On my way

Joku istuu täällä olkkarin lattialla kaverinaan kasa kirjoja, Kauppalehtiä ja läppäri. Niin ja sekalainen valikoima vaihtelevia välipaloja plus teemuki, tietty. Mitä tää kaikki tarkoittaa? No kandityön kirjoittamista, tietty. Ja miksi kirjoitan sitten blogia sen kandityön sijaan? No keskittymishäröilyn takia, tietty.

:)

Mun aihe on vielä ihan liian rajaamaton, siitä kertonee se, että aineistoa olis loputtomasti ja mihinkään on vaikea konkreettisesti tarttua. Prosessi on kuitenkin käynnissä, se lienee tärkeintä. Mennään vähintään sillä ohjaajan neuvomalla lause per päivä -metodilla!

Halusin vaan kertoa, että jos (ja kun) musta ei ole kuulunu vähään (tai pidempään) aikaan pihaustakaan, niin se johtuu siitä, että mulla ei ole muuta suuntaa kuin ULOS Tampereen Yliopistosta. Ja mieluummin tän vuosisadan puolella.

Onnea onkimassa

Suomessa on harmaata ja kylmää! Oon melko varma, että viime vuonna Chicagossakin tais olla vastaavia keliolosuhteita, mutta jotenkin silti se on täällä paljon rankempaa. Miksi, MIKSI?? Mikä mulla on, miks on alkanu väsyttää koko ajan? Pimeet aamut tuntuu paljon pimeemmiltä kuin viime vuonna, ja pyörälläkin on täällä rankkaa ja ällöö polkea vaikka Chicagossa se oli kovin mukavaa. Mikä mua vaivaa?

Mulla on sellanen olo, etten kuulu tänne Suomeen ollenkaan. On vaan joku hirvee luonnonoikku, että oon syntyny tänne, ja mun elämälle on varmasti joku järkevämpi tarkotus ihan muualla. Näin sen on oltava, ja sen ajatuksen voimalla pusketaan eteenpäin.

Pitkästä aikaa pientä stressiä siis ilmassa. Jenkkivuoden aikana oli vielä paljon enemmän kiirettä ja tohinaa, mutta silti sellanen fiilis, että homma oli hanskassa ja se kiire muodostu just sellasista asioista joita tykkäsin tehdä. Nyt lähinnä poukkoilen sinne tänne keskellä asioita, jotka tuntuu vastenmielisiltä. No good?

Huomasin tänään, että täällä ne ihanan pinkit kynsilakatkin näyttää pirteyden sijasta lähinnä mauttomilta. Miks? Voiko joku kertoa mulle miks? Miks täällä alkaa tekee mieli pukeutua mustaan ja harmaaseen ja miettiä onko tukka leikattu oikeen tyyliseks? Miks täällä alkaa huolestuttaa, onko kenties kertyny muutama ylimääränen kilo tohon lantionseutuville vaikka paino on takuulla ihan sama kuin vuosi sitten? Miks? Miks täällä alkaa angstaamaan asioista, jotka ei tosiaan ansaitsis aivokapasiteetistä yhtäkään prosenttia? Turhaa, sanon minä. Elämän vois elää niin paljon onnellisempanakin.

Mä oon noin niinkun yleisesti ollu aika tyytyväinen elämääni, JA, älkää käsittäkö väärin – olen sitä 99% ajasta edelleen. Silti huomaan nyt vaan tosi selvän eron mun mielialassa verrattuna esimerkiks viime vuoteen, ja pohdiskelenpa tässä vain, että mistä moinen. Nih.

Löytyykös se onni sitten kenties Suomen rajojen ulkopuolelta? No, ehkä pidemmältä kuin Tallinnasta, missä tätä tekstiä kirjottelin kunnes läppäristä loppu virta. Tallinnasta se onni ei nimittäin ainakaan löytyny ;) Onpahan ainakin yritetty!

Lopetan tilittämisen nyt, koska järkevin reissu tähän kohtaan taitaa kannattaa tehä Nukkumatin maahan.

Aikataulutusvamma

Arrrgh.

Voisko joku pitää mulle luennon oman kalenterin täyttämisestä? Ja nimenomaan siitä, miten sitä EI kannata täyttää niin, että vapaapäiviä kertyy viikkoon pyöreät nolla?

Kiitos.

Kauneutta ja Terveyttä ja oikeestaan Ihan Mitä Vaan kaikille!

Hups vaan liikutan itseni taas huomiseksi Helsinkiin hymyilemään päiväksi messuille. Tästähän tuli jälleen tapa, vaikka annoin jo itelleni luvan jäädä eläkkeelle messutytön hommista! No, ihan mukavaa hommaahan moinen on (joskus), ja yhen yksittäisen päivän nyt seisoo vaikka päällään. Tai sitten ihan vaan ne päkiöitä suloisella puristuksella hellivät korkkarit jalassa ilmaisia tuotenäytteitä hullunkiilto silmissään pyydystäville asiakkaille iloisesti hymyillen. ":)))))"

Mä tein ensimmäisen promokeikkani suunnilleen neljä-viisi vuotta sitten tuuraten silloisessa työpaikassani työskentelevää tyttöä, joka ei päässyt tekemään keikkaansa ja pyysi minut hätiin. Melko extreme-kokemus, mutta silloin taisin kyllä nauttia hommasta täysin siemauksin. Sittemmin olen tehnyt promoja niin paljon, että saan varmaan luvan kanssa sanoa että minulla on takanani jo yksi työura. ;) Mukaan mahtuu tuotemerkkejä laidasta laitaan, ja on ollut aika opettavaista työskennellä edustaen milloin mitäkin brändiä tai tuotetta.

Opiskelujen ohessa tällainen homma on oivallista. Töitä tehdään yleensä freelancerina tai toiminimellä, jolloin "työnantajia" on useampia. Sitä myöten keikkoja on tarjolla paljon.. mutta niitä voi ottaa sen mukaan, miten opiskeluaikataulu antaa myöden (itse olen ottanut yleensä liikaa :). Kivoimpia, mutta toisaalta rankimpia ovat messukeikat tai muut useamman kuin yhden päivän keikat. Tuotteeseen ehtii tutustua hyvin ja yleensä messuilla on hyvä meininki ja paljon nähtävää. Messujen lisäksi töitä on tullut tehtyä erilaisissa tapahtumissa, kiertueilla sekä ihan missä vain marketeissa ja myymälöissä. Monenkohan ison supermarketin varastotiloissa olen eksynyt urani aikana..ja monessakohan suomalaisessa hotellissa olen töiden takia yöpynyt, vaikka muuten en juuri Suomessa hotellilomia harrasta?

Tällainen työ sopii ihmiselle, joka ei stressaa siitä, että maisemat ja työporukka vaihtuu harva se päivä - tai oikeastaan joka ikinen kerta kun menee töihin. Täytyy myös omaksua uutta tietoa melko nopealla aikataululla, taiiii sitten vaan hymyillä ja sanoa että "evvk", niinkuin useimmat taitaa tehdä :) Kivointa tässä duunissa on kuitenkin itsenäisyys ja se, että itse olen ainakin aina kokenut saaneeni joka paikassa erityishyvää kohtelua, kun en ole ns. "tavallinen työntekijä", vaan vieraileva sankaritar.

No miten niitä töitä sitten saa? Se on ihan hyvä kysymys. Näihin töihin varmasti useimmat ajautuvat suhteilla, niinkuin minäkin tavallaan. Uusia keikkoja ja uusia halukkaita työnantajia tulee sitten sitä mukaa kun tekee hommansa menestyksekkäästi, jaksaa hymyillä korvasta korvaan 12h vuorokauden aikana, ja saa asiakkaat ostamaan villinä jotain ihan tyhmää tuotetta.

Kuten sanottua, itselläni on kuitenkin aikomus vetäytyä taka-alalle näistä riveistä. Olen huomannut, että loistavan promotytön ominaisuuteni ovat päässeet hieman ruosteeseen, ja taitaa olla aika sanoa vain että hyvä niin.

Tänä sunnuntaina kuitenkin, once more: kaikki kynnelle kykenevät Helsingin Messukeskukseen yhdistetyille Terveys+Hyvä Olo, Kauneus+Muoti ja Häät+Rakkaus -messuille! Allekirjoittanut hymyilee siellä iloisesti tukka kammattuna ja korkkarit jalassa. Jee!

Cheers: Team Mom and Dad 25 years!

Onnittelut rakkaille vanhemmilleni 25-vuotiaan yhteiselon johdosta! Wau!

Muscle overload

Huh.

En oo oikein vieläkään päässyt yli viikonlopusta, joka kului työskennellen Helsingin Finlandia-talolla Fitness Expo -messuilla. Mun on pakko avautua iiihan hetken, niin pääsen tästä taas jatkamaan normaalia elämää. Kaksi päivää oman pään (no, okei, Janin pään) kokoiset hauikset naaman edestä vilahdellen ja tiukkojen minisortsien verhoamat pakarat ympärilläni keikkuen saivat mut miettimään, mikä treenaamisessa ja itsestään huolen pitämisessä on oleellista.

Rakastan punttitreeniä. Rakastan sitä voimakasta fiilistä, joka mulla on kunnon mavetreenin jälkeen. Rakastan sitä, että mulla on puolen tunnin salitreenin jälkeen päivän treenit hoidettuna, kun joku lähtee vielä kolmeksi tunniksi metsään hölkkäämään - ja koen silti saavani treenistä suuremman hyödyn irti. Se vaan on yksi kuuluisista Niin Mun Jutuista.

Muistan, kuinka viimeksi kaksi vuotta sitten Fitness Expo -messuilla töissä ollessani olin intoa piukassa ja ruskeiksi kisaväreillä maalatut puolialastomat fitness-kissat sai mut haaveilemaan tiukan dieetin läpivetämisestä ja kisalavalle kiipeämisestä itsekin. Hassua, miten ajat ja mielipiteet muuttuvat: nyt fiilis oli vain tyhjä "body-kansaa" katsellessani.

Kisaajien joukossa on tietysti eri motiivein ja täysin eri lähtökohdista kisaavia tyyppejä, mutta paljon myös niitä, joiden kanssa on vaikea puhua muusta, kuin heidän vartalostaan, heidän ruokavaliostaan, heidän treeneistään. Innostun näistä asioista helposti itsekin, mutta toivon samalla sydämestäni, että katseeni on suunnattu enemmän omasta navasta ympärilläni oleviin.

Nyt kun minulla ei varsinaista kisalajia ole ollut, olen miettinyt paljon, mitä urheilulta haluan. Tiukan six-packin (ehkä sitten kesällä 2015?)? Kapeat reidet? Vaiko sittenkin mielenlujuutta? Tavoitteita? Vahvan kropan, joka jaksaa elämän eri myrskyt? On mahdollista saavuttaa useampia näistä samaan aikaan, mutta ulkoisia seikkoja tärkeimmäksi noussee kuitenkin urheilun psyykkiset vaikutukset.

Eihän sitä ikinä tiedä: voi olla, että joskus innostun siltikin kuorimaan rasvat ympäriltäni, maalaamaan itseni ruskeaksi ja näyttämään että on mustakin tähän. Onhan sentään kyseessä laji, jossa voi kilpailla a) myöhemmälläkin iällä sekä b) tällä pituudella menestyksekkäästi. Juuri nyt en vain näe mitään syytä siihen.

ps. Tää fitness/body-maailma voi olla osalle teistä täysin vieras, mutta ei anneta sen häiritä. Halusin vain koota vähän omia ajatuksiani viikonlopun pyörityksen jäljiltä. Jos jotakuta kiinnostaa tutustua kisalajeihin, niistä löytyy tietoa esim. International Federation of Bodybuilding and Fitness:n sivuilta.