Tampere-tietoutta

Nyt tulee sellasta sisäpiiritietoa että! ...

Söin eilen niin makoisan pinaatti-pinjansiemenmunakkaan täällä Tampereella, että vinkkaan siitä teillekin! (Ja ihan vähän haluan muistaa tän itsekin, niin voin mennä nappaamaan saman setin uudemman kerran ;)

Menkää siis GastropubTuulensuuhun! Siellä on hyvän ruuan ja hämyisen tunnelmallisen ilmapiirin lisäksi ihan komeat valikoimat juomia.

Ei muuta, MOI!

;)

Don't save it all for Christmas Day

Find your way
To give a little love every day

On my way

Joku istuu täällä olkkarin lattialla kaverinaan kasa kirjoja, Kauppalehtiä ja läppäri. Niin ja sekalainen valikoima vaihtelevia välipaloja plus teemuki, tietty. Mitä tää kaikki tarkoittaa? No kandityön kirjoittamista, tietty. Ja miksi kirjoitan sitten blogia sen kandityön sijaan? No keskittymishäröilyn takia, tietty.

:)

Mun aihe on vielä ihan liian rajaamaton, siitä kertonee se, että aineistoa olis loputtomasti ja mihinkään on vaikea konkreettisesti tarttua. Prosessi on kuitenkin käynnissä, se lienee tärkeintä. Mennään vähintään sillä ohjaajan neuvomalla lause per päivä -metodilla!

Halusin vaan kertoa, että jos (ja kun) musta ei ole kuulunu vähään (tai pidempään) aikaan pihaustakaan, niin se johtuu siitä, että mulla ei ole muuta suuntaa kuin ULOS Tampereen Yliopistosta. Ja mieluummin tän vuosisadan puolella.

Onnea onkimassa

Suomessa on harmaata ja kylmää! Oon melko varma, että viime vuonna Chicagossakin tais olla vastaavia keliolosuhteita, mutta jotenkin silti se on täällä paljon rankempaa. Miksi, MIKSI?? Mikä mulla on, miks on alkanu väsyttää koko ajan? Pimeet aamut tuntuu paljon pimeemmiltä kuin viime vuonna, ja pyörälläkin on täällä rankkaa ja ällöö polkea vaikka Chicagossa se oli kovin mukavaa. Mikä mua vaivaa?

Mulla on sellanen olo, etten kuulu tänne Suomeen ollenkaan. On vaan joku hirvee luonnonoikku, että oon syntyny tänne, ja mun elämälle on varmasti joku järkevämpi tarkotus ihan muualla. Näin sen on oltava, ja sen ajatuksen voimalla pusketaan eteenpäin.

Pitkästä aikaa pientä stressiä siis ilmassa. Jenkkivuoden aikana oli vielä paljon enemmän kiirettä ja tohinaa, mutta silti sellanen fiilis, että homma oli hanskassa ja se kiire muodostu just sellasista asioista joita tykkäsin tehdä. Nyt lähinnä poukkoilen sinne tänne keskellä asioita, jotka tuntuu vastenmielisiltä. No good?

Huomasin tänään, että täällä ne ihanan pinkit kynsilakatkin näyttää pirteyden sijasta lähinnä mauttomilta. Miks? Voiko joku kertoa mulle miks? Miks täällä alkaa tekee mieli pukeutua mustaan ja harmaaseen ja miettiä onko tukka leikattu oikeen tyyliseks? Miks täällä alkaa huolestuttaa, onko kenties kertyny muutama ylimääränen kilo tohon lantionseutuville vaikka paino on takuulla ihan sama kuin vuosi sitten? Miks? Miks täällä alkaa angstaamaan asioista, jotka ei tosiaan ansaitsis aivokapasiteetistä yhtäkään prosenttia? Turhaa, sanon minä. Elämän vois elää niin paljon onnellisempanakin.

Mä oon noin niinkun yleisesti ollu aika tyytyväinen elämääni, JA, älkää käsittäkö väärin – olen sitä 99% ajasta edelleen. Silti huomaan nyt vaan tosi selvän eron mun mielialassa verrattuna esimerkiks viime vuoteen, ja pohdiskelenpa tässä vain, että mistä moinen. Nih.

Löytyykös se onni sitten kenties Suomen rajojen ulkopuolelta? No, ehkä pidemmältä kuin Tallinnasta, missä tätä tekstiä kirjottelin kunnes läppäristä loppu virta. Tallinnasta se onni ei nimittäin ainakaan löytyny ;) Onpahan ainakin yritetty!

Lopetan tilittämisen nyt, koska järkevin reissu tähän kohtaan taitaa kannattaa tehä Nukkumatin maahan.

Aikataulutusvamma

Arrrgh.

Voisko joku pitää mulle luennon oman kalenterin täyttämisestä? Ja nimenomaan siitä, miten sitä EI kannata täyttää niin, että vapaapäiviä kertyy viikkoon pyöreät nolla?

Kiitos.

Kauneutta ja Terveyttä ja oikeestaan Ihan Mitä Vaan kaikille!

Hups vaan liikutan itseni taas huomiseksi Helsinkiin hymyilemään päiväksi messuille. Tästähän tuli jälleen tapa, vaikka annoin jo itelleni luvan jäädä eläkkeelle messutytön hommista! No, ihan mukavaa hommaahan moinen on (joskus), ja yhen yksittäisen päivän nyt seisoo vaikka päällään. Tai sitten ihan vaan ne päkiöitä suloisella puristuksella hellivät korkkarit jalassa ilmaisia tuotenäytteitä hullunkiilto silmissään pyydystäville asiakkaille iloisesti hymyillen. ":)))))"

Mä tein ensimmäisen promokeikkani suunnilleen neljä-viisi vuotta sitten tuuraten silloisessa työpaikassani työskentelevää tyttöä, joka ei päässyt tekemään keikkaansa ja pyysi minut hätiin. Melko extreme-kokemus, mutta silloin taisin kyllä nauttia hommasta täysin siemauksin. Sittemmin olen tehnyt promoja niin paljon, että saan varmaan luvan kanssa sanoa että minulla on takanani jo yksi työura. ;) Mukaan mahtuu tuotemerkkejä laidasta laitaan, ja on ollut aika opettavaista työskennellä edustaen milloin mitäkin brändiä tai tuotetta.

Opiskelujen ohessa tällainen homma on oivallista. Töitä tehdään yleensä freelancerina tai toiminimellä, jolloin "työnantajia" on useampia. Sitä myöten keikkoja on tarjolla paljon.. mutta niitä voi ottaa sen mukaan, miten opiskeluaikataulu antaa myöden (itse olen ottanut yleensä liikaa :). Kivoimpia, mutta toisaalta rankimpia ovat messukeikat tai muut useamman kuin yhden päivän keikat. Tuotteeseen ehtii tutustua hyvin ja yleensä messuilla on hyvä meininki ja paljon nähtävää. Messujen lisäksi töitä on tullut tehtyä erilaisissa tapahtumissa, kiertueilla sekä ihan missä vain marketeissa ja myymälöissä. Monenkohan ison supermarketin varastotiloissa olen eksynyt urani aikana..ja monessakohan suomalaisessa hotellissa olen töiden takia yöpynyt, vaikka muuten en juuri Suomessa hotellilomia harrasta?

Tällainen työ sopii ihmiselle, joka ei stressaa siitä, että maisemat ja työporukka vaihtuu harva se päivä - tai oikeastaan joka ikinen kerta kun menee töihin. Täytyy myös omaksua uutta tietoa melko nopealla aikataululla, taiiii sitten vaan hymyillä ja sanoa että "evvk", niinkuin useimmat taitaa tehdä :) Kivointa tässä duunissa on kuitenkin itsenäisyys ja se, että itse olen ainakin aina kokenut saaneeni joka paikassa erityishyvää kohtelua, kun en ole ns. "tavallinen työntekijä", vaan vieraileva sankaritar.

No miten niitä töitä sitten saa? Se on ihan hyvä kysymys. Näihin töihin varmasti useimmat ajautuvat suhteilla, niinkuin minäkin tavallaan. Uusia keikkoja ja uusia halukkaita työnantajia tulee sitten sitä mukaa kun tekee hommansa menestyksekkäästi, jaksaa hymyillä korvasta korvaan 12h vuorokauden aikana, ja saa asiakkaat ostamaan villinä jotain ihan tyhmää tuotetta.

Kuten sanottua, itselläni on kuitenkin aikomus vetäytyä taka-alalle näistä riveistä. Olen huomannut, että loistavan promotytön ominaisuuteni ovat päässeet hieman ruosteeseen, ja taitaa olla aika sanoa vain että hyvä niin.

Tänä sunnuntaina kuitenkin, once more: kaikki kynnelle kykenevät Helsingin Messukeskukseen yhdistetyille Terveys+Hyvä Olo, Kauneus+Muoti ja Häät+Rakkaus -messuille! Allekirjoittanut hymyilee siellä iloisesti tukka kammattuna ja korkkarit jalassa. Jee!

Cheers: Team Mom and Dad 25 years!

Onnittelut rakkaille vanhemmilleni 25-vuotiaan yhteiselon johdosta! Wau!

Muscle overload

Huh.

En oo oikein vieläkään päässyt yli viikonlopusta, joka kului työskennellen Helsingin Finlandia-talolla Fitness Expo -messuilla. Mun on pakko avautua iiihan hetken, niin pääsen tästä taas jatkamaan normaalia elämää. Kaksi päivää oman pään (no, okei, Janin pään) kokoiset hauikset naaman edestä vilahdellen ja tiukkojen minisortsien verhoamat pakarat ympärilläni keikkuen saivat mut miettimään, mikä treenaamisessa ja itsestään huolen pitämisessä on oleellista.

Rakastan punttitreeniä. Rakastan sitä voimakasta fiilistä, joka mulla on kunnon mavetreenin jälkeen. Rakastan sitä, että mulla on puolen tunnin salitreenin jälkeen päivän treenit hoidettuna, kun joku lähtee vielä kolmeksi tunniksi metsään hölkkäämään - ja koen silti saavani treenistä suuremman hyödyn irti. Se vaan on yksi kuuluisista Niin Mun Jutuista.

Muistan, kuinka viimeksi kaksi vuotta sitten Fitness Expo -messuilla töissä ollessani olin intoa piukassa ja ruskeiksi kisaväreillä maalatut puolialastomat fitness-kissat sai mut haaveilemaan tiukan dieetin läpivetämisestä ja kisalavalle kiipeämisestä itsekin. Hassua, miten ajat ja mielipiteet muuttuvat: nyt fiilis oli vain tyhjä "body-kansaa" katsellessani.

Kisaajien joukossa on tietysti eri motiivein ja täysin eri lähtökohdista kisaavia tyyppejä, mutta paljon myös niitä, joiden kanssa on vaikea puhua muusta, kuin heidän vartalostaan, heidän ruokavaliostaan, heidän treeneistään. Innostun näistä asioista helposti itsekin, mutta toivon samalla sydämestäni, että katseeni on suunnattu enemmän omasta navasta ympärilläni oleviin.

Nyt kun minulla ei varsinaista kisalajia ole ollut, olen miettinyt paljon, mitä urheilulta haluan. Tiukan six-packin (ehkä sitten kesällä 2015?)? Kapeat reidet? Vaiko sittenkin mielenlujuutta? Tavoitteita? Vahvan kropan, joka jaksaa elämän eri myrskyt? On mahdollista saavuttaa useampia näistä samaan aikaan, mutta ulkoisia seikkoja tärkeimmäksi noussee kuitenkin urheilun psyykkiset vaikutukset.

Eihän sitä ikinä tiedä: voi olla, että joskus innostun siltikin kuorimaan rasvat ympäriltäni, maalaamaan itseni ruskeaksi ja näyttämään että on mustakin tähän. Onhan sentään kyseessä laji, jossa voi kilpailla a) myöhemmälläkin iällä sekä b) tällä pituudella menestyksekkäästi. Juuri nyt en vain näe mitään syytä siihen.

ps. Tää fitness/body-maailma voi olla osalle teistä täysin vieras, mutta ei anneta sen häiritä. Halusin vain koota vähän omia ajatuksiani viikonlopun pyörityksen jäljiltä. Jos jotakuta kiinnostaa tutustua kisalajeihin, niistä löytyy tietoa esim. International Federation of Bodybuilding and Fitness:n sivuilta.

What's HOT right now?

Olin suunnitellu skippaavani joka paikassa mun ympärillä jylläävän syysflunssan, mutta toisin kävi. Muutaman päivän jouduin siis tänäkin syksynä potemaan hiekkapaperi-kurkkua ja kunnioitettavia mittasuhteita saanutta limaneritystä, mutta nyt ollaan voiton puolella, thank God.. Jotain hyvääkin silti: tää pieni sairastelu sai mut muistamaan kuinka ihanaa tee on. Jokaisella itseään kunnioittavalla anti-kahvinjuojalla on oltava oikeus muutamaan rentouttavaan teehetkeen päivässä!

Tee on siitä kiva juttu, että siihen ei voi koskaan kyllästyä. Makuja on miljoonia, ja vaihtoehtoja löytyy niin piristävistä energiapommeista rauhoittaviin yrttiteihin (teihin? niin.). Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, mun kaikki lempparit taitaa olla ennemminkin jonkinlaisia yrttihaudukkeita kuin varsinaista teetä.. Noh, ne toimii kuitenkin ihan samalla lailla kuin oikea tee, joten ei muuta ku vedenkeitin tulille!

Mun ikisuosikki. Nimikin sen kertoo: tää on HOT ;) Vähän kuin vihreä tee, mutta ilman vihreän teen pistävää sivumakua. Piristää kylminä talviaamuina - nyt tajuankin mitä multa Jenkkilässä puuttui.

Rooibos toimii mihin vuorokaudenaikaan tahansa, koska ilman kofeiinia se ei aiheuta tällasellekaan kofeiiniherkkikselle unettomia iltoja! :) Vink vink, tää maku on aiiiivan loistava, maidolla tai ilman.

Seikkailin Lidlissä, ja sielläkin oli näemmä alettu panostaa teevalikoimaan. Pakko oli testata mansikkakerma-rooibos ja olihan se makoisaa. Ehkä ihan hiiivenen lidlimäisen nihkeesti laitettu sitä teetä yksittäisiin teepusseihin tosin.. :D

Samasta puljusta sitruuna&pippuri-maku, ihan mielenkiinnon vuoks.

Jumbona samasta hyllystä napattu hedelmähauduke. Menee alas kunnolla makeutettuna ja mahdollisesti lisäausteilla höystettynä, nimittäin...

...mun salainen ase! Tällä on ihan varmasti tääkin flunssa lähteny! ;) Kunnon tujaukset inkivääriä kuumaan teehen, niin johan aukee nenä :)

Näillä aseilla siis nujerrettiin flunssa tällä kertaa. Ehkä jatkan silti mun hyvin alkanutta teenjuontikautta, että kylmän ja pimeän syksynkin olemassaololle on hyvä syy.

Muistakaa että tee maistuu aina vielä paremmalle hassusta mukista. Tää on mun ja Janin jenkkituliainen Disney-storesta vuodelta 2006.

Om-pom-pom

Syksy on omenoiden aikaa. Siksipä välttelen rahoituksen kirjan avaamista ja laitan teille hauskoja kuvia omenoista! Kivaa ja kätevää!






Kuten ehkä päättelitte, kyseessä on omenoiden jalostusprosessi raaka-aineesta kulinaristiseksi elämykseksi: omppupaistos! Tää on piece of cake: ei tarvita juuri mitään erikoisia aineksia, ja silti tulee namia. Muistan tehneeni omppupaistosta jo joskus ala-asteella ihan itsenäisesti, joten siinä täytyy olla jo hyvät perusteet sille, miks tätä kannattaa kokeilla. Etenkin nyt, kun omppuja tulee ovista ja ikkunoista (puista?) ja niille pitää keksiä jotain muutakin käyttöä kuin raakoina puputtaminen. Nimim. syksyn kolmas omppupaistos tulossa.

Omppupaistos

paljon kotimaisia omenoita
kanelia
(vanilja)sokeria
tilkka öljyä vuuan voitelemiseen

Kuorrute:
n. 3 dl kaurahiutaleita (kokeilin pähkinäisen makuisia quinoahiutaleita kun omistin vain niitä)
n. 100g rasvaa sulatettuna
n. 1 dl sokeria

Paista 200 asteessa ensin sen verran, että pinta saa nätin värin (n. 15-20 min?) ja sen jälkeen kannen/folion alla niin kauan, että omput pehmenee kunnolla (puolesta tunnista tuntiin).


Koska hifistely on aina kivaa, olen hifistellyt vaniljakastikeosuuden kanssa. Paistetut omenat kaipaavat luonnollisesti seurakseen jotain vaniljaista ja testasin jostain blogista bongaamaani cashew-kastiketta. Nam. Melko kermaista, etten sanoisi.. :)

Cashew-vaniljakastike

reippaasti (3-5 dl?) cashew-pähkinöitä yön yli liotettuna
n. 1-2 dl vettä
sokeria
(pieni tilkka öljyä, joko neutraalin tai pähkinäisen makuista, en usko että oliiviöljy toimisi tässä :)
vaniljatankoja

Tähän tarvitsee lisäksi ehdottomasti hyvän blenderin, sillä cashewit ovat liottuaankin melko tujua tavaraa tehokkaallekin koneelle. Blendaa pähkinöitä niin kauan että niistä tulee samettista kastiketta. Lisäile vettä pikkuhiljaa sen verran kuin tarvitsee, mutta mieluummin liian vähän kuin liikaa kerrallaan, ettei tuloksena ole vetistä mössöä. Itse lisäsin myös tilkan seesaminsiemenöljyä, ja tuntui auttavan armoa huutavaa blenderi-raukkaani suorittamaan tehtävänsä.

Lisää lopuksi mukaan makeutta ja raaputa vähän vaniljatangos sisustaa mausteeksi.

Kastike oli ihan älyttömän hyvää ja tosi paksua. Hifistelyn sijaan voi tietty aina mennä jädealtaalle ja poimia sieltä jonku herkullisen näköisen valion paketin mukaan - toimii varmasti hyvin sekin!

Omenaista viikonloppua ^__^

Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi näin..

Mua on alkanut ärsyttää Suomessa moni juttu. Miten yllättävää.

Luin just salilla alkuverkkaa hikoillessani jostain naisten höpöhöpölehdestä artikkelin ystävyyssuhteiden vahvistamisesta. Sen mukaan Suomessa yleinen mielipide on, että ihmiseen tutustuu parhaiten ja hän on "OMA ITSENSÄ" vasta alkoholin vaikutuksen alaisena.... siis anteeks mitä?! Mun käsityksen mukaan ihminen oma itsensä nimenomaan silloin, kun se ei ole minkään aineiden vaikutuksen alaisena, sen sijaan sitten kun alkoholi tulee mukaan kuvioihin, juttuihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Yhdessä kännääminen on Suomessa osoitus syvimmästä ystävyydestä. Ja huom. korostan, että nyt ei siis puhuta parin viinilasillisen yhdessä siemailemisesta vaan räkäkänneistä, tilasta jossa jokaisella on lupa sanoa ja tehdä mitä tahansa siinä sumuisessa olotilassa mieleen juolahtaa. Koska selvinpäin on niin kamalaa, tylsää ja harmaata, eikä uskalla edes sanoa sitä mitä oikeesti ajattelee, niin kännit kannattaa vetästä mielellään vähintään kolme kertaa viikossa, ja seuraavien päivien tasottavat siihen päälle.

Itsehän rakastan viinejä. Olenpa alkanut nauttimaan hyvän konjakinkin mausta. Tykkään nautiskella hyviä drinksuja hyvässä seurassa. En millään tavalla usko, että alkoholipitoiset juomat itsessään ovat jotenkin "pahoja" tai niitä pitäisi täysin vältellä. Mutta ajatus siitä, että ihmisen persoonallisuus ja mahdollisuus tuntea hänen todellinen luonteensa on kiinni siitä, onko kyseessä perjantai-illan tequilankumoamiskilpailut vai tiistaiaamun luento, saa niskakarvat nousemaan pystyyn. En vain pysty sulattamaan ajatusta, varsinkin vietettyäni vuoden maassa, jossa juomakulttuuri on erilainen.

Ugh.

Haluan takaisin sinne missä ihmiset ovat "OMIA ITSEJÄÄN" silloinkin kun niillä ei oo kaljatölkki kourassa.

ps. Haa, tehdään tästä SUOMIANGSTAUSBLOGI.

Onko järkeä työmarkkinoilla?

Onko kukaan miettinyt otsikon kysymystä? Mihin on ns. reilut työnantajat ja pelisäännöt kadonnut?

Oon tässä kysellyt ja katsellut tätä menoa ja tuntuu että samat ongelmat on kaikkialla. Melkeinpä alasta riippumatta ja niin vanhemmilla kuin nuoremmilla ihmisillä. Aloitetaan nyt vaikka nuorista, nuoria ei useimmiten palkat töihin mikäli ei ole aikaisempaa kunnollista kokemusta samalta alalta. No suuri osa koulusta valmistuneista, minunkin luokaltani on jäänyt koulun penkiltä suoraan työttömäksi ja vaikka kuinka työhaastatteluihin ym pääsisikin, on sen ensimmäisen työpaikan saaminen hankalaa, varsinkin omalta alalta. Kyllähän sitä töihin työvuokrafirman kautta pääsee, jos työksi käy mikä tahansa ja vaikka vain muutaman päivän pätkätyöt erinäisissä paikoissa. Työvoimatoimisto ilmoitti eräälle luokkakaverilleni, että Tampereen seudulla meidän ikäluokastamme noin 25% ovat työttömiä, noin kuukausi sitten. Useimmiten työnhaku prosessissa vanhat jäärät jotka ovat jo useamman kymmenen vuotta alalla puurtaneet saavat paikat. Se niistä tuoreista ja erilaisista ideoista, yleisesti ottaen vanhemmat ihmiset ovat hieman jo kaavoihinsa kangistuneita, urautuneita, joustamattomia, työhönsä leipiintyneitä. Lisäksi nykyaikana useissa töissä tarvii käyttää tai ymmärtää nykyaikaisia teknologioita pysyäkseen ajan tasalla, tämäkään ei kaikkein helpoin haaste ole. Ehkä suurimpana haasteena itse näin vanhemman sukupolven ihmisissä sen kuinka jääräpäisiä he ovat. Minkäänlaista joustoa asioita kohtaan useimmiten ei löydy, kun on sen näin tottunut tekemään ja aina tehnyt, niin näin se tehdään nytkin, nuoret ovat väärässä ja millään muulla tavalla tätä ei voi tehdä. Toki nämä ovat yleistyksiä, enkä missään tapauksessa tarkoita kaikkia, mutta näin yleinen mielikuvani on. Ainahan sitä tarvitsee olla erilaisia näkökulmia ja ihmisiä ryhmässä, ei pelkästään nuoret työntekijätkään missään tapauksessa ole hyvä asia, aina tarvitaan erilaisia näkökulmia ja kantoja. Esimerkiksi en ole vielä ensimmäistäkään hyvää jääkiekkojoukkuetta nähnyt jossa kaikki pelaajat olisivat vanhoja/nuoria. Sopiva sekoitus molempia on aina ollut paras ratkaisu.

Sitten jos jotenkin olet jonkunlaista työtä saanut, yleisesti ottaen paikat ovat vuokra-firman kautta tapahtuvia sijaisuuksia tai pätkiä tai sitten osa-aikaisia töitä. Vuokra-firman kautta on yrityksen helppo ottaa päiväksi kahdeksi henkilö ilman minkäälaista sitoutumista vain täyttämään hetkellisiä kausittaisia vajeita. Sijaisuudet sinänsä ovat ymmärrättäviä, äitiys/isyyslomien paikkaajat tarvii saada, mutta tästä yleisesti ottaen on selkeä tieto jo paikkaa haettaessa. Sitten päästäänkin tähän ihanaan osa-aikaisten työläisten keskusteluun. Tiedän useita yrityksiä joilla ei palkkalistoilla täysipäiväisenä ole kuin 1-2 henkilöä, loput pidetään osa-aikaisina pienellä tuntimääräällä. Esimerkiksi Stockmann ja monet muut yhtiöt tekee tätä, osastovastaava ehkä toinenkin henkilö ovat täysipäiväisellä sopimuksella ja tämän lisäksi on muutama henkilö 10-30 tuntia viikossa olevalla sopimuksella. Tämähän on yritykselle sinänsä hyvä, tarvitaanhan osastolle väkeä ja kuin monellakaan ei ole täysipäiväistä työsopimusta ei varsinaisesti ylityö lisiä, lomia tai mitään muutakaan tarvitse maksaa. Mikäli suostut työntantajan pyynnöstä tekemään enemmän tunteja kuin sopimuksessa lukee, on se täysin oma asiasi, mutta ylityökorvausta varsinaisesti saa, ainakaan samaa kuin täysipäiväinen työntekijä saisi. Eli vaikka olisit 20 tuntia viikossa olevalla sopimuksella ja suostut tekemään 45 tuntia viikossa, et yli meneviltä tunnilta saa varsinaisesti sinulle kuuluvia lisiä. Myös kesälomat ovat huomattavasti heikommat kuin täyspäivä sopimuksen omistavilla. Myös määräaikaisuudet ovat yksi yrityksien kannalta kätevä asia, ei niinkään työntekijän koska pätkät ovat yleisesti ottaen lyhyitä, eivätkä sisällä juuri koskaan minkäänlaisia etuja joista vakituiset täysipäiväiset nauttivat.

Jos sitten onkin niin, että yllättäen joku yritys tarjoaa täysipäiväistä sopimusta jo suorilta, joka tänä päivänä on erittäin harvinaista, voi siinäkin olla puolensa. Monetkaan heistä ei ole millään tavalla valmiita neuvottelemaan palkasta vaan se tulee suoraan taulukosta tai TES:n mukaan. Edes muutamien senttien korotus voi olla täysin mahdoton keskustelun aihe, kun kaikille se vaan tulee taulukosta ja kokemuslisän mukaan. Tämä on nyt tässä, tästä ei neuvotella. Ja vaikka olisit vakipaikassa ja sopivalla summalla töissäkin, voi olla että jonain päivänä törmäät sanaan YT-neuvottelut ja hupsista, 20v vanha työpaikka jolle olet antanut kaikkesi jo iät ja ajat on mennyttä.

Katteettomia lupauksia tuntuu saavan kaikkialta, mikäli työnantaja lupaa jotain suullisesti, tulisi tämä aina pyytää samantein kirjallisesti ja nimi alle, muuten sillä ei ole minkäänlaista virkaa jatkossa. Se että työnantajasi on kertonut, että kun teet näin tulet jatkossa saamaan parempaa palkkaa/esimies tehtäviä tai jotain muuta vastaavaa, ei sinänsä paina missään. Myöskin työhaastattelussa kaunistellut ansiomahdollisuudet, koulutus työhön ja palkanmaksu saattavat olla loppujen lopuksi aivan erilailla kuin aluksi on puhuttukaan. Takuupalkan saadaksesi sinun tuleekin saavuttaa tiettyjä vaatimuksia, joka olikin aivan vahingossa unohtunut mainita työsopimuksen kirjoitus hetkellä, eikä sitä ylöskään ole kirjattu. Ensin saatetaan luvata mahdollisuus lisätienesteihin ja ylitöihin tai tiettyihin tuntimääriin viikossa. Sitten tuleekin aika että töitä ei olekaan ja hups hetkessä kaikki puheet lisätieneisteistä, tuntimääristä tai mistään muustakaan asioista onkin unohdettu.

Usein esimerkiksi vakuutusalalla on yrityksien riskit myyjien palkkaamisessa poistettu siten, että jokaikinen työntekijä tekee työtä omalla toiminimellä. Tämä poistaa yritykseltä riskejä mikäli palkkaus ei jostain syystä onnistukkaan. Koska jos myynti ei luista niin eipähän ole minkäänlaista pohjapalkkaa tai työsuhdetta sinänsä mitä purkaa, senkun vain annetaan uppoavan laivan upota ja tuhota itse itsensä. Eipä sitä sinänsä hirveänkään moni ilman minkäänlaisia tuloja. Samoista ongelmista voi kärsiä automyyjä, jonka palkka koostuu suurimmaksi osaksi autoedusta ja muutaman satasen pohjapalkasta. Mikäli myynti ei luista, niin eipä hirveän kauaa pelkällä näkkileivälläkään elä, kun ei siihenkään rahat riitä.

Sitä ruvetaan pikkuhiljaa valumaan siihen suuntaan kuin jo on jo Yhdysvalloissakin menty. Työntekijä on vain pieni pelinappula kentällä, otetaan siltä kaikki aseet ja vaatimukset pois, monet yritykset USA:ssa eivät palkkaa työntekijöitä jotka kuuluvat ammattiliittoihin tai muihin työntekijän etuja valvoviin yhteisöihin. Tähän ollaan päästy helposti sillä, että on vain varaa mistä valita. Mikäli yksi ei tee siihen hintaan mihin pyydetään, löytyy seuraava kaveri Meksikosta joka tekee sen pöydän alta puolet pienemmällä korvauksella ja laittomana maahanmuuttajana, mikäli työnteko ei onnistukkaan niinkuin ajateltu, vihjaus rajavalvonnalle ja ongelma on poistettu hyvin äkkiä päiväjärjestyksestä. Vuosilomaa uudelle työnantajalle annetaan viikko ja viiden vuoden jälkeen saatetaan keskustella toisesta. Työpäivinä voivat olla kaikki 7 päivää viikossa ja varsinaisia viikonloppu/iltatyö lisiä ei ole.

Tietääkseni meidän maahamme töitä tulevat tekemään ahkerasti esimerkiksi Viro ja Puolalaiset. Itselläni ei missään tapauksessa ole ketään ulkomaalaista vastaan yhtään mitään, päin vastoin, haluaisin sinänsä että niitä olisi jopa enemmän. Niin kauan kunhan samat pelisäännöt pätevät kaikkiin ja ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti, olivat sitten Suomalaisia tai ulkomaalaisia. Maahanmuuttajia tulee ja sanotaan että ei ole Suomessa tarpeeksi työntekijöitä ja se paikataan maahanmuuttajilla, silti on useita tuhansia Suomalais nuoria työttömänä joita elätetään KELA:n ja Sossun voimin niinkin hyvin, että ei oikeita töitä tarvitse edes miettiä. Useimpien nuorien ei ole edes "kannattavaa" mennä töihin kun sossulta saa paremmin kun 25 tuntia viikossa olevalla työsopimuksella ja siinä joutuu vielä tekemään jotain.

Sitten asiaan joka mietityttää erittäin paljon. Kuinka moni on oikeasti sellaisessa työssä josta oikeasti pitää. Onko töissä käyminen vain pakollinen asia, jota on vain pakko tehdä jotta saa kuukausittaisen vuokran ja laskut maksettua. Vai onko aihe tai työnkuva edes jollain tavalla sellainen, että siitä oikeasti pitää. Haluaisin tietää kuinka moni ihminen on ns. "UNELMA" työssänsä? Toki yleisesti ottaen aina on joku syy joka pitää tietyn ihmisen tietyssä paikassa. Työmotivaatio voi tulla esimerkiksi näistä asioista: mahdollisuudesta saada paljon rahaa, haasteista joita päivittäin kohtaa, kiinnostuksesta alaa kohtaan, hyvästä työporukasta, loma mahdollisuudet, erilaiset palkinnot, kehittymisen tunne ja vaikutus mahdollisuudet omalla vastuu-alueella. Haluaisin tavata ihmisen joka olisi täysin tyytyväinen työhönsä, mitä tekee. Tyytyväinen lomien määrään, rahaan jota saa työstä, työporukkaan, oma ala olisi juuri se jonka kaikista valitsisi kaikista, palkinnot työstä olisivat riittävät, kehitys olisi huomattavaa ja pystyisi päivittäisillä päätöksillä vaikuttamaan siihen kuinka yrityksillä menee. Ei nyt ainakaan itse tule ketään mieleen, voin toki olla väärässäkin.

Eiköhän siinä ole avautumista tarpeeksi, toivoisin että nämä asiat ei menisi ainakaan enään huonompaan päin. Sitä meinaan pian ollaan tilanteessa että ei ole kenelläkään muulla hauskaa kuin yhtiön omistajilla ja isoilla johtajilla jotka keräävät rahat kuin kaikki muut alemmat luokat ja normaalit työntekijät kärsivät. Tietääkseni Suomessa on ainakin joskus ollut ihmisillä hyvä olla, ainakin jollain tasolla, nykyään tuntuu olevan jo hieman kyseenalaista. Jonkunlainen niin kutsuttu "reilu meininki" olisi suotavaa, hieman joustoa asioissa ja pitää niistä asioista kiinni mistä ollaan sovittu ja jos ei ole mahdollista puheitansa lunastaa niin ainakin myöntää suoraan heti ja kertoa kuinka asiat oikeasti on.

Johannan keittiössä

Mulla on taas keittiö.

<3

Yksinkertastenkin asioiden kokkaaminen tuntuu aika luksukselta vuoden mikroaterioiden jälkeen. Kokkailin tänä aamunakin huvikseni pari tuntia. Asianmukainen kattaus tosin jäi vähän, kun puolet katos kokatessa mun naamariin ja toinen puolikas meni Janin mukana eväsboksissa töihin. :)

Mun kokkailut on monesti sellasia "mitä kaapista löytyy"-sovelluksia, ja yleensä sieltä löytyy (ainakin vielä kuukauden alkupuolella ;) lihaa, kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä joka lähtöön. Tällä kertaa huolestuin muutama päivä sitten jenkki-ikävääni ostamien bataattien kohtalosta ja päätin väsätä niistä jotain. Tein bataattiranskiksia! Ja oli muuten ihan sairaasti namimpia ja taatusti ravitsevampia kuin pakastealtaasta napatut potaattiserkuksensa ;)

Öljyä ja reippaasti mausteita päälle ja tunniks uuniin, nam.

Salaatti ihanan kirpeistä syysompuista ja sitten ihan normiaineksista. Kokeilin ekan kerran tehdä cashew-kermaa/-majoneesia/-mössöä, ja sekin oli melko onnistunu setti. Suosittelen kokeileen joskus esimerkiksi majoneesin tilalla :) Antaa ihanan pähkinäisen täyteläisen maun salaatille ja toimis varmaan missä tahasa muuallakin...

Päivän lihaosasto dissattiin näköjään nyt kuvista armottomasti, samoin kun täytetyt paprikat ja kesäkurpitsat.. Oon yllättyny tästä mun kokkausinspiksestä ja nautin siitä nyt kun se on valloillaan. Voin sitte muistella tätä kun tulee se aika jollon kiinnostaa hädintuskin pari munakasta paistaa :) Hmm, tai no tarkemmin mietittynä todenmukasempi kuvaus vois olla että kiinnostaa just ja just proteiinipatukan syöminen - ja vaan siks kun se on niin helppoo.

Huomenna jatkuu omppukokkailut, niitä on nimittäin vielä muutama jäljellä Janin äitin viime viikolla tuomasta laatikosta! Can't wait!

Akateemisia uutisia

Khihihiiii, huomenna tiedossa eka suomalaisen proffan pitämä luento yli vuoteen. Can u imagine. Mä oon vähän peloissani, voi olla että järkytyn, sit haukottelen ja nukahdan loppuajan aamusella rahotuksen luennolla kun tajuan millasta se oikea, suomalainen, vakavamielinen yliopisto-opiskelu olikaan. Asiaa tän aamuisen ajankohdan suhteen ei auta se, että mun kesän akateeminen vapaus on suonu mulle makosia aamu-unia, ja huominen aamuherätys, hei c'moon jo 8:30 voi olla vähän liikaa...

Pakko röyhistellä rintaa ihan vähän sillä, että uskaltauduin postittaan mun alustavan tutkimussuunnitelmanpoikasen kandin ohjaajalle. Oon varautunu kaikkeen, kuten oon todennu olevan parasta täällä: en oleta että se tyrmätään, mutten myöskään halua vielä olla liian tyytyväinen siihen että keksin mielestäni ihan mielenkiintoisen ja tutkittavissa olevan aiheen.. ihan vain siks, koska ikinä ei voi tietää, tuleeko paperi sieltä takasin kommentilla "tee uusi" varustettuna. Niillä on oikeus tehdä se mulle , kuvitelkaa miten ilkeetä ja epäreilua ;P

Kerron sitten miten kävi. Siis että vaivuinko syvään epätoivoon luennon jälkeen. Ja että istuttiko kandinohjaaja mut samantien uudestaan läppärin ääreen.

;)

Blogin eloonjäämiskamppailu

Kurkistin tänään varovasti tänne. Viime kerrasta onkin taas tovi. Elossa ollaan, maisemat on tähän vaihtunu viimeisten kuukausien aikana, mutta samat tyypit täällä säätää edelleen. Mietin, mikä vois olla mun näppiksennaputtelufiilistä nostattava aihe tälle blogille nyt kun ollaan taas Suomen kamaralla, ja päädyin siihen, et mä taidan(/taidetaan?) omistaa tän blogin nyt vaan elämälle ja unelmille - onhan meidän elämä ja unelmat sen verran jänniä. ;) Cheers!

Pikapäivitys meidän elämästä blogiin vielä näiden hiljaisten kuukausien jälkeen harhailevalle: Asutaan Tampereen keskustassa kämpässä josta ei voinu kuvitella olevansa tykkäämättä kun sen näki. Just meidän tarpeisiin sopiva kaksio, jossa pidetään majaa ens kesäkuun loppuun asti. Haluttiin pitää suunnitelmat avoimina ja joustavina ja olla tekemättä mitään pidempään sitovia ratkasuja, ja tällanen määräaikaiskämppä sopi meille mainiosti (sillä sivuhuomautuksella, että mä olisin ja oon kyllä tänne paluun ensimmäisestä päivästä asti ollu valmis tekeen u-käännöksen suoraan takasin toiselle mantereelle...).

Mä oon omistanu inkkarikesäni opiskelulle ja sille aion omistaa myös alkamaisillaan olevan lukuvuoden. Multa pääsi iso helpotuksen huokaus, kun ekat Suomessa paluun jälkeen tekemäni kurssit oli meksikolaisen vierailevan proffan pitämiä, ja sain jatkaa kommunikointia enkuks plus opiskella vähän interaktiivisemmassa ilmapiirissä kun perinteiset suomalaiset luennot. Motivaatio Suomessa opiskeluun on pyöree nolla viime vuoden jälkeen, mutta aion vääntää hampaat irvessä ton tutkinnon kasaan vaikka itteeni niskavilloista luennoille raahaten, jos ei muu auta. :'D Ja jonkin sortin dedicationia tässä tarvitaan ajanhallinnan suhteen muutenkin: oon tähän mennessä tehny opiskelujen ohessa duunia enemmän tai vähemmän koko ajan lukuunottamatta Chicagossa vietettyä vuotta, mutta nyt viimeistään on pakko rauhottaa mieli ja ajankäyttö koululle, että pääsee miettimään taas asioita elämässä eteenpäin. Muutaman työkeikan oon tosin jo salaa iteltäni lupautunu tekemään, mut ne on tositosi kivoja, joten niitä ei lasketa..

Oon kuitenkin entisen tapani mukaan levoton sielu ja keskittymiskyky herpaantuu helposti, jos hommat käy kovin samanlaisiks päivästä toiseen. Joudunkin aktivoimaan itseäni monenlaisilla jutuilla että aivot pysyy fokusoituneena. Kuten oon ehkä pari kertaa aiemminkin kertonu, mulle yks elintärkee juurikin tällasissa asioissa helpottava asia on urheilu, ja se on luonnollisesti aina mukana jossain muodossa. Kertoilen jossain vaiheessa enemmän mun tän hetkisestä treenistä, joka tapahtuu pääasiassa punttien parissa.

Mun toinen iso plan tälle syksylle oli..kyllä, koiranpennun ottaminen. Meillä oli jo kiikarissa monta syksyllä syntyvää kääpiöpinseripentuetta, mutta vuokranantaja ratkaisi tällä kertaa pohdinnat: just rempattu kämppä + pentu = not gonna happen. Mä olin kyllä sinnikäs, mutta ei päästy sopimukseen pitkän puhelunkaan päätteeksi. Ensi vuoden puolelle menee siis meidän koiranhakureissut. Tää haave on ollu mulla niin kauan, ettei siitä taida päästä eroon kuin toteuttamalla. Eli koira tulee meille - jollain epämääräsellä aikavälillä.

Ehkä jotain rotia, teemoja tai syvempiä ajatuksia joskus myöhemmin. Tällä kertaa vaan tahmeet ja verkkaset sormet näppiksellä, sekä tyttö joka miettii kesäauringon kuivattamia hiuksia päästään repien, miks kannattaa pitää blogia Suomessa asumisesta.

Surku

Niin paljon kuin äitiä&iskää onkin ikävä, Suomeen tulo tuntuu nyt tosi nihkeeltä ja itkettävältä ajatukselta.

:(

En halua pois täältä!!!

Me täällä pakkaillaan ja ollaan aika näpsäkästi saatu ängettyä taas elämä neljään matkalaukkuun. Ainakin melkein. Jotain on ihan pakko jättää tännekin, mutta ehkä on sit hyvä syy muuttaa takasin kun pyyhkeet, lakanat ja muut on täällä odottamassa.

Huoh.

New York 3. päivä

Kolmantena päivänä päätettiin ottaa melko räväkkä ja loppuun asti suunniteltu reitti, mistä kävellään mihinkäkin ja mitä kautta. Reitin suunnittelusta vastasi matkanjohtaja Jani. Asioita oli paljon, mutta oltiin erittäin optimistisellä mielellä liikkeellä, että jaksetaan vielä viimeinen puristus ja saadaan lähes kaikki pääasiat nähtyä ja tehtyä.

Päivä aloitettiin menemällä NBA Shoppiin, joka oli hyvin pitkälti samantyylinen kuin NHL:n vastaava, tosin 4 kertaa isompi. Kuten aikaisemminkin jo totesin niin koripallo on huikeasti suurempi urheilulaji Yhdysvalloissa. Täällä oli kaikkea kalsareista sateenvarjoihin, lähes kaikkien ainakin merkittävien pelaajien nimillä ja numeroilla varustettuja paitoja ja nämä kaikki löytyi niin naiselle, miehelle kuin lapsillekkin. Täältä löydettiinkin jotain pientä kivaa kotiinviemisiksi.

Tyylikäs NBA Storen sisäänkäynti

Sisältä löytyi myös viime vuosikymmenen suuruuksien paidat

Legoista tehty Kevin Garnett

Seuraavana vuorossa oli Johannan kuolaama pikaruokaravintola nimeltään The Pump. Tätä voidaan kyllä ihan yhdessä suositella mikäli tykkää hieman proteiini- ja energiapitoisesta terveellisestä pikaruoka vaihtoehdosta.

Johanna käymässä The Pumpissa

Kun aamupala oli nautittu ja ajateltiin ottaa metro New Yorkin eteläpuolelle SoHoon. Alunperin suunnitelmana oli ottaa oranssi V-linjan metro, mutta saimme tietää, että kyseinen linja ei lauantaina tai yleensäkkään viikonloppuna kulje. Niimpä pika-adjustointi ja metrolla muutama pysäkki ns. väärään suuntaan, että pääsimme oikeaan metroon ja oikeaan suuntaan.

Matkalla metrotunnelin syvyyksiin

SoHo oli ihan hieno kokemus pienine putiikkeineen, vaateliikkeineen ja ravintoloineen, mitä sitä nyt kerkesi nähdä. Kun ei erityisesti shoppailtu tai syödä oltu suunniteltu niin ajateltiin vain kävellä hieman ympäriinsä ja suhteellisen nopeasti paikan läpi. Tästä hyvin hätäiseen suuntasimme kurssin kohti pohjoista ja seuraavaksi vuorossa ohikulku matkalla oli New York University sekä Washington Square Park.

Washington Square Parkista, kuvaajan takana sijaitsee New York University (NYU)

Aivan hetkisen päästä vuorossa olikin Union Square Park josta löytyi jos jonkinnäköistä outoa taloa, asiaa ja ihmetystä, muutaman patsaan lisäksi tietenkin. Josta taas ei ollut matka eikä mikään mennä näkemään yksi NYC:n suosituimmista rakennuksista, eli Flatiron Building. Spotattiin siinä matkalla myös mielenosoitus joukkio jotka eivät olleet aivan hirveän innostuneita BP:n öljyvuodoista.

Union Square Parkissa oli mahdollisuus hankkia kissa

Union Square Parkin savuava rakennus jonka seinässä näkyi myös olevan jonkunnäköinen lähtölaskenta, en tosin tiedä mihin tai mikä rakennus tässä edes on

Johanna ja Flatiron Building

Lähistöltä löytyi kaikennäkösiä vähän erikoisempia rakennuksia

BP:n vastainen mielenosoitus

Edelleen kävellen kohti pohjoista jatkoimme matkaa kohti seuraavaa valitsemaamme pistettä, Madison Square Gardenia. Matkan varrelle sattui myös Fashion Institute of Technology, New Yorkin pääpostitoimisto ja Martha Stewartin studio, jossa hänen suhteellisen suosittu tv-show kuvataan. Matkan varrella olisi kyllä ollut yhtä jos toistakin katsomisen arvoista asiaa, mutta pienoinen kiire niskassa paahdoimme kevyessä kenttähiessä eteenpäin.

New Yorkin pääposti oli ihan hieno ja suhteellisen iso rakennus

Madison Square Garden

Näin täällä parkkeerattiin autotkin useampaan kerrokseen

Mikäli olisi jäänyt aikaa, olisimme ehtineet, olisi suunnitelmiin sisältynyt myös Madame Tussauds vahamuseo, mutta kello oli sen verran paljon, että suuntasimme nokkamme kohti Majestic Theatrea jossa meillä oli jo valmiiksi varatut liput Phantom of the Opera - Broadway esitykseen joka on itseasiassa Broadwayllä kaikkein pisimmiten näytetty näytös.

Juuri menossa Majestic Theatreen sisälle, näytelmän päähenkilö kuvassa

Kuva sisältä ennen näytöksen alkua, näytöksen aikana kuvia ei saanut ottaa

Esitystä mainostettiin kohtuullisen näkyvällä paikalla

Näytöksen jälkeen kiidimme pikaisesti hotellille hakemaan tavaramme. Tästä nopeasti vielä hakemaan hieman purtavaa mukaan, Johannalle The Pumpista ja minulle Chipotlesta, kun kerran paikat oli sijoitettu täysin vierekkäin. Tästä nopeasti metroon jossa aterioimme pikaisesti liikkeessä, meikäläinen saattoi jopa rikkoa Chipotlen Fajita Burriton syömisennätyksen, sen verran nopeasti se meni ääntä kohden. Metrolla suuntasimme pohjoiseen päin lähes Harlemiin asti ja siitä sitten jatkoimme loppumatkan bussilla aina La Guardianin lentokentälle asti. En välttämättä suosittele vaihtoehtoa, paikka jossa vaihdoimme bussiin, ei vaikuttanut maailman turvallisimmalta.

The Pump

Johanna tilaamassa ruokaansa The Pumpissa

New York 2. päivä

Ensimmäisen päivän jälkeen oli matkan tarkoitus, eli passi, jo hoidettu. Sitten voitiinkin keskittyä täysin turistina olemiseen. Ajateltiin siinä heti aamulla, että jos sitä vaikka menis kokeilemaan New Yorkin metroliikennettä ja kattois minkälaista sillä on matkustaa. Lähin pysäkki oli heti muutaman korttelin päässä hotellista ja ei muutakun sinne. No kyllähän sitä tietynlaisia eroavaisuuksia Chicagoon verrattuna löytyikin. Ensinnäkin junia meni kahdessa kerroksessa edestakaisin ja raiteita saattoi olla useampia vierekkäin, toiseksi junat menivät täysin maan alla, ainakin Manhattanin saarella. Lisäksi junat olivat aivan erilailla organisoidut sisältä, suurin osa penkeistä oli sivuttain, leveämmät, avarammat ja pidemmät vaunut, ja kaiken tämän lisäksi vaunut olivat uudempia ja niistä löytyi erinäisiä elektronisia näyttöjä.

New Yorkin Metrossa

Siinä sekamelskassa ei huomattu tarkemmin katsoa mihin junaan sitä nyt sitten hypättiinkin ja hupsista, oltiinkin menossa väärään suuntaan ja ennenkuin tajusin mentiinkin jo Brooklynin puolella kohti Queensia. No, tulipahan sitten käytyä nopeesti sieläkin. Ruvettiin kyllä heti muutaman pysäkin jälkeen ihmettelemään että mikähän tämä päätepysäkki oikein on kun ei kuulosta tutulta, eikä siinä kauaa mennytkään kun oltiin jo vaihdettu toiseen suuntaan. Nyt rupesi jo näyttämään paremmalta, elektroninen näyttö vilkutti päätepysäkkinä World Trade Centeriä.

Päätöspysäkki, World Trade Center

Siitä päästiinkin sitten paikan päälle, ns. Ground Zero olikin täysin eristetty ja täynnä erinäisiä työkoneita, uudelleen rakentaminen on aloitettu. Tilalle rakennetaan tällä hetkellä maailman suurinta toimistorakennusta joka tulisi myös olemaan Yhdysvaltojen korkein rakennus. Tämä "One World Trade Center - Freedom Tower" ohittaisi korkeudessa Chicagon Willis Towerin, paremmin tunnettu entisellä nimellään Sears Tower, noin 15 metrillä. Suunnitelmat sisältävät myös erinäisiä muita rakennuksia, sillä alue joka tuhoutui hyökkäyksen johdosta on muutamia kortteleita.

Ns. Ground Zero, WTC jonka kohdalla toistaiseksi vain rakennustyömaa

No siitä sitten käveltiin rakennusalueen ympäri ja kohti Wall Streetiä. Ja muutaman minuutin päästä sitä oltiinkin jo keskellä talousmaailman keskipistettä. Mielestäni on hassu ajatus laittaa kaikki yhteen asiaan liittyvät rakennukset saman kadun varrelle. Siinä on sitten ainakin kaikki lähellä toisiaan. Sitten oltiinkin jo näkemässä New York Stock Exchangea, oltiin alunperin mietitty, että jos pääsisi sisälle oikein katsomaan sitä hullunmyllyä mikä siellä vallitsee, mutta ei sitten jaksettu edes yrittää. Tietääkseni sinne on mahdollisuus päästä maksusta sisälle katsomaan, mutta ainakin tällä hetkellä näytti siltä, että turistivierailijat eivät olleet tervetulleita ja sisääntuloreitit oli tehokkaasti eristetty.

Tästä se Wall Street alkoi

New York Stock Exchange

Minä ja New York Stock Exchange toisesta suunnasta, erittäin edustava pelipaita päällä, heti rupes ohikulkijat kommentoimaan

Tähän se Wall Street loppui

Jatkoimme matkaa Wall Streetiä pitkin kohti satamaa, mielessämme oli ottaa lautta kohti Vapaudenpatsasta. Ehkä olisi hieman voinut etukäteenkin ottaa asioista selvää, siinä tuli hieman harhailtua edes takaisin sitä rantaviivaa. Ehkä sitä olis pitäny vaan lähteä helikopteriajelulle kun sellainenkin mahdollisuus siitä satama-alueelta löytyi. No sitten päästiin kuin päästiinkin Manhattanin eteläkärkeen, Battery Parkiin josta lautat Vapauden patsaalle lähtevät, niin viimeinen lautta oli lähtenyt jo tunti sitten. Eipä tullut mieleen että klo 17 jälkeen ei mene enää ensimmäistäkään lauttaa. Päädyimme siis pyörimään siihen puistoalueelle ja katselemaan patsasta rannasta päin. Puistoalueelta kyllä löytyi kaikennäköistä patsaista tanssijoihin ja skeittareihin sekä myös vapauden patsas hieman pienemmässä koossa, joka tosin hieman myös liikkui. Löytyi myös karikatyyrien piirtäjä jota päätettiin pyytää piirtämään meistä karikatyyri, tämä ei välttämättä ollut päivän loistavin idea.

Siellä se Vapauden patsas on, tätä lähemmäksi ei sitä oikeata patsasta päästy

Battery Parkissa oleva kotkapatsas

Pääsin sitten kuitenkin poseeraamaan Vapauden patsaan kanssa, tosin tämä oli elävä

Sitten lähdettiinkin jo junalla pohjoiseen päin, jotta kerettiin kokeilemaan New Yorkilaista pizzaa. Joukkuekaverini oli aikaisemmin vinkannut, että paikalliset pizzat ovat maailman parhaita, päädyttiin Ray's pizzeriaan. Olihan se todella hyvää, maailman parhaasta en tiedä.

Pizzaa New Yorkissa, kinkku-ananas, pohja oli melkoisen rapea, ei vetänyt välttämättä vertoja Chicagolaiselle

Tästä jatkettiin sitten Time Square Churchiin, eli kirkkoon keskellä Time Squarea, hassuinta tässä on se, että tänne tapahtumaan oli ikäraja 12-29, eli perheen nuorimmat ja vanhimmat eivät varsinaisesti olleet kohdeyleisöä. Meininki oli erittäin nuorekas ja mukava. Sisältäpäin kirkko muistutti ehkä jopa enemmän upeaa, koristeellista teatteria kuin esimerkiksi kirkkoa, jollaisiin on Suomessa tottunut.

Time Square Church sisältä

Sitten mentiin siihen lähistölle syömään hieman Bar-B-Que ruokaa. Siinä Time Squaren vieressä oli todella Amerikkalaistyylinen ravintola jonka nimi oli "Famous Dave's" josta löytyi erillaisia grilliruokia. Valitsimme paikan myös senkin takia, että hinnat eivät olleet päätä huimaavia ja annokset vaikuttivat suhteellisen isoilta. Mitä aikaisemmin olimme katselleet todella useissa New Yorkin ravintoloissa hinnat olivat aivan älyttömän korkeat.

Meikäläisen Ribsit ja lohkoperunat muffinssin kera

Johannan Turkey Hamburger

Famous Dave's - Bar-B-Que ulkoapäin

Samantien tankattuamme alkoikin hieman jo silmät painamaan ja jalatkaan eivät olleet kaiken kävelyn jäljiltä aivan tuoreimmassa kunnossa. Siitä sitten vain pikakävelyä hotellille ja treffeille nukkumatin kanssa.