tiistai 27. huhtikuuta 2010

100. Blogipostaus


Lähimmällä junapysäkillä matkalla kohti Chicagoa

Taidan tälläin pitkästä aikaa korkata tän blogin meikäläisen osalta. Ei oo paljoo ollu aikaa, eikä oikein ideoitakaan mistä sitä kirjoittais. Ei tällä hetkellä kyllä itseasiassa erityisesti tule mitään mieleen, mutta kai sitä nyt jotain aina runoileen pystyy.

Lyötiin takaisin paluu päiväkin jo lukkoon ja ainakin näillä näkymin se näyttäis siltä että ollaan 24. kesäkuuta Suomen maaperällä, ellei sitten innostuta tänne jäämään ikuisiksi ajoiksi. Eli saavutaan just sopivasti perus suomalaiseen kansanjuhlaan, JUHANNUKSEEN! Siitä sitä alkaakin sitten realiteetit ja muut Suomeen takaisin paluusta painamaan aika pitkälti päälle. Tarvis työpaikka löytää ja saada kaikki asiat taas semmoseen kuntoon täällä päässä et saa kaikki tarvittavan mukaan ja kaikennäköstä muuta sotkua. Koulussakin rupee projektit puskeen päälle, Johannalla ne puskee kaikkein pahimmillaan tällä hetkellä ja meikäläisellä ne on vielä edessä. Ja muutenkaan ei aivan hirveetä innostusta meikäläiseltä kyllä löydy Suomeen takapajulaan palaamisesta. Tuntuu tosin että parisuhteen toiselta osapuolelta taitaa löytyä vielä vähän vähemmän, vaikka kai sitä sitten taas on ihan mukavaa, kunhan sinne Suomeen taas rantautuu.

Täytyy sanoo, että tää vuosi on melko mahtava kaikinpuolin, talvikin alkaa pikkuhiljaa kääntymään kesänpuolelle. Taino, tossa näytti jo hetken aikaa, et kesä alko jo tossa yli kuukausi sitten kun oli +25°C päiviä. Nyt sit oli vähä viileempää hetken aikaa, nyt rupee näyttään taas paremmalta säätilanteen suhteen, täl viikolla pitäis olla tos 20 päällä melkein kokoajan. Vuodesta jää kyllä monia erittäin hyviä muistoja, myös joitain huonoja, mutta huomattavasti enemmän hyviä. Aika tuntuu kiitävän kokoajan nopeampaa ja nopeampaa, en tiedä mikä siinä oikein on.

Meinasin tossa jo aikasemmin kirjottaa jo jotain jääkiekkokaudesta, mutta en sitten saanut aikaseksi ja oli niin paljon tunteita siitä asiasta pinnalla, ettei siitä oikein mitään järkevää tullut aikaan. Kausi oli erittäin vaikea, aika paljon on eroja USA:ssa pelaamisessa verrattuna Suomeen. Peli on huomattavasti fyysisempää ja suorempaa, kaikilta porukoilta löytyy ns. "teloittajia" jotka eivät varsinaisesti hirveämmin keskity itse pelaamiseen vain enemmänkin telomiseen. Kaukalo on pienempi ja tuomarilinja erittäin vaihteleva, jälkipeliä on vähän tilanteessa kuin tilanteessa ja tilanteet vedetään loppuun asti, vaikka olisitkin kiekon syöttänyt niin vielä muutama sekunnin jälkeenkin voi tulla taklauksia. Kädet ja maila heiluvat aina välillä miten sattuu ja siinähän ei ole mitään väärää jos taklaa pelkästään käsillä päähän. Oman joukkueeni tasoerot olivat myös huomattavat, meidän paras kentällinen oli todennäköisesti koko sarjan paras, mutta seuraava kentällinen ylsi hädintuskin keskitasoon ja kolmannesta kentästä löytyi jo kavereita joille takaperin luistelu oli ongelma. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikka meidän paras maalintekijä ja samalla koko Keski-Amerikan meidän sarjan maalipörssin voittaja Samuel Wheeler 30. ottelussa 49+19=68. Tosin tältä kaverilta oli harvinaisempaa syöttöä saada, ampui kyllä hanakasti paikasta kuin paikasta ja lähes aina, syöttäminen ja pelinteko ei pahemmin kiinnostanut. Hyvinä puolina tästä joukkueen epätasaisuudesta tietenkin se, että sain itse lähemmäksi 45min per ottelu peliaikaa, pelasin lähes jokaikisen yli-alivoiman kokonaan ja normaalisti tasakentällisilläkin pelasimme neljällä puolustajalla lähes koko kauden. Kauden saldona oli 29. ottelussa 7 maalia ja 17 syöttöä, eli yhteensä 24 pistettä, tosin totuus on se, että muutama maali on merkattu pelikavereille ja syöttöjä myöskin. Itse laskeskelin et olisi ollut 9+22=31, mutta eipä tuolla erityisesti merkitystä ole. Muutamien joukkuekavereideni mielipide oli, että olisin ollut koko sarjan paras puolustaja, tästä en ole ihan varma, mutta todennäköisesti aikalailla kärkipäästä. Uskon, että tämä vuosi on kehittänyt huomattavasti kiekollista yksilöpeliäni, sekä fyysisyyttä, joukkuepeli ei tosin sen pahemmin ole kehittynyt, sillä varsinaista joukkuepeliä ei koko kauden aikana pahemmin päässyt pelaamaan. Valmentajammekaan ei ollut aivan parhaasta päästä, joten harjoituksista ei yleisesti ottaen jäänyt mitään uutta ja mielenkiintoista mieleen. Kaikinpuolin silti erittäin opettavainen kausi, olla vähän isommassa roolissa ja tehdä hieman vapaammin mitä itse haluaa. Vastustajat olivat lähes kaikki järjestäen vahvempia ja tasaisempia joukkueena, eli mikäli meidän parhaat pelaajamme eivät jostain syystä onnistuneet kuten oletettu, ei hirveitä mahdollisuuksia voittoon ollut. Playoffeihin pääsyyn käytiin kova taisto kauden viimeiseen peliin asti, mutta hyvä loppukiri jäi hieman lyhyeksi ja kausi loppui jo Helmikuun puolessa välissä.
Turvallisesti häkkipäässä

Tämän jälkeen olen käynyt pelikavereiden kanssa erinäisissä "open-ice" tapahtumissa höntsäilemässä ja luistelemmassa n. 2-3 kertaa viikossa. Täältä löytyy lukuisia halleja joihin pääsee tiettyihin aikoihin $5-10/krt luistelemaan varusteet päällä ja mikäli muita pelaajia ilmaantuu niin tietenkin höntsyt pystyyn. Muutamaan otteeseen ollaan joukkuekaverini Christianin kanssa käyty hieman kauempanakin pelailemassa ja ollaan löydetty muutamia oikein hyviäkin pelaajia tältä mantereelta. Kuitenkin voisin todeta että USA, ei ole se iso jääkiekkomaa joksi minä sitä luulin, toki se on iso asia paikkapaikoin ja katsojia löytyy todella paljon, mutta harrastaja määrien osalta Kanada on enemmän Suomen tasolla jos verrataan kokonaisasukasmäärään.

Käytiin ennen peliä vähän katselemassa lämmittelyä ja miltä ne ns. "courtside" paikat nyt sitten näyttää
Ne jako ennen peliä ilmaisia Chicago Bulls lippalakkeja, niin saatiin sitten semmosetkin(kyllä ne jenkit osaa)

Onhan täällä päästy kyllä tarkastelemaan muitakin urheilulajeja kuin jääkiekkoa. Käytiin Johannan kanssa katsomassa hieman koripalloa kuin Chicago Bulls röykyytti Cleveland Cavaliersia sarjaottelussa. Tämä röykyytys tosin taisi enemmänkin johtua siitä, että Cavsin tähdet eivät osallistuneet pelaamiseen. Lebron James istui vaihtopenkin takana puku päällänsä, eikä edes pukenut peliasua ja myös joukkueen toinen suuri tähti Shaquille O'neal puuttui pelaavasta kokoonpanossa. Tämä oli minulle suuri pettymys, sillä olin erityisesti mennyt kyseistä peliä katsomaan, jotta näkisin nämä kaksi tähteä pelaamassa. Onneksi Chicagon omapoika Derrick Rose koulutti kovalla kädellä ja näytti että Clevelandilla ei missään tapauksessa ole varaa huilauttaa tähtiänsä, mikäli voittaa tahtoo.

Kuva ennen peliä, kun Benny the Bull ilmalaiva seikkailee kentän yllä
Väliaika showsta vastasivat USA:n armeija, jotka marssivat rytmissä sekä pyöräytteli hieman aseitansa

Tällä hetkellä samat joukkueet pelaavat toisiansa vastaan myös playoffeissa, joka tosin näyttää uhkaavasti siltä, että Cavaliers selkeästi voiton tästä otteluparista. Pelin jälkeen pääsimme kuin vahingossa nimmareiden metsästys tilaisuuteen, kun vieressä istuva tuntematon henkilö tarjosi meille VIP-passit, pelinjälkeiseen nimmareiden jakotilaisuuteen. Tilaisuus ikävä kyllä oli hieman pettymys, sillä yhtäkään Chicago Bullsin pelaajaa tänne ei ilmaantunut ja kaikkein isoimmat tähdet eivät tulleet, mutta saatiin edes kuva räpsästyä.

Anderson Varejao(Cleveland Cavaliersin Brasilialais-tähti 2.11m /117.9kg) ja iso-Johanna

Ja sit ei muutakun vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai mitenkä se nyt oikein menikään. Eikai nyt sentään, onneks tässä on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa nähdä tätä mannerta ja ainahan tänne voi takaisin tulla, vaikka sit heti ens vuonna..

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kevät toi katutaiteilijan

Chicagon kadut on heränny eloon samaa tahtia kun Fahrenheitit on kivunnu huippulukemiin. Keskustaseikkailut on puolet viihdyttävämpiä taas - eikä taideta olla ainoita jotka on tätä mieltä.. Jotenkin uskomatonta, miten jo ennestään täyden olosen kaupungin kadut täyttyy kesän tullen vielä valtavemmista ihmismassoista.

Täällä kesän tulon huomaa myös loistokkaista katutaiteilijoista. Tyypit vetää ihan täysillä kuka mitäkin show'ta ihan joka kadunkulmassa. Useimmat mainostaa olevansa työttömiä ja keräävänsä leipää pöytään ihmisiä viihdyttämällä. Tiedä sitten :) Mutta kyllä ne hommansa osaa.


Tää kaveri pujotteli itsensä parin (verkottoman) tennismailan läpi ja ahtautu sen jälkeen tohon lasilaatikkoon. Way to go ;) Niin ja pikku selvennöksenä, että nyt ei siis puhuta mistään mun pitusesta ihmisestä.


Näillä oli ihan mahtava show :D Harmittaa kun ennakoin vähän tän valokuvan kanssa, toi äijä heitti just voltilla yli noista viidestä ihmisestä. Sitä ennen tää etualalla oleva harrasti akrobatiaa lyhtypylväässä ja muutenkin noi näytti olevan vähän kokeneempia kavereita, hehe.


Tän symppiksen jazzistin mä oon nähny aikasemminkin jossain kadunkulmassa..


Nukketeatteri, hmm.


Minä soitan..harmonikkaa..!!1


Yleensä näitä ämpärirumpalisteja on semmonen iso poppoo ja se on ihan älyttömän siistin kuulosta kun ne soittaa/rummuttaa/mitäseon. Nyt oli vain yksi yksinäinen rummuttaja, mutta kuulosti se silti siistiltä.


Joku toinen rumpali oli kyllä nyt vähän välineurheiluhengessä liikkeellä ;)

Kesä on ihana asia.