Juoksulenkki

En tiedä mikä siinä oikein on, mutta ei oikein tule urheiltua juuri millään tasolla. Toki punttisalille ja lenkille lähteminen on vaikeeta ja erittäin ankeeta, mutta kyllä sitä aina välillä pitäis pystyä ottaa itseensä niskasta kiinni. Toisaalta itse olen huomannut, että mikäli on joku peli tai joukkue, esim. höntsyjalkapalloa, sählyä tai muuta mukavaa niin sitä tulee ihan huomaamatta pelailtua vaikka kuinka kauan eikä tunnu missään. No sitten on tää toinen vaihtoehto: et ole urheillut aikoihin ja päätät lähteä n. 11km lenkille ihan vaan siksi että vaimon sisko sitä ehdottaa. Tämä ei ole hyvä idea! Tässä kuitenkin kuvasarjaa vähän kulmilta ja lenkiltä:

Canary Wharfin -tube asema

Tämä oli ensimmäinen kuvauksen kohde lähinnä siksi että tähän asti oli ollut aivan hirveä draivi päällä, eikä ollut pahemmin kuvia kerennyt ottamaan. Joten oli hyvä ottaa sekunnin hengähdys ja räpsästä kuva.

Julia Greenwich Foot Tunnelissa

Mikäli omistat ahtaanpaikankammon tai rupeat helposti yliajattelemaan asioita, tämä ei välttämättä ole paras paikka viettää aikaa. Tämä tunneli siis menee Isle of Dogsista kohti Greenwichiä ja jos joku ei tajunnut, se kulkee joen alla. Tunneli ei myöskään ole missään loistokunnossa, vaan satunnaisia laattoja on irtoillut ja katosta saattaa tiputtaa hieman vettä joka on erittäin turvallinen merkki kun on joen alla, eikös.

University of Greenwich

Rupesin katselemaan siinä jo kohti Canary Wharfia ja haaveilemaan kodin ihanasta lämmöstä. Itseasiassa jos lämmöstä puhutaan, niin tällä hetkellä täällä sisällä on hieman viileää ja sitä rupeaa huomaamaan kuinka huonoa brittiläinen rakennuskulttuuri todella onkaan.

Greenwichistä kohti Canary Wharfia

Julia ottaa kuvan Japanilaisturisteista

Siellä mäenpäällä se häämöttää, Greenwichin Observatorio

Enään pikku spurtti ja perillä kääntöpaikalla, tai sitten ei. Lyhyehkön sprintin ylämäkeen otettuani, väsähdin täysin. Huohottaen siihen ylämäkeen sitten vaan, meni ihan kävelyksi, hyvä minä.

Hitaasti mutta varmasti - kävellen

Kello joka on aika varmasti oikeessa ajassa

Pääsin perille, ihme

Tässä vaiheessa ollaan aikalailla siinä puolivälissä ja jaloissa painoi jo aika hyvin. Eli vedettiin pieni kiertely tauko ja katseltiin maisemia ja ihmeteltiin mitä paikalla on tarjota. Oikein Suomi-turistina ei tietenkään haluttu maksaa mistään, joten emme menneet aitauksen takana olevan itä-länsirajan luo. Onneksi löysimme aitauksen alapuolelta toisen alueen johon idän ja lännen raja oli määritetty ja saimme siitä muutaman kuvan.

Maapalloon nähden olen niin sanotusti puoliksi idässä ja puoliksi lännessä

Viimeinen silmäys kohti kotoista Canaryä ja sit vyörymään mäkeä alas

Thames clipper - joki taksi jolla pääsee matkustamaan ympäri Thames jokea

O2 - suhteellisen suuri konserttihalli

Portaat Thames jokeen - herää kysymys, miksi?

Tosin tässä vaiheessa lenkkiä pikku vilvoittelu joessa olisi tehnyt terää. Päätin kuitenkin jättää väliin lähinnä siitä syystä, että en tiedä minkälaisia epämuodostumia siitä olisi itselle tullut. Thames joki on näet lähes radioaktiivista jätettä... no eikai. Sieltähän se meidän ihana juomavetemmekin otetaan.

Päästiin me sitten kyllä kotiinkin, mutta ennen sitä oli jo tullut aika hyvät hiertymät ja polvi alkanut vetää lukkoon. Rupesi oikein tuntumaan, että mun nivelet ei oo tehty kestämään omaa painoani. Ehkä pitäis kuntoilla enemmän, saa nähdä tuleeko tehtyä mitään sen eteen.

Hole in one!

Kyllä, kuume on iskenyt! Lievähkö golfkuume sai alkunsa kesällä kun Johannan vanhemmat aloittivat harrastuksen. Onhan se vähän kytenyt tuolla jossain syvällä kokoajan, mutta jotenkin ei ole vaan tullut kunnolla aikasemmin ajateltua asiaa. He olivat ostaneet itsellensä bägit ollessansa Hawaiilla ja ottaneet jonkun verran opetusta paikalliselta opettajalta. Itse olin jo pitkään yrittänyt lämmitellä ajatusta golfharrastuksesta, mutta asiasta ei oltu päästy pidemmälle, sillä kyseisen harrastuksen aloittaminen oli tyrmätty alta aikayksikön. Lähinnä pääsyinä oli se että on niin paljon muita harrastuksia ja se että golf on hirveän kallis harrastus. Mutta käytyämme vähän lätkimässä rangella kuume senkuin kasvoi ja kyllä sitä lyönnitkin alkoi jotenkuten onnistua jossain siinä kolmannen rangesession kohdalla. Vaikka eipä se heti ensimmäiselläkään kerralla hullun vaikeata ollut, jotenkin vaan tasaisuus hieman uupui. Tai itseasiassa aika paljonkin, kun eipä sitä montaa kertaa peräkkäin tullut lyötyä suoria tasaisia lyöntejä.

Ensimmäisestä pelistä

Siinä viedään kaveri ns."kebab-kioskille"

Toki onhan noita hienoja ja kivoja harrastuksia sattunut karttumaan ja toki jokainen vie oman aikansa ja ikävä kyllä myös jonkun verran rahaa. Jääkiekko aivan ylivoimaisesti isoin harrastus minun elämässäni, vie useita tunteja aikaa ja puhumattakaan rahasta. Voisin melkein sanoa että jääkiekko harrastuksena on yksi kalleimmista, jos ei oteta huomioon hevosurheilua, joka onnistuneesti onkin sitten Johannan harrastus. Lisäksi sitä tulee tietenkin pelailtua hieman salibandyä, jalkapalloa, käytyä vähän laskettelemassa ja lautailemassa, unohtamatta satunnaisia koripallosessioita. Vaikka mitä kaikkea muutakin tulee harrastettua silloin tällöin ja välillä kun on liikaa energiaa tulee jopa käytyä punttisalilla tai jos oikein suuri vahinko käy niin lenkillä. On se hienoa että on harrastuksia, mutta sitten kun on vielä niitä varusteitakin jokaikiseen harrastukseen.

Ihan vaan jotain kuvista mainitakseni, ne on kauden ensimmäisestä pelistä London Dragons B vs Nottingham Mavericks B. B-joukkueen perässä tarkoittaa niin sanottua kakkosjoukkuetta ja kävin vain vähän vahvistamassa meidän kakkosjoukkuetta pelaaja pulan takia. Peli voitettiin 4-1 ja oma pistesaldo sattui olemaan 3+1, eli jotain tuli saatua aikaan vaikkakin heti pelin aikana/jälkeen nousikin kuumetta jonkun verran ja seuraavat 3 päivää tuli vietettyä kipeenä sängyssä.

Ravontola Cesarin sählyturnaus Kangasalla

Kesällä tuli harrastettua hieman enemmän kaikenlaista, eniten aikaa vei salibandy joka rupesi jo jossain vaiheessa tuntumaan siltä, että eihän se olekaan hassumpi laji. Kuva on kesän sählyturnauksesta joka oli ihan mukava kesäinen ajanvietto tapahtuma, rentoa höntsäilyä ja hengailua. Olisihan sitä hauska harrastaa, mutta täällä Lontoossa se ei varsinaisesti ole mahdollista muussa muodossa, muuta kuin kotona. Ja kyllä otin mailan ja pallon mukaan että voi sitten aina vähän väliä kikkailla ittekseen omassa huoneessa ja toivottavasti saada jotain pehmeyttä käsiin.

Kotihalli ulkopuolelta

Lee Valley:n kaukalo, jossa on huonoin jää millä on hetkeen tullut luisteltua

Itseasiassa juuri joku tuttu kysäisi minkä verran maksaisi, jos alkaa harrastamaan jääkiekkoa ja rupesin miettimään, että pelkästään täyteen settiin varusteita kuluu hyvin nopeasti 1000€-1600€ riippuen paljon siitä minkälaiset luistimet valitsee, sillä parhaat luistimet maksavat sen 600€. Toki varusteita ei tarvitse joka vuosi ostaa, mutta kyllä ne kahden vuoden välein aina jostain hajoavat ja vaihtoehdot on joko ommella itse/leikkiä McGyveriä tai ostaa uudet. Lisäksi mailat tuppaavat hajoamaan useammin kuin itse toivoisi ja niitä voi mennä kauden aikana yleisesti ottaen 2-5, riippuen paljon mailasta. Mutta ei se outoa ole vaikka niitä menisi jopa 15 mailaakin yhtenä vuonna ja kun hinnat ovat sen 50€-230€ ei tämäkään niin hirveän pieni kustannuserä ole.

Tämän kaiken lisäksi jääaika ei todellakaan ole ilmaista, saatika sitten vakuutukset, pelireissut ja muut vastaavat kulut. Nämä sisältyvät yleisesti ottaen joukkueen kausimaksuun joka myös voi olla mitä tahansa 400€-3500€:n väliltä, riippuen joukkueen tasosta, sponsoreiden määrästä ym. Eli jos ajatellaan että aloitat pelaamaan jääkiekkoa voit varata arviolta 1000€ kertasumman + 2000€/kausi ja yleisesti ottaen pärjäät noin keskimääräisesti, ottamatta huomioon reeni ja pelimatkojen bensakuluja ja muita pakollisia lisämenoja. Halpaa, eikö?

En viitsi ruveta edes listaamaan rahasummia joita pystyisi upottamaan ratsastukseen, ehkä Johanna innostuu kertomaan aiheesta lisää. Mielestäni koko harrastus masentaa jo ennenkuin pääset aloittamaan. Kuka laittaa ensin uuden henkilöauton verran rahaa kiinni hevoseen jonka ylläpito ym. kustannukset kuukausi tasolla ovat Tampereen keskustassa olevan kaksion verran kuukausivuokran verran. Puhumattakaan tunneista ja henkilökohtaisista varusteista, tähän harrastukseen saat uppoamaan niin paljon rahaa kuin sitä pussistasi/säästöistäsi löytyy.

Sitten päivän kuumaan aiheeseen, eli golfiin. Olen nyt kesästä lähtien tehnyt aika laaja-alaista tutkimusta erilaisista mailoista, varusteista ja kuluista joita golf meille aiheuttaisi. Toki aloittaminen on suhteellisen hintavahkoa, sillä mailoihin ja bägiin menee sen 200-800€(per hlö) riippuen minkälaiset mailat sitten ostaakin ja käytettynä vai uutena ja saahan niihin enemmänkin tietenkin menemään. Briteistä ja USA:sta mailat saa huomattavasti halvemmalla kuin koti-suomesta noin 450€ budjetilla saat jo erinomaiset mailat uutena. Kengät maksavat noin 40-100€ ja ilman kenkiäkin voi alkuun ainakin käydä rangella, suurimmalla osalla kentistä golf-kengät ovat pakolliset. Mikäli omistat valmiiksi muutamat khaki-housut, pikee paitoja, neuleita, ei nitä tarvi erikseen mennä ostamaan.

Johanna lyömässä palloja Paloheinän rangella.

Alkuun kannattaa tietenkin ottaa joitain tunteja, oppiakseen hieman lyöntitekniikkaa, mutta kun rupeaa edes suunnilleen tietämään kuinka lyödä ei tunteja tarvi välttämättä ottaa kuin pari kertaa vuodessa. Rangella käynti on suhteellisen edullista, täällä Lontoossa 80 palloa maksoi noin 4,5€ ja Suomessa rangella käynti on yleisesti ottaen vielä halvempaa. Opiskelijan kausikortti jolla saisin pelata ruuhkaikojen ulkopuolella niin paljon kuin haluaa on £230 (n. 280€) joka on halvempi kuin koko kausimaksuni jääkiekossa. Ja jäät ovat vain 1-2 kertaa viikossa, keskiviikko ja torstai iltaisin, siten että olen kotona n. klo 1.30 aikoihin. Kertamaksu, mikäli ei ota kausikorttia on £11 (n. 13€) joka ei sekään ole hirveän hintainen. Erotuksena Suomeen täällä on se etu että golf-kausi on ympäri vuoden. Tietenkin mikäli sattuu niin ikävästi että talvella tulee vähän lunta, saatta kenttä olla noin kuukauden verran suljettu.

Mikäli golfin aloittaa Suomessa kannattaa ensimmäisenä mennä alkeiskurssille (green card -kurssille) jotta saat perustiedot etiketistä, säännöistä, hieman opetusta ja oman green cardin. Kurssi maksaa n. 200€ riippuen hieman paikasta. Suomessa green card on yleisesti ottaen lähes aina pakollinen olla, muualla maailmassa kyseistä käytäntöä ei yleisesti ottaen hirvemmin ole. Eli esimerkiksi minun ei täällä tarvitse moisesta murehtia.

Se mikä tekee golfista erinomaisen ja hienon lajin on se, että kuka tahansa voi kilpailla ketä tahansa vastaan. Koska golfissa on kehitetty ns. tasoitusjärjestelmä (handicap) joka tekee jokaisen tuloksen vertaamisen toisen tulokseen helppoa. Tasoitusjärjestelmän avulla voidaan laskea kuinka hyvin pelaaja on pelannut kierroksen omiin taitoihinsa ja omaan tasoitukseensa nähden. Tasoitusjärjestelmän ansiosta tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia pelaajien tasoeroista ja kentän vaikeustasosta riippumatta. Eli ei ole väliä vaikka pelaisit kuinka kokenutta pelaajaa vastaan tahansa, sillä tulostasi verrataan vain aikaisempaan tasoosi.

Urban Golf London

Kuvassa on yksi golfsimulaattoreista, joita Lontoon alueella on useita. Näissä paikoissa voi sinänsä pelata mitä tahansa golf kenttiä läpi vaikka ulkona sataisi kissoja ja koiria. Kyseiset paikat on erittäin suosittuja firmojen ajanviettopaikkoja, toki tavallaan joskin välillä hieman kalliita. Toistaisesti ei ole vielä itse kerennyt moiseen, mutta jossain vaiheessa varmaan tulisi tätäkin kokeilla. Lisäksi golf on harrastus, jota voi pelata kaikenikäiset, mikäli olet siinä kunnossa että pystyt hieman mailaa heilauttamaan ja kävelemään muutaman kilometrin on sinulla mahdollisuus harrastaa golfia.

Toistaiseksi en ole vielä ostanut mitään varusteita, kausikorttia tai mitään muutakaan. Olen toki toteuttanut syväluotaavaa etsintää, mistä saada kaikki asiat mahdollisimman halvalla jo muutaman viikon. Eniten vaihtoehtoja löytyy Jenkeistä, jossa on useita sivustoja jotka kierrättävät käytettyjä mailoja. Yksi erittäin vahva vaihtoehto on ebay ja muutama muu paikka josta käytettyjä mailoja saa suhteellisen turvallisesti ja helposti.

Tervehdys Lontoosta

Ei oo ihan hetkeen sitten tullut kirjoteltuakaan tänne joten ajattelin et vois jotain raapustaa ihan vaan että sais vähän jotain kirjallista tulostettua. Koulussa mennään nyt seitsemättä viikkoa ja rupee pikku hiljaa oleen niin sanottujen 'mid-term' papereiden aika. Tarkottaa siis lähinnä, että kurssien puolivälissä pidetään yleisesti ottaen, koe, esitelmä, essee tai jonkunlainen muu akateeminen kontribuutio ja seuraava arvosteltava suoritus tehdään yleisesti ottaen jakson loppupuolella jonka painoarvo on yleisesti ottaen arvosanallisesti huomattavasti merkittävämpi kuin puolivälin tehtävällä.

Koulu on alkanut ihan hyvin pienien alkutakkuilujen jälkeen, lähinnä ainoat tökkimisen aiheet on ollut lievä takeltelu englanninkielen puhumisen kanssa ja yleisissä koulujärjestelyissä. Vaikka sitä englantia on kuinka puhunut vuoden jenkeissä ja vaikka missä, meni siinä taas melkein kuukauden päivät kunnes se rupesi tuntumaan siltä että ei tarvi jokaikistä sanaa hakea jostain syvältä aivojen perukoilta. Vaikka eipä siinä, loppujen lopuksi varsinaisia brittejä meikäläisen ryhmissä ei aivan liikoja ole. Suurin osa opiskelijoista samassa ryhmissä on Intiasta, Lähi-idästä, Puolasta ja muualta Euroopasta. Varsinaisia äidinkielenään englantia puhuvia henkilöitä ei taida tuossa n. 20 hlön ryhmässä olla kuin muutama ja varsinaista britti-englantia ei taida puhua kuin 2.

Kuva meidän koulun keskustan kampuksen edestä.

Yleiset järjestelyt lähes kaikissa asioissa on ilmeisesti hieman hankalia tällä saarella. Kouluun kirjautuminen sinänsä meni suunnilleen kivuttomasti, paitsi että olin hienosti unohtanut ottaa alkuperäiskappaleet todistuksistani mukaan. Tosin kunhan nämä oli toimitettu ei sinänsä koulussa ole kummosemmin sählätty. Kirjautuessani kouluun, oli koulun virkailija sitä mieltä, että minulla tarvitsee olla joko päätös myönnetystä lainasta tai rahat maksaa lukukausimaksu heti. Hetken selvittelyjen jälkeen allekirjoitin paperin, joka velvoittaa minut maksamaan lukukausimaksun, mikäli EU-kansalaisille myönnettävä lukukausimaksulaina päätös on negatiivinen. Eli suurin sähläys on syntynyt lähinnä lukukausimaksulainan kanssa jota ei vieläkään ole saatu päätökseen. Soitin tänään kyseiseen laitokseen, josta ilmoitettiin, että olen kuulemma toimittanut kaikki muut paperit, lukuunottamatta paperia jossa pyydän lainasummaa. Kyseistä paperia ei ole missään vaiheessa toimitettu, eikä aikaisemmin mainittu. No, nyt se on lähetetty postiteitse minulle päin ja kun se on täytetty ja lähetetty pitäisi kaiken olla kunnossa.

Eli kyllä sitä täälläkin virkamiehet osaavat sählätä, jos osaa Suomen KELA:kin. Päätöstä opintotuesta, asumislisästä ja opintolainasta sai odottaa vain vaivaiset 8 viikkoa ja luulen että suuri syy miksi päätös asiaan saatiin vihdoinkin oli se että lähetin jo kolmatta kertaa sähköpostia kysyen "Missä päätös viipyy? On _hieman_ rahat vähissä.". Siinä meinasi jo hieman ruveta kiristelemään päätöstä odotellessa, mutta onneksi sielä saatiin edes jotain aikaseksi.

Sitten yleisiin järjestelyihin, pankitilin hommaaminen oli sinänsä helppo homma vaikkakin tästä oli varoiteltu etukäteen. Siitä vaikeudet sitten alkoivatkin, ajattelin avata pankkitilin HSBC:hen jotta sitten jatkossa kuin asuu sitten missäpäin tahansa maailmaa olisi pankkiasiat kunnossa. No ilmeisesti HSBC antaa asiakkaillensa kaikkein alhaisimman luottoluokituksen joka tuottaa ongelmia esimerkiksi kännykkäliittymäsopimusta hankkiessa. Eli toistaiseksi en ole saanut hankittua sopimusliittymää kyseisen pankkitilin takia, joten prepaidilla mennään kunnes luottoluokitus nousee. Tähän yleensä menee noin 3-6kk, riippuen hieman mitä kaikkia muita sopimuksia saa läpi menemään. Muuten pankkina HSBC on toiminut moitteettomasti, palvelu on ollut erittäin laadukasta ja internetturvallisuus ja pin-koodijärjestelmä on ylivoimaisesti maan turvallisin.

HSBC pin-koodinluoja lätyskä

Erittäin hieno pieni yksityiskohta koskien kännykkäliittymiä on se, että tällä saarella ei varsinaisesti saa liittymää jossa olisi rajaton datankäyttö. Vaikka palveluntarjoaja ilmoittaisikin että kyseisessä liittymässä olisi "rajaton data" on näissä tapauksissa aina pienellä präntätty teksti datan kohtuullisesta käytöstä, eli yleisesti ottaen mikäli käytät dataa yli 1GB/kk joudut maksamaan ylimenevästä osuudesta. Sama hienous tulee vastaan kuin hankit kotiisi internet yhteyttä, lähes kaikki liittymät on rajattu 10GB-40GB/kk maksimiin. Ja vaikka ottaisit liittymän jossa on "rajaton data" niin kuin ylität 100GB/kk rajan hidastuu nettisi niin hitaaksi että pystyt juuri ja juuri surffaamaan normaaleilla nettisivuilla. Näin siis tällä saarella toimii dataliikenne, ei muutakun ottamaan mallia.

Sen verran on kaikenlaista kiirettä pukannut, että ei ole tullut käytyä lähes missään turistinähtävyyksissä saatika sitten jalkapallopelissä. Jonkun verran sitä on tullut keskustassa pyörittyä ja jotain tehtyä, mutta suurimmaksi osaksi elämä on rajoittunut koulun ja jääkiekon välille. Jääkiekko on ollut ihan mukava harraste vastapainoksi opiskelulle. Ainoa miinus on se, että jääkiekko harjoitukset ja pelit ovat yleisesti ottaen poikkeuksetta kello 22 aikoihin ja myöhemmin. Ja koska hallille menoon tarvitsee käyttää vähintään kahta eri bussia, kuluu matkoihin aikaa minimissään sen 40 minuuttia, ei yleisesti ottaen tarvitse ainakaan ennen 02.00 nukkumaan menemistä edes harkita. Toistaiseksi ankein kokemus yöllisestä matkustamisesta koettiin lauantain pelin jälkeen. Suorin bussiyhteys jäähallilta kohti kotia ei kulje kello 1.05 jälkeen lainkaan ja koska seuraava vaihtoehto jättää suhteellisen pitkän kävelymatkan pelikassin kanssa ajattelimme kokeilla bussin vaihtoa keskustan kautta. Idea sinänsä oli hyvä ja olisi varmasti toiminut huomattavasti paremmin mikäli ei olisi ollut lauantai-ilta. Otimme bussin jäähallilta kohti keskustaa ja jäimme pois kohdassa josta kulkee 2 eri bussia periaatteessa suoraan kotiovellemme. Odotettuamme noin 45 minuuttia ja kun viides kotia kohti menevä bussi päätti olla edes pysähtymättä pysäkillemme (lähinnä sen takia että bussi oli täynnä) päätimme, että ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa taksi. Ikäväksemme vapaita takseja oli mennyt vaikka muille jakaa, mutta kuin asialle oli tarvetta ei takseja näkynyt missään. Viimein noin 10 minuutin viuhtomisen ja riuhtomisen jälkeen istuimme taksissa joka ajoi kotiovelle n.15minuutissa ja tämä luksus päätyi maksamaan sen £13. Ainakin opimme yhden asian, on aivan turha yrittää saada bussia kello kahden jälkeen yöllä keskustasta, mikäli ei satu olemaan bussin lähtöpysäkin lähellä. Matkaan kului loppujen lopuksi vaivaiset 2 tuntia ja 45 minuuttia. Hieman siinä sitten tuppaa väsyttämään kuin saapuu pelireissusta siinä vähän klo 3.00 jälkeen kotiin. Sunnuntain harjoituspelireissusta pääsi onneksi huomattavasti aikaisemmin (klo 00.15 aikoihin) kotiin joka helpottaa huomattavasti maanantain kello 10.00 tunnille menoa.

Jääkiekon taso ei tällä saarella erityisesti päätä huimaa, ainakaan yliopistotasolla, mutta onhan se mukavaa kun saa jotain aikaseksikin. Joukkueemme London Dragons, joka on koottu periaatteessa kaikista Lontoon alueen yliopistoista sisältää suurimmaksi osaksi pelaajat ovat kaikkialta muualta paitsi Iso-Britanniasta, USA ja Kanada ovat erittäin hyvin edustettuina. Sen lisäksi meitä on minun lisäksi toinen suomalainen, kämppiksemme Kalle, yksi ruotsalainen ja kavereita keski- ja itä-euroopasta. Kauden avausottelu on ensi lauantaina ja ottelussa vastaan asettuu Cambridge University Blues, siinä päästään sitten testaamaan kuinka tämänvuotinen joukkueemme sarjasta selviytyy. Sarja sinänsä on aika pieni, sillä pelaamme koko kauden aikana vain 6 sarjaottelua. Joukkueisiin meidän ja Cambridgen lisäksi lukeutuvat Oxford ja Southampton. Tästä pääsee tarkasteleen joukkueen sivuja http://www.londondragons.com/

Toistaiseksi lukujärjestykseni on sellainen että maanantaisin olen koulussa klo 10-15. Sitten onkin tiistai, keskiviikko vapaata koulusta ja torstaina olen koulussa klo 10-15. Kouluviikko viimeistellään perjantaina kahden ja puolen tunnin sessiolla alkaen 14.00, eli aivan liikaa tunteja ei viikkomääräisesti ole, joka tosin tarkoittaa myös sitä että omatoimista opiskelua harrastetaan vähintään 10-15 tuntia viikossa koulun lisäksi.

Pikku hiljaa sitä alkaa olemaan sellainen tuntuma elämiseen, olemiseen ja lähinnä kommunikointiin, että tarvitsee ruveta katselemaan työllistymismahdollisuuksia. Koska Englanti ja varsinkin Lontoo, ei todellakaan ole mikään erityisen halpa maa elää ja asumiskulut jaetussa kolmiossa kuukausitasolla hipoo n. ~900€/kk ja siihen sitten ruuat, matkakortit, puhelimet ym. kulut päälle ei KELA:n tuella aivan hirveän pitkälle pötkitä. Jos sitä jonkinlaisen hanttihomman löytäisi missä voisi jollain tavalla joustavasti käydä sen 15-20 tuntia viikossa käydä vääntämässä niin ei tarvitse ihan vesi&leipä-linjalle mennä. Toistaisesti olen vain hieman katsellut vaihtoehtoja, mutta eiköhän se tässä muutaman viikon sisällä rupea muuttumaan tutkimisesta teoiksi ja sitten päivät rupeavatkin olemaan aika täyteen tuupattuna.

Eiköhän sitä tule kirjoiteltua jatkossa tänne hieman enemmänkin, nyt kun on niin sanotusti saanut pään auki. Hieman oli jäänyt unholaan tämä tämmönen blogin pitäminen kun asuikin hetken aikaa Suomessa. Katsotaan nyt, yritetään jotain saada aikaiseksi.

Muscle overload

Huh.

En oo oikein vieläkään päässyt yli viikonlopusta, joka kului työskennellen Helsingin Finlandia-talolla Fitness Expo -messuilla. Mun on pakko avautua iiihan hetken, niin pääsen tästä taas jatkamaan normaalia elämää. Kaksi päivää oman pään (no, okei, Janin pään) kokoiset hauikset naaman edestä vilahdellen ja tiukkojen minisortsien verhoamat pakarat ympärilläni keikkuen saivat mut miettimään, mikä treenaamisessa ja itsestään huolen pitämisessä on oleellista.

Rakastan punttitreeniä. Rakastan sitä voimakasta fiilistä, joka mulla on kunnon mavetreenin jälkeen. Rakastan sitä, että mulla on puolen tunnin salitreenin jälkeen päivän treenit hoidettuna, kun joku lähtee vielä kolmeksi tunniksi metsään hölkkäämään - ja koen silti saavani treenistä suuremman hyödyn irti. Se vaan on yksi kuuluisista Niin Mun Jutuista.

Muistan, kuinka viimeksi kaksi vuotta sitten Fitness Expo -messuilla töissä ollessani olin intoa piukassa ja ruskeiksi kisaväreillä maalatut puolialastomat fitness-kissat sai mut haaveilemaan tiukan dieetin läpivetämisestä ja kisalavalle kiipeämisestä itsekin. Hassua, miten ajat ja mielipiteet muuttuvat: nyt fiilis oli vain tyhjä "body-kansaa" katsellessani.

Kisaajien joukossa on tietysti eri motiivein ja täysin eri lähtökohdista kisaavia tyyppejä, mutta paljon myös niitä, joiden kanssa on vaikea puhua muusta, kuin heidän vartalostaan, heidän ruokavaliostaan, heidän treeneistään. Innostun näistä asioista helposti itsekin, mutta toivon samalla sydämestäni, että katseeni on suunnattu enemmän omasta navasta ympärilläni oleviin.

Nyt kun minulla ei varsinaista kisalajia ole ollut, olen miettinyt paljon, mitä urheilulta haluan. Tiukan six-packin (ehkä sitten kesällä 2015?)? Kapeat reidet? Vaiko sittenkin mielenlujuutta? Tavoitteita? Vahvan kropan, joka jaksaa elämän eri myrskyt? On mahdollista saavuttaa useampia näistä samaan aikaan, mutta ulkoisia seikkoja tärkeimmäksi noussee kuitenkin urheilun psyykkiset vaikutukset.

Eihän sitä ikinä tiedä: voi olla, että joskus innostun siltikin kuorimaan rasvat ympäriltäni, maalaamaan itseni ruskeaksi ja näyttämään että on mustakin tähän. Onhan sentään kyseessä laji, jossa voi kilpailla a) myöhemmälläkin iällä sekä b) tällä pituudella menestyksekkäästi. Juuri nyt en vain näe mitään syytä siihen.

ps. Tää fitness/body-maailma voi olla osalle teistä täysin vieras, mutta ei anneta sen häiritä. Halusin vain koota vähän omia ajatuksiani viikonlopun pyörityksen jäljiltä. Jos jotakuta kiinnostaa tutustua kisalajeihin, niistä löytyy tietoa esim. International Federation of Bodybuilding and Fitness:n sivuilta.

Track&Field Princess Diaries

Muistaako kukaan koskaan haaveilleensa urheilijan elämästä? Siitä että sais treenata räkä poskella roikkuen ja adrenaliini korvissa suhisten ja sitten tuntee kisapäivän tunnelman ja menestyä siinä mitä tekee. (Ai ei vai, mitä kummaa?!) Mulle se on aina ollu yks isoimmista haaveista - lajit vaan on vaihtunu matkan varrella. Tänä vuonna sain ihan yllättäen mahdollisuuden maistaa pienen palan siitä elämäntyylistä - jos nyt ei ihan ammattilaisena, niin ainakin tosimeiningillä.

Mun kouluvuodesta 2009-10 omalta osaltaan ikimuistettavan tekikin siis track&field eli kotoisemmin yleisurheilu. Täällä urheilu kuuluu tiiviinä osana college-opiskeluun, ja yliopistot mm. rekrytoi ison osan opiskelijoistaan urheilujoukkueiden kautta. Hyvin menestyneet urheilujoukkueet houkuttelee hyviä urheilijoita ja niinpä koulut saa opiskelijoita (=rahaaa).

Mä hoksasin syksyn alussa, että nyt on mun elämäni loistava, ja ehkäpä ikää kattoen viimenen tilaisuus kokeilla jotain uutta urheilulajia kisamielessä. Olin ensin menossa soutujoukkueeseen, koska kuulin, että sinne voi mennä sellasetkin, joilla ei oo kisataustaa mistään lajista. Mun kisatausta on ratsastus, ja se on lajina aika erilainen kun mikään näistä tarjolla olleista urheilulajeista :) Mutta noh mites tää soutu.. Kuulin että ne treenaa joka aamu 5:00 ja päättelin että aamuneljän herätykset ei ehkä ollu se, mitä vaihtovuodeltani haluan. Ja totta puhuen se olis ehkä karsinu aika paljon enemmän kaikkia muita aktiviteetteja mun kalenterista.

Mulle ei tullu mieleenkään, että voisin päästä mihinkään muuhun urheilujoukkueeseen - ollaanhan sentään AMERIIKASSA ja täällä kaikki varmasti on paljon isompia ja vahvempia ja nopeempia ja vaikka mitä... Salilla sitten vaihdoin muutaman sanan tyttöjen track&field-valmentajan kanssa ja se kysäs että miks en tulis joukkueeseen juoksua täks vuodeks. Olin varovasti alkanu miettiin, että jos try-outille pääsis ja ehkä sitten vuoden lopuks johonkin viestijoukkueeseen tuuraamaan. Jotain suomalaista vaatimattomuutta ilmassa?? Mutta eipä siinä paljon sitten try-outeista keskusteltu, ennemmin kyse oli siitä, että pois ei sitten oo lähtemistä.

Olin ihan innoissani. Wow. Miltä siis maistu vuosi yleisurheilijana?


Syksy alko penikkataudin merkeissä melkein heti. Fyssarin huone tuli tutuks, kun mua teippailtiin, jäähdyteltiin ja hierottiin joka päivä. Toivoin, että se on jotain ohimenevää, mutta toisin kävi.. Treenasin sitkeesti sen minkä pystyin - enimmäkseen tosin salilla, pyörällä ja uiden. Huvittavaa kyllä, vaikka mun oli alunperin tarkotus juosta keskimatkoja, mun juoksutreenit jäi loppujen lopuks tosi lyhyeen vuoden aikana.

Todettiin, että eihän näillä kintuilla nyt taideta juosta muutamaa sataa metriä enempää kerrallaan, joten loppujen lopuks kisasin muutamat kisat 100m ja 200m, sekä lisäks pari 400m viestiä. Juoksutreenin puutteen huomas kyllä erityisesti tossa 400m joka oli aiiiivan kauheeta tappohommaa..

Aika kultaa ehkä muistot, mutta päällimmäiset fiilikset yleisurheiluvuodesta on silti positiiviset. Paljon pettymyksiä, mutta paljon paljon enemmän mukavia, ilosia hetkiä. Ennen kaikkea oli ihanaa, kuinka kaikesta huolimatta ihmiset oli kaiken aikaa ihan uskomattoman kannustavia, ja mä olin rampajaloistani huolimatta täyspainonen osa joukkuetta. (Eikä sillä, varmaan jokasella oli jossain vaiheessa vuotta jotain ongelmia jalkojen kanssa, joten sinänsä se on usein vaan osa urheilijan elämää.) Semmonen katkeransulonen suhde juoksua kohtaan tosin ainakin vielä toistaseks on :(

Asia, jota en osannut lainkaan odottaa tänne tullessani, oli uskomattoman hyvä huolto. Urheilijoita kohdeltiin ku kukkaa kämmenellä ja aina oli hoitoa ja huoltoa saatavilla. Jokasella urheilujoukkueella oli omat fyssarit ja huoltajat jotka oli aina treenien aikana paikalla. Joka päivä.

Muhun kokeiltiin varmasti ainakin miljoonaa erilaista kikkaa tän vuoden aikana: erilaisia teippaustyylejä, jäähierontaa, kylmävesiallasta, ibuprofeiinikuureja, hierontaa, ultraäänihoitoa, erilaisia pohje- ym. liikkeitä, venytyksiä, foam rolleria jne. Siinä vaiheessa kun mikään ei oikeesti vaan auttanut, oli pakko uskoa, että mun penikkatauti oli edenny rasitusmurtumiksi, koska molemmissa sääriluissa oli selkeet kipukohdat, jotka oli särki yöt ja päivät. Jos olisin ollu North Parkin varsinainen opiskelija enkä vaihto-oppilas, koulun vakuutus ois korvannu jopa röntgenkuvauksen, mutta koska Suomesta otettu vakuutus ei sitä korvannu, se jäi tekemättä. Fyssari oli kuitenkin tiukasti sitä mieltä, että mun on heti Suomessa mentävä röntgeniin..

Syyslukukauden päätteeks valkku päätti tehdä musta seiväshyppääjän (...!). Hehe, pikku juttu eiks vaan ;) Olin hänen mukaansa joukkueen vahvin tyttö, joten ilmiselvästi synnynnäinen seiväshyppääjä.. Kävin muutamissa treeneissä, ja tekniikka alko jo löytyä, mutta koska treenasin juoksua samaan aikaan, kahdet treenit päivittäin johti jalkaongelmien pahenemiseen. Oli kuitenkin hienoa päästä kokeilemaan noin vaikeeta lajia.
Kuvassa on meidän tiimin ainoo seiväshyppääjä Chris.

Nää kisat muistan katkerana pettymyksenä. Olin menny mukaan, vaikka jalkoja särki jo valmiiks ja ajattelin, että vedän sisulla omat lajit läpi vaikka mikä olis. Jalkoja särki kuitenkin jo alkuverna jälkeen niin paljon, etten pystyny kunnolla käveleen. :P Sit mä olinkin "sidelined" seuraavat 8 viikkoa. Katkeria kyyneleitä, onneks sentään tsemppausta riitti.

Seuraavat viikot reenailtiin puntilla :)


Reppu oli aina täynnä eväitä kun nälkänen Johanna raahautu puntilta kirjastolle. Terkkuja vaan kanssaopiskelijoille, toivottavasti mun rapistelu ja maiskuttelu autto tenttiinlukemisessa... :D


Mun lempivaate koko vuoden ajan oli juoksuhousut. Ihan oikeesti, koska olin koko ajan joko pyörän selässä tai menossa treeneihin. Eli tällä harrastuksella oli aika iso vaikutus siihen, millaseks tää elämä tän vuoden aikana muodostu.


Hah. Väsyny pyöräilijä päässy taas kerran kotiin päivän päätteeks. Ei ollu näköjään onneks satanu muuta kun räntää tällä kertaa ;D

Yleisurheilijan kisaeväät jenkkityyliin... Mites limut, sipsit ja cookiesit? Normisetti. :P Ei käy silti valittaminen kun kerran eväätkin tuli tiimin puolesta. Lisäks oltiin ihan täysin ammattiurheilijoita kun saatiin palkkaa kisäpäivistä ;) $7 päivällisrahaa rapsahti nätisti käpälään aina illalla. Sillähän pääsi sitten jo vaikka mäkkiin!

Kisapäivien tunnelma oli aina omaa luokkaansa. Tuun muistelemaan sitä ilosin mielin.

Juoksukiellon aikana kävin tsemppausjoukoissa muun joukkueen mukana pariin otteeseen. Vaikka se oli kivaa, oli tietty turhauttava fiilis, kun ei voinu ite olla juoksemassa.

Kevään ekoissa ulkokisoissa oli vielä aika viilee meininki. Hytisin siellä tyyliin kolme vaatekertaa päällä.

Mitä olisinkaan tehny ilman mun tärkeintä kannustajaa?

Loppukevät varsinaisen juoksutauon jälkeen menikin sitte loppujen lopuks yhdeks pitkäks juoksutauoks. Kävin hädintuskin ehkä kolme kertaa juoksemassa koko kevään aikana koska rasitusmurtumakintut oli kroonistunu ihan täysin. :( En toivo että tästä tuli nyt loppuelämän mittanen juoksutauko. En tosin usko että sellanen vois edes olla mahdollista.

Pyöräilin silti koko kevään edelleen koulun ja kodin väliä joten kaikki kunto ei ollu menetettyä. Itse asiassa pyöräily on mun mielestä tosi kivaa :) Ja no, mikään ei tietysti voita mun rakkautta punttisaliin. Siellä mun tuntu olevan myös kaikkein helpoin kehittyä ja tulokset nousi nopeesti. Mun mielestä olikin surkuhupaisaa että valkku sitten ihan vuoden lopussa tuli innoissaan juttelemaan, että nyt se on keksiny missa lajissa mä kisaan ENS vuonna; keihäänheitossa! Se sano että "there's gotta be something with Finnish genes, you guys are so strong". Harmi että mä+North Park ens vuonna = doesn't exist. Muutenhan siis keihäänheitto, no, siis ihan yhtä ilmiselvä laji mulle kun se seiväshyppy ;DDDD

Janin kanssa treenailtiin (ja treenaillaan edelleen) kahestaan kävelemällä kauppaan aina sillon tällön. Se vasta rankkaa reeniä onkin ;)

Kintut kipuili loppuun asti ja kipuilis varmasti vieläkin jos juoksemaan tästä lähtisin. Viimeset kisat mun oli kuitenkin PAKKO mennä juoksemaan, olisin katunu sitä varmasti ikuisesti jos en olis. Selvisin hengissä, mutta jalat paino arvatenkin TONNIN ellei kaks.

Track&Field-vuodelle oikein arvokas lopetus oli senior(=viimesen vuoden opiskelija)-urheilijoiden palkitsemistilaisuus, jossa jokasen yliopiston urheilujoukkueen jokainen valmistumassa olevan urheilijan saavutukset käytiin läpi ja kaikki palkittiin. Tossa kuvassa oikeella on North Parkin yleisurheilun päävalmentaja..

Yleisurheilijatytöt

Oon ilonen ja ylpeä siitä, että sain edustaa North Park Universitya vuoden ajan.
Mihinkään en tätä vuotta, näitä ihmisiä ja ihania kokemuksia vaihtais.
Vastoinkäymisistä huolimatta koen että oon saanu enemmän kuin olisin ikinä uskaltanu toivoa.

Viimeinen virallinen koulupäivä

Kävelemässä erittäin tutuksi tullutta reittiä kotoa kohti Main Streetin asemaa

Chicagon keskustassa Watertowerin vieressä, menossa kohti yliopisto kampusta

Se on vuosi nyt siinä mallilla että, millä mallilla? Eli viimeinen virallinen koulupäivä on käyty, tänään oli viimeinen International Business tunti ja palautin työparini kanssa loppu projektin jossa siirsimme yhden USA:n suurimmista muotitavarataloketjuista, nimeltään Nordstrom Braziliaan. Nordstrom on siitä huvittava yritys, että yrityksen perustaja oli ruotsalainen mies joka lähti USA:han 1800-luvun loppupuolella onnea etsimään. Oltuaan Klondikessa, Alaskassa kultaa huuhtomassa hetken, päätyi Seattleen, Washingtonin osavaltioon ja perusti pienen kenkäkaupan vuonna 1901. Tällä hetkellä tavarataloketju on Yhdysvaltojen suosituin luksus kauppa jolla on yhteensä 112 tavarataloa lähes jokaisessa USA:n kolkassa. Huvittavaa tässä on myös se, että vieläkin hänen sukunsa on mukana toiminnassa, neljännen sukupolven Nordstromeistä 3 on yrityksen ylimmässä johtoportaassa ja erittäin aktiivisesti mukana toiminnassa.

Chicagon Nordstromin etuovi North Michigan Avenuen varrella

Loppurynnistys oli armoton ja uuvuttava, pitää sitten vain toivoa, että se myös näkyy arvosanassa. Huomenna, tai tarkalleen ottaen, tänään on viimeinen tunti Brand Marketing tunnillani, jota ei tosin viralliseksi tunniksi lasketa. Menemme koko luokan kanssa maineikkaiseen Lou Malnati's pizzeriaan, nauttimaan Chicagolaista kuuluisaa deep dish pizzaa professorimme piikkiin. Tästä kurssista professorini ilmoitti, että sain arvosanaksi täydet, eli A:n (4). Arvostelu asteikkohan sinänsä on hieman erilainen kun Suomessa eli selvennyksenä, kirjaimina parhaimmasta huonompaan: A, B, C, D, F(F=Failed) ja numeroina: 4,3,2,1,0.

Lou Malnati's Chicago style deepdish pizza

Päivän päätteeksi kun opiskelut oli suoritettu päädyimme Evanstonin keskustaan palkitsemaan itsemme hyvästä kouluvuodesta haukkaamaan hieman siipiä. Ja erittäin hyvä paikka tämäkin. Buffalo Joe'sin siipiä pidetään yksinä Chicagon alueen parhaista ja vaihtoehtoja löytyy vähän enemmän kuin muutamissa Suomalaisissa siipiravintoloissa, ei tarvi aina tilata sitä viinietikka sotkua.

Johanna Evanstonin keskustassa, esittelemässä uutta hamettansa

Buffalo Joe'sin edustalla

Ja ei muutakun syömään!

Muutama sekunti ja valmis!

Chicago TV:n esittely ja arvostelu Buffalo Joe'sista:

http://www.cltv.com/videobeta/6b47c5d4-96ff-4816-8378-883029b1d5f9/Food/Chicago-s-Best-Wings-Buffalo-Joe-s

Sitten sitä pitääkin alkaa jo keskittyä muihin asioihin, kuten reenaamiseen ja yleiseen kunnossa pysymiseen. Jäillä on vieläkin tullu käytyä vähintään sen 2 kertaa viikossa ja yleisesti ottaen oon pyrkiny käymään viel kolmannen kerran ja salilla vähintään kerran. Pitää sitä kohta alkaa käymään vähän aktiivisemmin vielä salilla ja juoksemassa. Passin etsintään tai uuden hankintaan pitäis kanssa ehkä keskittyä mikäli sitä nyt ei sitten mistään löydy, mutta semmosen onnistuin ilmeisesti johonkin hukkaamaan, tai myös toinen erittäin todennäköinen vaihtoehto on että joku erittäin viekas varas onnistui sen varastamaan. Matkatavaroiden lähettämiseen Suomeen tarvis kans keksiä jotain kikkoja, sillä tavaraa on kertynyt hieman liikaa siihen verrattuna mitä lentokoneeseen saa mukaansa otettua.