Hei! Mitä teille (kaikille miljoonille blogin lukijoille ;) kuuluu? Mulla on tiedossa jälleen kerran viikonloppu, jollon tapahtuu ihan liikaa ja kaikissa eri paikoissa. Jos voisin, monistaisin itteni tai öö, teleporttaisin valonnopeudella paikasta toiseen.
Mutta onko enää lisättävää, jos priorisoitavien asioiden listalla on: ens viikon alussa oleviin tentteihin lukeminen, yleisurheilukisat (meen kannustamaan kavereita, älä äiti huolestu että oon juoksemassa kesken tauon), iiisot synttärijuhlat (kuka enää viettää synttäripäivää,kun voi viettää synttärikuukauden?), Ruotsista kyläilemään tulleen kaverin kanssa laatuajan viettäminen, koiranäyttely, ravintolaillallinen ystäväpariskunnan kanssa, maalauskurssin loppuunpaketoiminen (ei muuten oo mikään parin tunnin homma kun meikäläisestä on kyse :P), jazzkonsertti koululla ja joo, lopetan tähän kun alan tuntee oloni epätoivoseks.
No, katellaan sitten ku viikonloppu on ohi, niin oon salee viettäny sen kirjastossa ihan paniikissa noiden tuhatsivusten opusteni kanssa. Öö? No EI TOSIAAN.
Viikonloppuja!
perjantai 26. helmikuuta 2010
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
AWWS!
Mullahan oli pienenä dobermanneja täynnä oleva mielikuvituskenneli. Sen mielikuvitusheppatallin lisäks. Niin ja mielikuvituskissatarhaa ja -kaniperhettä toki unohtamatta. Jokaisella rakkaalla hengentuotoksellani oli tarkat hoito-, ruokinta- ja liikuntasuunnitelmat ja niitä myös noudatettiin. OKEI OKEI, en ala käydä toteutustapoja tässä läpi, muuten alkais meneen ihan liian hämmentäväks.
Mutta mun lapsuudessa alkanu eläinkipinä ei oo koskaan sammunu mihinkään. Ei edes sen jälkeen, kun hoidin kahta omaa hevosta ja elin niiden oikkujen ja aikataulujen mukaan 24/7. Niiiiiinpä..mun on off-koirakuume on jälleen valloillaan, ja mikään ei voi pysäyttää ihanien pinserikuvien etsimistä netin syövereistä. Tää sama kuume oli muuten valloillaan tasan vuosi sitten Jankassa.. mikäköhän tässä alkukeväässä saa mun pään sekasin??? :D
Mutta kattokaa nyt - eikö muka murskaa kenen tahansa sydämen? Tui tui vaan!
Miniature pinscher - Kääpiöpinseri
Kuva täältä.
Kuva täältä.
Siinähän sitä ihmettelemistä riittäis jos tähän talouteen tulis vielä muun aktiviteetin ohelle tommonen bonusaktivaattori :D Mulla TOSIN olis sille potentiaalinen hoitaja täällä kotona tällä hetkellä, sopimuksen hiominen vaan on vielä vähän vaiheessa... Mä oon muuten ihan hulluna tohon black&tan-väriyhdistelmään koirissa, se on uskomattoman kaunis! Innostus alko joskus kun olin semmonen vaahtosammuttimen kokonen ja näin jossain (joo, todennäkösesti ihan vaan kuvakirjassa, muuten oisin varmaan kattonu että mikäs hevonen tuolla köpöttelee) dobermannin, ja mun sydän suli samantien. Kaunis koira, ihan mahtavan upea. Ja varmasti suojelis mua kaikilta pahoilta ukkeleilta tuolla yön pimeydessä. Valitettavasti realismi tulee tän -KRÖHÖM - iän mukana kuvioihin ja oon joutunu hyväksymään että kun tässä nyt ei hirveen isoja kartanoita oo lähivuosina näkyvissä, niin pitänee tyytyä kutistettuun versioon. Kääpiöpinseri tulee heti dobberin jälkeen hyvänä kakkosena ja viimesimpänä ihastuksena pienenpieni ja terhakka Venäjän Toyterrieri.
Että semmosia kuumotuksia tänään. Sain muuten tänään ekan kerran täälläoloaikana esseestäni TÄYDET pisteet, joten jotain muutakin on katottu onneks kun koirakuvia. Aaltoja, kii-tooos.
tiistai 23. helmikuuta 2010
Long time no stories
Moromoro pitkästä aikaa. On tullu vähän otettua lomaa täältä blogista vaihteeks näköjään! Too bad... Koitanpa nyt kuitenki tarinoida jotain menneistä viikoista pähkinänkuoreen tiivistettynä.
Kun viimesimmät tekstit taitaa pyöriä alusta loppuun mun urheilujen ympärillä, niin päivitetään nyt ekana sen tilanne. Mä oon sivussa tällä hetkellä juoksuhommista, koska mulla mitä todennäköisimmin on rasitusmurtumat, ehkä tutummalta nimeltään marssimurtumat molemmissa säärissä. Kuulostaa ehkä pahemmalta mitä onkaan, oon kuitenkin ihan kintuillani täällä eikä mitään vakavaa oo tapahtunut :) Lääkäri vaan totes, että koska mun useita viikkoja tai no jopa kuukausia jatkunu "penikkatauti" on menny vaan pahemmaks, niin diagnoosi vedetään uudelle levelille. Röntgenissä en oo käyny, koska mun vakuutus ei korvaa sitä, ja koulun vakuutuksestakin olisin joutunu maksamaan $500 omavastuun. Eli nyt leikitään, että mulla on ne ihan varmasti.
Olin tottakai aluks ihan murheen murtama ja elämä oli ohi ja olin vanha ja raihnanen jne jne mutta uskokaa tai älkää, kyllä tää elämä alkaa taas tästä voittaa ;) Oon itse asiassa ollu jokseenkin ilonen, että mulla on ollu aikaa tehdä taas muita juttuja kavereiden kanssa, painia läksyjen kanssa muullonkin kun kello 3 yöllä ja viettää viikonloppuja muutoin kun heräten aamuviideltä ja skarpaten kisoissa. Ihana kokemus se oli ja oon enemmän kun onnellinen että sain kokea kaiken sen - enkä sano ettenkö vois vielä jotkut kisat kauden lopussa mahdollisesti päästä pinkaseenkin. Tällä hetkellä kuitenkin huilataan juoksusta ja pidetään kunnosta huolta kaikin muin mahdollisin tavoin: altaassa, pyörän päällä ja painojen parissa. Grrrauh! Liikkuminen on aika rentoa just nyt ja palautuminen toimii hyvin. Kunto on siis hyvä, ja vähän haikee olo päästää se menemään. Mutta ei nyt auta kun malttaa.
Muutakin täällä on kuitenkin ehditty mietiskelemään kuin raihnasia kinttuja. Nimittäin ens vuotta. Apua. Suomeen tulo ei suoraan sanottuna houkuttele ollenkaan, mutta tänne jääminen vaikuttaa tällä hetkellä aika mahdottomalta yhtälöltä. Katellaan, mitä tässä saadaan kehiteltyä.
Oon katellu, että siellä Suomen päässä on melkosia kelejä pidelly koko talven :0 Huhhuh. Täällä oli joululoman ajan niin kylmä, että meinas jo epätoivo iskee, mutta nyt on ollu jo pitkän aikaa ihan lepposat pikkupakkaset tai jopa plussan puolella. Oon kulkenu taas pyörällä kouluun, se on kaikkein kätevintä edelleen, kun bussit kulkee niin harvoin ja epävarmasti.
Mitähän mä vielä teille kertoisin? Elämä on täällä edelleen tekemisentäyteistä, seikkailuja riittää joka päivälle. Mä saan aikani kulumaan ihan loistavasti ihan vaan nauttimalla siitä, että saan (edelleen) opetella kieltä ja kulttuuria ja nähdä uusia juttuja. Ihan mahtavaa. Mun aivoja on kyllä stimuloitu näiden kuukausien aikana niin paljon, että oon kyllä useamman kun miljoona kokemusta rikkaampi jo nyt. Parasta.
Ihanaa kevään odotusta Rakkaat!
Kun viimesimmät tekstit taitaa pyöriä alusta loppuun mun urheilujen ympärillä, niin päivitetään nyt ekana sen tilanne. Mä oon sivussa tällä hetkellä juoksuhommista, koska mulla mitä todennäköisimmin on rasitusmurtumat, ehkä tutummalta nimeltään marssimurtumat molemmissa säärissä. Kuulostaa ehkä pahemmalta mitä onkaan, oon kuitenkin ihan kintuillani täällä eikä mitään vakavaa oo tapahtunut :) Lääkäri vaan totes, että koska mun useita viikkoja tai no jopa kuukausia jatkunu "penikkatauti" on menny vaan pahemmaks, niin diagnoosi vedetään uudelle levelille. Röntgenissä en oo käyny, koska mun vakuutus ei korvaa sitä, ja koulun vakuutuksestakin olisin joutunu maksamaan $500 omavastuun. Eli nyt leikitään, että mulla on ne ihan varmasti.
Olin tottakai aluks ihan murheen murtama ja elämä oli ohi ja olin vanha ja raihnanen jne jne mutta uskokaa tai älkää, kyllä tää elämä alkaa taas tästä voittaa ;) Oon itse asiassa ollu jokseenkin ilonen, että mulla on ollu aikaa tehdä taas muita juttuja kavereiden kanssa, painia läksyjen kanssa muullonkin kun kello 3 yöllä ja viettää viikonloppuja muutoin kun heräten aamuviideltä ja skarpaten kisoissa. Ihana kokemus se oli ja oon enemmän kun onnellinen että sain kokea kaiken sen - enkä sano ettenkö vois vielä jotkut kisat kauden lopussa mahdollisesti päästä pinkaseenkin. Tällä hetkellä kuitenkin huilataan juoksusta ja pidetään kunnosta huolta kaikin muin mahdollisin tavoin: altaassa, pyörän päällä ja painojen parissa. Grrrauh! Liikkuminen on aika rentoa just nyt ja palautuminen toimii hyvin. Kunto on siis hyvä, ja vähän haikee olo päästää se menemään. Mutta ei nyt auta kun malttaa.
Muutakin täällä on kuitenkin ehditty mietiskelemään kuin raihnasia kinttuja. Nimittäin ens vuotta. Apua. Suomeen tulo ei suoraan sanottuna houkuttele ollenkaan, mutta tänne jääminen vaikuttaa tällä hetkellä aika mahdottomalta yhtälöltä. Katellaan, mitä tässä saadaan kehiteltyä.
Oon katellu, että siellä Suomen päässä on melkosia kelejä pidelly koko talven :0 Huhhuh. Täällä oli joululoman ajan niin kylmä, että meinas jo epätoivo iskee, mutta nyt on ollu jo pitkän aikaa ihan lepposat pikkupakkaset tai jopa plussan puolella. Oon kulkenu taas pyörällä kouluun, se on kaikkein kätevintä edelleen, kun bussit kulkee niin harvoin ja epävarmasti.
Mitähän mä vielä teille kertoisin? Elämä on täällä edelleen tekemisentäyteistä, seikkailuja riittää joka päivälle. Mä saan aikani kulumaan ihan loistavasti ihan vaan nauttimalla siitä, että saan (edelleen) opetella kieltä ja kulttuuria ja nähdä uusia juttuja. Ihan mahtavaa. Mun aivoja on kyllä stimuloitu näiden kuukausien aikana niin paljon, että oon kyllä useamman kun miljoona kokemusta rikkaampi jo nyt. Parasta.
Ihanaa kevään odotusta Rakkaat!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)