Lähdettiin tänään vielä vuoden viimeselle kunnon kaupunkikierrokselle näissä maisemissa. Suuntana meillä oli tällä kertaa ostoskeskus Stratfordissa, sekä Janin koulu, jonne mäkin ajattelin käydä tekemässä pienen tutustumiskierroksen. Toisin kuitenkin kävi; vieraiden sisäänkirjaaminen oli sallittu ainoastaan henkilökunnalle, ja kun koulun porteista ei ollut sisään kävelemistä, jouduin tyytymään kohtalooni ja hipsimään kadun toiselle puolelle Starbucksiin odottelemaan Jania. Ei niihin yliopistoihin niin vain sisälle kävellä, HA!
Poplarin DLR-asemalta on muhkeat näkymät suoraan Canary Wharfiin, jossa suurten kansainvälisten pankkien toimistorakennuksia on tuhka tiheään. Tänne mm. Bank of American, HSBC:n ja Barclaysin tuhannet työntekijät rientävät joka aamu ja sitten taas iltakuuden maissa täyttävät Canaryn metroaseman ääriään myöden.
Jani lempparipuuhassaan eli selvittämässä reittiä seuraavaan kohteeseen...taii, lähimmän Starbucksin sijaintia..mm, taiiii..stalkkaamassa kavereiden Facebook-päivityksiä.. Täällä voi kyllä sanoa, että uuden sukupolven älypuhelinten kaikki ominaisuudet tulee käyttöön ihan parhaimmillaan.
Tower of London osui matkan varrelle metroa vaihtaessa. Täällä yksi inspiroivimmista jutuista rakennuskulttuurissa on se, että kontrasti vanhojen ja uusien rakennusten välillä on niin iso. Vierekkäin saattavat olla 1800-luvulla rakennettu kivilinnake ja 2000-luvun lasipäällysteinen pilvenpiirtäjä.
Lontooseen on hiljattain valmistunut Euroopan suurin ostoskeskus. Kyseessä on Jenkeistä meille jo tutun Westfield-ketjun kuopus. Ostoskeskus on meiltä tosi kivasti saavutettavissa olevan matkan päässä, joten nyt puhutaan aiemmin niin pahamaineisesta Itä-Lontoosta. Kaupungin itäisen puolen meneillään oleva kasvojenkohotus on tiivistahtista ja alueen kokema muodonmuutos on silmiinpistävä ainakin, jos katselee siellä vielä jäljellä olevaa vanhempaa arkkitehtuuria..:) Itäpuolelle siis rakennetaan nyt paljon, eikä vähiten siksi, että ensi kesänä järjestettävät Lontoon olympialaiset kisataan nimenomaan näillä seuduilla.
Matkalaukut jo kovasti kuumottelee tossa meidän pikku huoneen lattialla... Taidan kuitenkin pakata vasta tuntia ennen lähtöä, eiks se oo ennenkin sujunu niin ihan mainiosti.
- Jo
ps. Enää viikko jouluun!!!