinnin teoria -kurssin tenttikirjojen ja artikkelien kanssa, ne suhteet kun on olleet vähän katkolla tässä viime päivinä. Haluan vielä ehdottomasti kertoa, että katson juuri Skypen kautta, kun rakas aviomieheni valmistaa Lontoossa itselleen jättiläismäistä annosta spagettia ja jauhelihakastiketta. Miten ihanaa onkaan etäsuhteessa eläminen!

Love,

Johanna

Tervehdys Lontoosta

Ei oo ihan hetkeen sitten tullut kirjoteltuakaan tänne joten ajattelin et vois jotain raapustaa ihan vaan että sais vähän jotain kirjallista tulostettua. Koulussa mennään nyt seitsemättä viikkoa ja rupee pikku hiljaa oleen niin sanottujen 'mid-term' papereiden aika. Tarkottaa siis lähinnä, että kurssien puolivälissä pidetään yleisesti ottaen, koe, esitelmä, essee tai jonkunlainen muu akateeminen kontribuutio ja seuraava arvosteltava suoritus tehdään yleisesti ottaen jakson loppupuolella jonka painoarvo on yleisesti ottaen arvosanallisesti huomattavasti merkittävämpi kuin puolivälin tehtävällä.

Koulu on alkanut ihan hyvin pienien alkutakkuilujen jälkeen, lähinnä ainoat tökkimisen aiheet on ollut lievä takeltelu englanninkielen puhumisen kanssa ja yleisissä koulujärjestelyissä. Vaikka sitä englantia on kuinka puhunut vuoden jenkeissä ja vaikka missä, meni siinä taas melkein kuukauden päivät kunnes se rupesi tuntumaan siltä että ei tarvi jokaikistä sanaa hakea jostain syvältä aivojen perukoilta. Vaikka eipä siinä, loppujen lopuksi varsinaisia brittejä meikäläisen ryhmissä ei aivan liikoja ole. Suurin osa opiskelijoista samassa ryhmissä on Intiasta, Lähi-idästä, Puolasta ja muualta Euroopasta. Varsinaisia äidinkielenään englantia puhuvia henkilöitä ei taida tuossa n. 20 hlön ryhmässä olla kuin muutama ja varsinaista britti-englantia ei taida puhua kuin 2.

Kuva meidän koulun keskustan kampuksen edestä.

Yleiset järjestelyt lähes kaikissa asioissa on ilmeisesti hieman hankalia tällä saarella. Kouluun kirjautuminen sinänsä meni suunnilleen kivuttomasti, paitsi että olin hienosti unohtanut ottaa alkuperäiskappaleet todistuksistani mukaan. Tosin kunhan nämä oli toimitettu ei sinänsä koulussa ole kummosemmin sählätty. Kirjautuessani kouluun, oli koulun virkailija sitä mieltä, että minulla tarvitsee olla joko päätös myönnetystä lainasta tai rahat maksaa lukukausimaksu heti. Hetken selvittelyjen jälkeen allekirjoitin paperin, joka velvoittaa minut maksamaan lukukausimaksun, mikäli EU-kansalaisille myönnettävä lukukausimaksulaina päätös on negatiivinen. Eli suurin sähläys on syntynyt lähinnä lukukausimaksulainan kanssa jota ei vieläkään ole saatu päätökseen. Soitin tänään kyseiseen laitokseen, josta ilmoitettiin, että olen kuulemma toimittanut kaikki muut paperit, lukuunottamatta paperia jossa pyydän lainasummaa. Kyseistä paperia ei ole missään vaiheessa toimitettu, eikä aikaisemmin mainittu. No, nyt se on lähetetty postiteitse minulle päin ja kun se on täytetty ja lähetetty pitäisi kaiken olla kunnossa.

Eli kyllä sitä täälläkin virkamiehet osaavat sählätä, jos osaa Suomen KELA:kin. Päätöstä opintotuesta, asumislisästä ja opintolainasta sai odottaa vain vaivaiset 8 viikkoa ja luulen että suuri syy miksi päätös asiaan saatiin vihdoinkin oli se että lähetin jo kolmatta kertaa sähköpostia kysyen "Missä päätös viipyy? On _hieman_ rahat vähissä.". Siinä meinasi jo hieman ruveta kiristelemään päätöstä odotellessa, mutta onneksi sielä saatiin edes jotain aikaseksi.

Sitten yleisiin järjestelyihin, pankitilin hommaaminen oli sinänsä helppo homma vaikkakin tästä oli varoiteltu etukäteen. Siitä vaikeudet sitten alkoivatkin, ajattelin avata pankkitilin HSBC:hen jotta sitten jatkossa kuin asuu sitten missäpäin tahansa maailmaa olisi pankkiasiat kunnossa. No ilmeisesti HSBC antaa asiakkaillensa kaikkein alhaisimman luottoluokituksen joka tuottaa ongelmia esimerkiksi kännykkäliittymäsopimusta hankkiessa. Eli toistaiseksi en ole saanut hankittua sopimusliittymää kyseisen pankkitilin takia, joten prepaidilla mennään kunnes luottoluokitus nousee. Tähän yleensä menee noin 3-6kk, riippuen hieman mitä kaikkia muita sopimuksia saa läpi menemään. Muuten pankkina HSBC on toiminut moitteettomasti, palvelu on ollut erittäin laadukasta ja internetturvallisuus ja pin-koodijärjestelmä on ylivoimaisesti maan turvallisin.

HSBC pin-koodinluoja lätyskä

Erittäin hieno pieni yksityiskohta koskien kännykkäliittymiä on se, että tällä saarella ei varsinaisesti saa liittymää jossa olisi rajaton datankäyttö. Vaikka palveluntarjoaja ilmoittaisikin että kyseisessä liittymässä olisi "rajaton data" on näissä tapauksissa aina pienellä präntätty teksti datan kohtuullisesta käytöstä, eli yleisesti ottaen mikäli käytät dataa yli 1GB/kk joudut maksamaan ylimenevästä osuudesta. Sama hienous tulee vastaan kuin hankit kotiisi internet yhteyttä, lähes kaikki liittymät on rajattu 10GB-40GB/kk maksimiin. Ja vaikka ottaisit liittymän jossa on "rajaton data" niin kuin ylität 100GB/kk rajan hidastuu nettisi niin hitaaksi että pystyt juuri ja juuri surffaamaan normaaleilla nettisivuilla. Näin siis tällä saarella toimii dataliikenne, ei muutakun ottamaan mallia.

Sen verran on kaikenlaista kiirettä pukannut, että ei ole tullut käytyä lähes missään turistinähtävyyksissä saatika sitten jalkapallopelissä. Jonkun verran sitä on tullut keskustassa pyörittyä ja jotain tehtyä, mutta suurimmaksi osaksi elämä on rajoittunut koulun ja jääkiekon välille. Jääkiekko on ollut ihan mukava harraste vastapainoksi opiskelulle. Ainoa miinus on se, että jääkiekko harjoitukset ja pelit ovat yleisesti ottaen poikkeuksetta kello 22 aikoihin ja myöhemmin. Ja koska hallille menoon tarvitsee käyttää vähintään kahta eri bussia, kuluu matkoihin aikaa minimissään sen 40 minuuttia, ei yleisesti ottaen tarvitse ainakaan ennen 02.00 nukkumaan menemistä edes harkita. Toistaiseksi ankein kokemus yöllisestä matkustamisesta koettiin lauantain pelin jälkeen. Suorin bussiyhteys jäähallilta kohti kotia ei kulje kello 1.05 jälkeen lainkaan ja koska seuraava vaihtoehto jättää suhteellisen pitkän kävelymatkan pelikassin kanssa ajattelimme kokeilla bussin vaihtoa keskustan kautta. Idea sinänsä oli hyvä ja olisi varmasti toiminut huomattavasti paremmin mikäli ei olisi ollut lauantai-ilta. Otimme bussin jäähallilta kohti keskustaa ja jäimme pois kohdassa josta kulkee 2 eri bussia periaatteessa suoraan kotiovellemme. Odotettuamme noin 45 minuuttia ja kun viides kotia kohti menevä bussi päätti olla edes pysähtymättä pysäkillemme (lähinnä sen takia että bussi oli täynnä) päätimme, että ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa taksi. Ikäväksemme vapaita takseja oli mennyt vaikka muille jakaa, mutta kuin asialle oli tarvetta ei takseja näkynyt missään. Viimein noin 10 minuutin viuhtomisen ja riuhtomisen jälkeen istuimme taksissa joka ajoi kotiovelle n.15minuutissa ja tämä luksus päätyi maksamaan sen £13. Ainakin opimme yhden asian, on aivan turha yrittää saada bussia kello kahden jälkeen yöllä keskustasta, mikäli ei satu olemaan bussin lähtöpysäkin lähellä. Matkaan kului loppujen lopuksi vaivaiset 2 tuntia ja 45 minuuttia. Hieman siinä sitten tuppaa väsyttämään kuin saapuu pelireissusta siinä vähän klo 3.00 jälkeen kotiin. Sunnuntain harjoituspelireissusta pääsi onneksi huomattavasti aikaisemmin (klo 00.15 aikoihin) kotiin joka helpottaa huomattavasti maanantain kello 10.00 tunnille menoa.

Jääkiekon taso ei tällä saarella erityisesti päätä huimaa, ainakaan yliopistotasolla, mutta onhan se mukavaa kun saa jotain aikaseksikin. Joukkueemme London Dragons, joka on koottu periaatteessa kaikista Lontoon alueen yliopistoista sisältää suurimmaksi osaksi pelaajat ovat kaikkialta muualta paitsi Iso-Britanniasta, USA ja Kanada ovat erittäin hyvin edustettuina. Sen lisäksi meitä on minun lisäksi toinen suomalainen, kämppiksemme Kalle, yksi ruotsalainen ja kavereita keski- ja itä-euroopasta. Kauden avausottelu on ensi lauantaina ja ottelussa vastaan asettuu Cambridge University Blues, siinä päästään sitten testaamaan kuinka tämänvuotinen joukkueemme sarjasta selviytyy. Sarja sinänsä on aika pieni, sillä pelaamme koko kauden aikana vain 6 sarjaottelua. Joukkueisiin meidän ja Cambridgen lisäksi lukeutuvat Oxford ja Southampton. Tästä pääsee tarkasteleen joukkueen sivuja http://www.londondragons.com/

Toistaiseksi lukujärjestykseni on sellainen että maanantaisin olen koulussa klo 10-15. Sitten onkin tiistai, keskiviikko vapaata koulusta ja torstaina olen koulussa klo 10-15. Kouluviikko viimeistellään perjantaina kahden ja puolen tunnin sessiolla alkaen 14.00, eli aivan liikaa tunteja ei viikkomääräisesti ole, joka tosin tarkoittaa myös sitä että omatoimista opiskelua harrastetaan vähintään 10-15 tuntia viikossa koulun lisäksi.

Pikku hiljaa sitä alkaa olemaan sellainen tuntuma elämiseen, olemiseen ja lähinnä kommunikointiin, että tarvitsee ruveta katselemaan työllistymismahdollisuuksia. Koska Englanti ja varsinkin Lontoo, ei todellakaan ole mikään erityisen halpa maa elää ja asumiskulut jaetussa kolmiossa kuukausitasolla hipoo n. ~900€/kk ja siihen sitten ruuat, matkakortit, puhelimet ym. kulut päälle ei KELA:n tuella aivan hirveän pitkälle pötkitä. Jos sitä jonkinlaisen hanttihomman löytäisi missä voisi jollain tavalla joustavasti käydä sen 15-20 tuntia viikossa käydä vääntämässä niin ei tarvitse ihan vesi&leipä-linjalle mennä. Toistaisesti olen vain hieman katsellut vaihtoehtoja, mutta eiköhän se tässä muutaman viikon sisällä rupea muuttumaan tutkimisesta teoiksi ja sitten päivät rupeavatkin olemaan aika täyteen tuupattuna.

Eiköhän sitä tule kirjoiteltua jatkossa tänne hieman enemmänkin, nyt kun on niin sanotusti saanut pään auki. Hieman oli jäänyt unholaan tämä tämmönen blogin pitäminen kun asuikin hetken aikaa Suomessa. Katsotaan nyt, yritetään jotain saada aikaiseksi.

Kauneutta ja Terveyttä ja oikeestaan Ihan Mitä Vaan kaikille!

Hups vaan liikutan itseni taas huomiseksi Helsinkiin hymyilemään päiväksi messuille. Tästähän tuli jälleen tapa, vaikka annoin jo itelleni luvan jäädä eläkkeelle messutytön hommista! No, ihan mukavaa hommaahan moinen on (joskus), ja yhen yksittäisen päivän nyt seisoo vaikka päällään. Tai sitten ihan vaan ne päkiöitä suloisella puristuksella hellivät korkkarit jalassa ilmaisia tuotenäytteitä hullunkiilto silmissään pyydystäville asiakkaille iloisesti hymyillen. ":)))))"

Mä tein ensimmäisen promokeikkani suunnilleen neljä-viisi vuotta sitten tuuraten silloisessa työpaikassani työskentelevää tyttöä, joka ei päässyt tekemään keikkaansa ja pyysi minut hätiin. Melko extreme-kokemus, mutta silloin taisin kyllä nauttia hommasta täysin siemauksin. Sittemmin olen tehnyt promoja niin paljon, että saan varmaan luvan kanssa sanoa että minulla on takanani jo yksi työura. ;) Mukaan mahtuu tuotemerkkejä laidasta laitaan, ja on ollut aika opettavaista työskennellä edustaen milloin mitäkin brändiä tai tuotetta.

Opiskelujen ohessa tällainen homma on oivallista. Töitä tehdään yleensä freelancerina tai toiminimellä, jolloin "työnantajia" on useampia. Sitä myöten keikkoja on tarjolla paljon.. mutta niitä voi ottaa sen mukaan, miten opiskeluaikataulu antaa myöden (itse olen ottanut yleensä liikaa :). Kivoimpia, mutta toisaalta rankimpia ovat messukeikat tai muut useamman kuin yhden päivän keikat. Tuotteeseen ehtii tutustua hyvin ja yleensä messuilla on hyvä meininki ja paljon nähtävää. Messujen lisäksi töitä on tullut tehtyä erilaisissa tapahtumissa, kiertueilla sekä ihan missä vain marketeissa ja myymälöissä. Monenkohan ison supermarketin varastotiloissa olen eksynyt urani aikana..ja monessakohan suomalaisessa hotellissa olen töiden takia yöpynyt, vaikka muuten en juuri Suomessa hotellilomia harrasta?

Tällainen työ sopii ihmiselle, joka ei stressaa siitä, että maisemat ja työporukka vaihtuu harva se päivä - tai oikeastaan joka ikinen kerta kun menee töihin. Täytyy myös omaksua uutta tietoa melko nopealla aikataululla, taiiii sitten vaan hymyillä ja sanoa että "evvk", niinkuin useimmat taitaa tehdä :) Kivointa tässä duunissa on kuitenkin itsenäisyys ja se, että itse olen ainakin aina kokenut saaneeni joka paikassa erityishyvää kohtelua, kun en ole ns. "tavallinen työntekijä", vaan vieraileva sankaritar.

No miten niitä töitä sitten saa? Se on ihan hyvä kysymys. Näihin töihin varmasti useimmat ajautuvat suhteilla, niinkuin minäkin tavallaan. Uusia keikkoja ja uusia halukkaita työnantajia tulee sitten sitä mukaa kun tekee hommansa menestyksekkäästi, jaksaa hymyillä korvasta korvaan 12h vuorokauden aikana, ja saa asiakkaat ostamaan villinä jotain ihan tyhmää tuotetta.

Kuten sanottua, itselläni on kuitenkin aikomus vetäytyä taka-alalle näistä riveistä. Olen huomannut, että loistavan promotytön ominaisuuteni ovat päässeet hieman ruosteeseen, ja taitaa olla aika sanoa vain että hyvä niin.

Tänä sunnuntaina kuitenkin, once more: kaikki kynnelle kykenevät Helsingin Messukeskukseen yhdistetyille Terveys+Hyvä Olo, Kauneus+Muoti ja Häät+Rakkaus -messuille! Allekirjoittanut hymyilee siellä iloisesti tukka kammattuna ja korkkarit jalassa. Jee!

Muscle overload

Huh.

En oo oikein vieläkään päässyt yli viikonlopusta, joka kului työskennellen Helsingin Finlandia-talolla Fitness Expo -messuilla. Mun on pakko avautua iiihan hetken, niin pääsen tästä taas jatkamaan normaalia elämää. Kaksi päivää oman pään (no, okei, Janin pään) kokoiset hauikset naaman edestä vilahdellen ja tiukkojen minisortsien verhoamat pakarat ympärilläni keikkuen saivat mut miettimään, mikä treenaamisessa ja itsestään huolen pitämisessä on oleellista.

Rakastan punttitreeniä. Rakastan sitä voimakasta fiilistä, joka mulla on kunnon mavetreenin jälkeen. Rakastan sitä, että mulla on puolen tunnin salitreenin jälkeen päivän treenit hoidettuna, kun joku lähtee vielä kolmeksi tunniksi metsään hölkkäämään - ja koen silti saavani treenistä suuremman hyödyn irti. Se vaan on yksi kuuluisista Niin Mun Jutuista.

Muistan, kuinka viimeksi kaksi vuotta sitten Fitness Expo -messuilla töissä ollessani olin intoa piukassa ja ruskeiksi kisaväreillä maalatut puolialastomat fitness-kissat sai mut haaveilemaan tiukan dieetin läpivetämisestä ja kisalavalle kiipeämisestä itsekin. Hassua, miten ajat ja mielipiteet muuttuvat: nyt fiilis oli vain tyhjä "body-kansaa" katsellessani.

Kisaajien joukossa on tietysti eri motiivein ja täysin eri lähtökohdista kisaavia tyyppejä, mutta paljon myös niitä, joiden kanssa on vaikea puhua muusta, kuin heidän vartalostaan, heidän ruokavaliostaan, heidän treeneistään. Innostun näistä asioista helposti itsekin, mutta toivon samalla sydämestäni, että katseeni on suunnattu enemmän omasta navasta ympärilläni oleviin.

Nyt kun minulla ei varsinaista kisalajia ole ollut, olen miettinyt paljon, mitä urheilulta haluan. Tiukan six-packin (ehkä sitten kesällä 2015?)? Kapeat reidet? Vaiko sittenkin mielenlujuutta? Tavoitteita? Vahvan kropan, joka jaksaa elämän eri myrskyt? On mahdollista saavuttaa useampia näistä samaan aikaan, mutta ulkoisia seikkoja tärkeimmäksi noussee kuitenkin urheilun psyykkiset vaikutukset.

Eihän sitä ikinä tiedä: voi olla, että joskus innostun siltikin kuorimaan rasvat ympäriltäni, maalaamaan itseni ruskeaksi ja näyttämään että on mustakin tähän. Onhan sentään kyseessä laji, jossa voi kilpailla a) myöhemmälläkin iällä sekä b) tällä pituudella menestyksekkäästi. Juuri nyt en vain näe mitään syytä siihen.

ps. Tää fitness/body-maailma voi olla osalle teistä täysin vieras, mutta ei anneta sen häiritä. Halusin vain koota vähän omia ajatuksiani viikonlopun pyörityksen jäljiltä. Jos jotakuta kiinnostaa tutustua kisalajeihin, niistä löytyy tietoa esim. International Federation of Bodybuilding and Fitness:n sivuilta.

Onko järkeä työmarkkinoilla?

Onko kukaan miettinyt otsikon kysymystä? Mihin on ns. reilut työnantajat ja pelisäännöt kadonnut?

Oon tässä kysellyt ja katsellut tätä menoa ja tuntuu että samat ongelmat on kaikkialla. Melkeinpä alasta riippumatta ja niin vanhemmilla kuin nuoremmilla ihmisillä. Aloitetaan nyt vaikka nuorista, nuoria ei useimmiten palkat töihin mikäli ei ole aikaisempaa kunnollista kokemusta samalta alalta. No suuri osa koulusta valmistuneista, minunkin luokaltani on jäänyt koulun penkiltä suoraan työttömäksi ja vaikka kuinka työhaastatteluihin ym pääsisikin, on sen ensimmäisen työpaikan saaminen hankalaa, varsinkin omalta alalta. Kyllähän sitä töihin työvuokrafirman kautta pääsee, jos työksi käy mikä tahansa ja vaikka vain muutaman päivän pätkätyöt erinäisissä paikoissa. Työvoimatoimisto ilmoitti eräälle luokkakaverilleni, että Tampereen seudulla meidän ikäluokastamme noin 25% ovat työttömiä, noin kuukausi sitten. Useimmiten työnhaku prosessissa vanhat jäärät jotka ovat jo useamman kymmenen vuotta alalla puurtaneet saavat paikat. Se niistä tuoreista ja erilaisista ideoista, yleisesti ottaen vanhemmat ihmiset ovat hieman jo kaavoihinsa kangistuneita, urautuneita, joustamattomia, työhönsä leipiintyneitä. Lisäksi nykyaikana useissa töissä tarvii käyttää tai ymmärtää nykyaikaisia teknologioita pysyäkseen ajan tasalla, tämäkään ei kaikkein helpoin haaste ole. Ehkä suurimpana haasteena itse näin vanhemman sukupolven ihmisissä sen kuinka jääräpäisiä he ovat. Minkäänlaista joustoa asioita kohtaan useimmiten ei löydy, kun on sen näin tottunut tekemään ja aina tehnyt, niin näin se tehdään nytkin, nuoret ovat väärässä ja millään muulla tavalla tätä ei voi tehdä. Toki nämä ovat yleistyksiä, enkä missään tapauksessa tarkoita kaikkia, mutta näin yleinen mielikuvani on. Ainahan sitä tarvitsee olla erilaisia näkökulmia ja ihmisiä ryhmässä, ei pelkästään nuoret työntekijätkään missään tapauksessa ole hyvä asia, aina tarvitaan erilaisia näkökulmia ja kantoja. Esimerkiksi en ole vielä ensimmäistäkään hyvää jääkiekkojoukkuetta nähnyt jossa kaikki pelaajat olisivat vanhoja/nuoria. Sopiva sekoitus molempia on aina ollut paras ratkaisu.

Sitten jos jotenkin olet jonkunlaista työtä saanut, yleisesti ottaen paikat ovat vuokra-firman kautta tapahtuvia sijaisuuksia tai pätkiä tai sitten osa-aikaisia töitä. Vuokra-firman kautta on yrityksen helppo ottaa päiväksi kahdeksi henkilö ilman minkäälaista sitoutumista vain täyttämään hetkellisiä kausittaisia vajeita. Sijaisuudet sinänsä ovat ymmärrättäviä, äitiys/isyyslomien paikkaajat tarvii saada, mutta tästä yleisesti ottaen on selkeä tieto jo paikkaa haettaessa. Sitten päästäänkin tähän ihanaan osa-aikaisten työläisten keskusteluun. Tiedän useita yrityksiä joilla ei palkkalistoilla täysipäiväisenä ole kuin 1-2 henkilöä, loput pidetään osa-aikaisina pienellä tuntimääräällä. Esimerkiksi Stockmann ja monet muut yhtiöt tekee tätä, osastovastaava ehkä toinenkin henkilö ovat täysipäiväisellä sopimuksella ja tämän lisäksi on muutama henkilö 10-30 tuntia viikossa olevalla sopimuksella. Tämähän on yritykselle sinänsä hyvä, tarvitaanhan osastolle väkeä ja kuin monellakaan ei ole täysipäiväistä työsopimusta ei varsinaisesti ylityö lisiä, lomia tai mitään muutakaan tarvitse maksaa. Mikäli suostut työntantajan pyynnöstä tekemään enemmän tunteja kuin sopimuksessa lukee, on se täysin oma asiasi, mutta ylityökorvausta varsinaisesti saa, ainakaan samaa kuin täysipäiväinen työntekijä saisi. Eli vaikka olisit 20 tuntia viikossa olevalla sopimuksella ja suostut tekemään 45 tuntia viikossa, et yli meneviltä tunnilta saa varsinaisesti sinulle kuuluvia lisiä. Myös kesälomat ovat huomattavasti heikommat kuin täyspäivä sopimuksen omistavilla. Myös määräaikaisuudet ovat yksi yrityksien kannalta kätevä asia, ei niinkään työntekijän koska pätkät ovat yleisesti ottaen lyhyitä, eivätkä sisällä juuri koskaan minkäänlaisia etuja joista vakituiset täysipäiväiset nauttivat.

Jos sitten onkin niin, että yllättäen joku yritys tarjoaa täysipäiväistä sopimusta jo suorilta, joka tänä päivänä on erittäin harvinaista, voi siinäkin olla puolensa. Monetkaan heistä ei ole millään tavalla valmiita neuvottelemaan palkasta vaan se tulee suoraan taulukosta tai TES:n mukaan. Edes muutamien senttien korotus voi olla täysin mahdoton keskustelun aihe, kun kaikille se vaan tulee taulukosta ja kokemuslisän mukaan. Tämä on nyt tässä, tästä ei neuvotella. Ja vaikka olisit vakipaikassa ja sopivalla summalla töissäkin, voi olla että jonain päivänä törmäät sanaan YT-neuvottelut ja hupsista, 20v vanha työpaikka jolle olet antanut kaikkesi jo iät ja ajat on mennyttä.

Katteettomia lupauksia tuntuu saavan kaikkialta, mikäli työnantaja lupaa jotain suullisesti, tulisi tämä aina pyytää samantein kirjallisesti ja nimi alle, muuten sillä ei ole minkäänlaista virkaa jatkossa. Se että työnantajasi on kertonut, että kun teet näin tulet jatkossa saamaan parempaa palkkaa/esimies tehtäviä tai jotain muuta vastaavaa, ei sinänsä paina missään. Myöskin työhaastattelussa kaunistellut ansiomahdollisuudet, koulutus työhön ja palkanmaksu saattavat olla loppujen lopuksi aivan erilailla kuin aluksi on puhuttukaan. Takuupalkan saadaksesi sinun tuleekin saavuttaa tiettyjä vaatimuksia, joka olikin aivan vahingossa unohtunut mainita työsopimuksen kirjoitus hetkellä, eikä sitä ylöskään ole kirjattu. Ensin saatetaan luvata mahdollisuus lisätienesteihin ja ylitöihin tai tiettyihin tuntimääriin viikossa. Sitten tuleekin aika että töitä ei olekaan ja hups hetkessä kaikki puheet lisätieneisteistä, tuntimääristä tai mistään muustakaan asioista onkin unohdettu.

Usein esimerkiksi vakuutusalalla on yrityksien riskit myyjien palkkaamisessa poistettu siten, että jokaikinen työntekijä tekee työtä omalla toiminimellä. Tämä poistaa yritykseltä riskejä mikäli palkkaus ei jostain syystä onnistukkaan. Koska jos myynti ei luista niin eipähän ole minkäänlaista pohjapalkkaa tai työsuhdetta sinänsä mitä purkaa, senkun vain annetaan uppoavan laivan upota ja tuhota itse itsensä. Eipä sitä sinänsä hirveänkään moni ilman minkäänlaisia tuloja. Samoista ongelmista voi kärsiä automyyjä, jonka palkka koostuu suurimmaksi osaksi autoedusta ja muutaman satasen pohjapalkasta. Mikäli myynti ei luista, niin eipä hirveän kauaa pelkällä näkkileivälläkään elä, kun ei siihenkään rahat riitä.

Sitä ruvetaan pikkuhiljaa valumaan siihen suuntaan kuin jo on jo Yhdysvalloissakin menty. Työntekijä on vain pieni pelinappula kentällä, otetaan siltä kaikki aseet ja vaatimukset pois, monet yritykset USA:ssa eivät palkkaa työntekijöitä jotka kuuluvat ammattiliittoihin tai muihin työntekijän etuja valvoviin yhteisöihin. Tähän ollaan päästy helposti sillä, että on vain varaa mistä valita. Mikäli yksi ei tee siihen hintaan mihin pyydetään, löytyy seuraava kaveri Meksikosta joka tekee sen pöydän alta puolet pienemmällä korvauksella ja laittomana maahanmuuttajana, mikäli työnteko ei onnistukkaan niinkuin ajateltu, vihjaus rajavalvonnalle ja ongelma on poistettu hyvin äkkiä päiväjärjestyksestä. Vuosilomaa uudelle työnantajalle annetaan viikko ja viiden vuoden jälkeen saatetaan keskustella toisesta. Työpäivinä voivat olla kaikki 7 päivää viikossa ja varsinaisia viikonloppu/iltatyö lisiä ei ole.

Tietääkseni meidän maahamme töitä tulevat tekemään ahkerasti esimerkiksi Viro ja Puolalaiset. Itselläni ei missään tapauksessa ole ketään ulkomaalaista vastaan yhtään mitään, päin vastoin, haluaisin sinänsä että niitä olisi jopa enemmän. Niin kauan kunhan samat pelisäännöt pätevät kaikkiin ja ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti, olivat sitten Suomalaisia tai ulkomaalaisia. Maahanmuuttajia tulee ja sanotaan että ei ole Suomessa tarpeeksi työntekijöitä ja se paikataan maahanmuuttajilla, silti on useita tuhansia Suomalais nuoria työttömänä joita elätetään KELA:n ja Sossun voimin niinkin hyvin, että ei oikeita töitä tarvitse edes miettiä. Useimpien nuorien ei ole edes "kannattavaa" mennä töihin kun sossulta saa paremmin kun 25 tuntia viikossa olevalla työsopimuksella ja siinä joutuu vielä tekemään jotain.

Sitten asiaan joka mietityttää erittäin paljon. Kuinka moni on oikeasti sellaisessa työssä josta oikeasti pitää. Onko töissä käyminen vain pakollinen asia, jota on vain pakko tehdä jotta saa kuukausittaisen vuokran ja laskut maksettua. Vai onko aihe tai työnkuva edes jollain tavalla sellainen, että siitä oikeasti pitää. Haluaisin tietää kuinka moni ihminen on ns. "UNELMA" työssänsä? Toki yleisesti ottaen aina on joku syy joka pitää tietyn ihmisen tietyssä paikassa. Työmotivaatio voi tulla esimerkiksi näistä asioista: mahdollisuudesta saada paljon rahaa, haasteista joita päivittäin kohtaa, kiinnostuksesta alaa kohtaan, hyvästä työporukasta, loma mahdollisuudet, erilaiset palkinnot, kehittymisen tunne ja vaikutus mahdollisuudet omalla vastuu-alueella. Haluaisin tavata ihmisen joka olisi täysin tyytyväinen työhönsä, mitä tekee. Tyytyväinen lomien määrään, rahaan jota saa työstä, työporukkaan, oma ala olisi juuri se jonka kaikista valitsisi kaikista, palkinnot työstä olisivat riittävät, kehitys olisi huomattavaa ja pystyisi päivittäisillä päätöksillä vaikuttamaan siihen kuinka yrityksillä menee. Ei nyt ainakaan itse tule ketään mieleen, voin toki olla väärässäkin.

Eiköhän siinä ole avautumista tarpeeksi, toivoisin että nämä asiat ei menisi ainakaan enään huonompaan päin. Sitä meinaan pian ollaan tilanteessa että ei ole kenelläkään muulla hauskaa kuin yhtiön omistajilla ja isoilla johtajilla jotka keräävät rahat kuin kaikki muut alemmat luokat ja normaalit työntekijät kärsivät. Tietääkseni Suomessa on ainakin joskus ollut ihmisillä hyvä olla, ainakin jollain tasolla, nykyään tuntuu olevan jo hieman kyseenalaista. Jonkunlainen niin kutsuttu "reilu meininki" olisi suotavaa, hieman joustoa asioissa ja pitää niistä asioista kiinni mistä ollaan sovittu ja jos ei ole mahdollista puheitansa lunastaa niin ainakin myöntää suoraan heti ja kertoa kuinka asiat oikeasti on.