Pesäpallo vs Baseball

Saimme erittäin hyvät baseball liput itselleni ja vuokraemäntämme pojalle Jamesille ja ajattelimme käydä katsomaan kuinka Wrigley Fieldillä käy. Ottelu oli Washington Nationals vs Chicago Cubs, peli alkoi meidän Chicagolaisten kannalta aika ankeasti. Syöttäjämme oli tuuliajolla ja annoimme ekassa vuoroparissa kolme juoksua Nationalsille ja kahdessa seuraavassa vuoroparissa yhden juoksun molemmissa. Kelasin, että tää on jo menetetty tapaus, mutta ei. Chicago nousi kuin nousikin 5-4 tilanteeseen. 8 vuoroparissa on vain millistä kiinni ettei karhunpentuset mene tasoihin ja 9 vuoroparissa on tilaisuus mennä tasoihin tai jopa ohitse, mutta ei onnistu. Niinpä kärsimme katkeran ja niukan tappion, jota oli minun lisäkseni todistamassa 35 173 (maksimi 41 118) ihmistä.


Peli sinänsä ei ollut mikään super intensiivinen, enkä tiedä voiko baseball peli niin ollakkaan. Se muistuttaa enemmänkin meillä suomessa pelattavaa JokoJokopalloa. Olen kuullut monien suomalaisten suusta siitä, kuinka tyhmiä USA:laisten urheilulajit ovat, tai ainakin lähinnä kuinka tyhmiä baseball ja football ovat. Kun itse pelin aikana mietin, kumpi on parempi: suomalainen perinteinen pesäpallo vai USA:lainen baseball. Ensinnäkin paljastan, en todellakaan ole mikään pesäpallo fani, mutta olen kyllä nähnyt muutaman pelin ja tiedän säännöt. Baseballia olen nähnyt muutaman ottelun ja säännöt tiedän ainakin suurimman osan niistä. Valinta ei ole vaikea sillä siinä missä pesäpallo on vauhditonta jahkailua ja kenttä pieni, niin baseballissa vauhtia, voimaa ja kokoa kyllä riittää, vaikka ei se sitä kylläkään kokoajan tarjoa. Suurimpia eroavaisuuksia varsinaisestihan pelillä on se, että syöttäjä baseballissa syöttää palloa ~18m päästä kotipesästä jossa kiinniottaja ottaa tätä kiinni. Syötöt tömähtävät kiinniottajan hanskaan 130-168km/h vauhdilla. Syöttöalue sinänsä on suunnilleen samankokoinen kuin pesäpallossa, mutta se on vain kuviteltu alue pystytasossa kiinnottajan edessä, syötön oikeellisuuden tulkitsee tuomari joka seisoo kiinniottajan takana. Toinen suuri eroavaisuus on se, että lyöjän pitää juosta osuessaan palloon, tosin kentässä ei ole ns. "takalaitonta" vaan pallo saa mennä niin pitkälle kun vain voimaa riittää. Jo nämä kaksi asiaa, tekevät tästä lajista mielenkiintoisemman kuin pesäpallo. Lisäksi baseballissa on myös pienehköä kontaktia pesälle juoksu ja polttamis tilanteissa. Peleissä on vielä myös muutamia muita eroavaisuuksia, joita en jaksa juuri nyt ruveta jahkailemaan, sillä valinta on ilmiselvä. Joten tässä voitaisiin tehdä niin, että poistetaan pesäpallo maailmankartalta ja aletaan kaikki pelaamaan baseballia.

Tiedettä ja taidetta

Kotona taas! Illat tuppaa venymään aika pitkiks nyt kurssien alettua, mutta väsähtään ei ainakaan vielä vähään aikaan pääse iltamyöhäselläkään, koska koko ajan täytyy keskittyä pikkusen enemmän kun yleensä. Se on toi kieli, you know. Ja muutenki kaikki oudot tavat. Plus se, että tunneilla ei voi torkkua, kun proffa kysyy jotain kumminkin seuraavaks just sulta.

Viime viikolla piti tehdä vielä pientä hienosäätöä noiden kurssivalintojen kanssa, mutta nyt on vihdoin tän syksyn credittien metsästyssuunnitelma laadittu ja toteutus aloitettu. Mulla on tosi kivoja kursseja, kuinkas muutenkaan :)

• Brand Management and New Product Development
• Creative Strategy
• Business Communication
• Two-Dimensional Design
• Introduction to Graphic Design

Nimistä voi ehkä päätellä, että päädyin ottamaan bisnes-kurssien sekaan hiukan graafista suunnittelua päästäkseni avartamaan markkinointikatsettani. Mun haave on ollu jo lukiosta asti ottaa käyttöön mun taiteellinen kapasiteetti, joka on uinunu jossain muutaman vuoden. Kurssit, joita otin on perustavanlaatuista johdatusta graafisen suunnittelun maailmaan, ja näiden jälkeen varmaan oon taas hitusen varmempi siitä, mihin suuntaan haluun jatkaa.

Toinen kurssi on semmonen "perinteinen" kuviskurssi, eli käytössä on lyijärit, maalit ja siveltimet sun muut ihanat jutut. Varsinainen graafisen suunnittelun kurssi taas on tietokonetyöskentelyyn perustuva, eli luonnoksia täytyy kyllä piirrellä käsin, mutta varsinainen lopputulos syntyy mulle täysin uusia kuvankäsittelyohjelmia hyödyntäen. Jännää! Ette varmasti usko, mut oon aika innoissani ;) Mun uudet ja hienot canvas-paperit ja muut otti kylläkin vähän hittiä heti ensikuljetuksella kotiin päin, kun pyöräilin koululta semmosessa vesisateessa, joka muistutti vähän pyykinpesukoneen lakananpesuohjelmaa. Paperilehtiöt vietti kuitenkin yönsä kosteudenpoistolaitteen edessä, ja nyt ne on ok, kai. (En tiedä haittaako proffaa se, että kaikista on n. 1/4 kuprussa... I'm sad.)

Tässä on mun uudet aarteet! Niin ja mun on oltava äitini tytär ku hullaannuin ekalla lyijäritunnilla tollasen neliöhommelin (viittaan mamin tilkkutyöinnostukseen) piirtämisestä, joka häämöttää tuolla jossain muun kaman takana

Markkinointikurssit vaikuttaa myös hyvin hyviltä ja haasteellisilta. Töitä joutuu täällä tekemään aika lailla, ja vaikka vähän ujostuttaa oma hapuileva enkku niin tunneilla on pakko olla äänessä. Se on suomiopiskelijalle outoa, varsinkin kun on tottunut siihen, että vaikka itse puhuisi, kaikki muut ovat kyllä luennoilla hiljaa ;D Täällä porukka kilpailee opettajan huomiosta, ja se on kyllä kovin erikoista!

Mulla on siis näillä näkymin tälle syksylle noi viis kurssia. Vähän meinas tulla himo ottaa ainakin puolet lisää tohon, mutta sitten muistin, että ois kiva viettää aikaa uusien kavereiden ja muiden mielenkiintosten puuhien kanssa eikä vaan kirja kädessä. Kivanolosia kursseja oli joka tapauksessa tarjolla paljon, mutta moni meni toistensa kanssa päällekkäin ja valintoja oli pakko tehdä. Markkinointikursseista noi oli tarjonnasta sellaset, jotka vaikutti tuovan eniten uutta siihen, mitä kursseja oon jo käyny Tampereella. Johtamisen kurssit jää keväälle, sielläkin puolella on paljon hyvää. Ryhmätyöskentelyä pääsee täällä harjottelemaan ihan joka kurssilla, työskentelymuoto kun on täällä pitkälti siihen perustuva.

Kolmantena hyvänä osa-alueena tänän kokonaisuuteen kuuluu tieteen ja taiteen lisäks urheilu. Mitään kursseja en oo sen osalta lyöny lukkoon, mutta jos ja kun mahdollista, suoritan täällä vähintään ryhmäliikunnanohjauksen peruskurssin. Se valmistaa ainakin perustuntien, kuten spinningin ja jonkun sortin pumppituntien pitämiseen. Must be fun! Mainitsin myös tosta soutujoukkueeseen tutustumisesta. Se kuulosti tosi hauskalta ja on varmasti hardcore-treeniä koko vuoden, mutta mun täytyy punnita vahvasti haluunko viettää tän koko (painotan KOKO - lomat ja kaikki) ainutlaatusen vuoden soututreeneissä vai kaikkee muuta uutta ja jännää kokien. Tänään tuntuu, että toi jälkimmäinen :) Ehkä meen kumminki vielä niille try-outille, pitää kattoo.

Uutta ja kivaa, jee!

Yay, I got a connection!!

Oon ekaa kertaa koululla läppärini kanssa ja täällä hei toimii tää verkko, wow! Meillä on meinaan himassa ollu vähän vaihtelevaa menestystä ko. asian suhteen.

Palaan ehkä asiaan iltasella JOS menestys yhteyksien saamisessa on tänään suotuisa, nyt riennän täältä kahvilasta urheilukeskukseen rowing-joukkueen mielenkiintokokoukseen ;) (eli interest meetingiin -> miks kaikki kuulostaa paljo järkevämmältä enkuks??)

Asioita kiireisestä Chicagosta

Mmm, siitä on taas hetki aikaa kun meikäläinen kirjotti tähän blogiin ja tässä välissä on tapahtunut aika paljon, tai siis todella paljon. Ehkä jopa niin paljon, että oon unohtanu puolet, enkä kerkee millään kirjottaan kaikesta.


No, alotetaan vaikka sillä vaikka, että tässä on kuva Johannasta ja hienosta lasitaideteoksesta, joka sijaitsee Northwestern Universityn Chicagon kampuksella Kellog School of Managementin rakennuksessa. Btw, yliopistojen kampus alueet täällä ovat VAL-TA-VIA.

Sit voidaankin hypätä yhteen mahtavimmista asioista mitä tänne on rakennettu, joka on Presidential Towers. Nämä mahtavat 4 tornia on Chicagon keskustassa ja ei ihan heti Kangasalla kasvaneelle miehelle tule mieleen mitä taloyhtiöstä voi löytyä. Turvatoimet on massiiviset, kaikkien vierailijoiden nimi otetaan ylös ja valokuva myös, tämän jälkeen saat lapun jonka annat 1 metrin päässä seisovalle miehelle joka ottaa lapun sinulta.. Öö ja mitähän järkeä tossa lappu jutussa oli? No, näin se kuitenkin käy.

Tässä on kuva Presidential Towersin pääoven aulasta.


Ja uskokaa tai älkää, tästä samasta rakennuksesta löytyy, ruokakauppa, kukkakauppa, McDonald's ja muita ravintoloita. Ja tämä on vasta alkua, sillä tähän megalomaaniseen rakennukseen kuuluu, myös vastaanottovirkailija palvelu, parturi, parkkihalli (parkkeerauspalvelu), autonvuokrauspalvelu, aurinkodekki ja fitness center. No, näistä palveluista tutustuimme lähinnä vain fitness centeriin, joka olikin todella mahtava kokemus. Ensinnäkin tämä fitness center pitää sisällään: koripallokentän, tartaani-juoksuradan, uima-altaan, punttisalin josta löytyy kaksi puolta, toinen on puoli on täynnä aerobisia laitteita ja toinen erilaisia painonnostolaitteita. Lisäksi uima-altaan vieressä on myös lämmin pore-allas, jonka lämpötila oli vähintään 40°C, eli ei mikään aivan kylmä. Itse kävin tekemään kevyen punttisalitreenin ja rentouttavan uinnin. Uima-allas oli toisaalta hieman hassu, sillä allas oli suhteellisen pitkä, mutta aika matala, vettä ei ollut kuin hieman yli metrin. Joten altaassa pystyi hyvin uimaan, mutta varsinaista hukkumisen mahdollisuutta ei ollut. Uinnin jälkeen ajattelin ottaa myös pienen pore-allas rentoutuksen ja vesi pore-altaassa oli kuumaa. Yleisesti ottaen täällä ei monesta paikasta voi saunasta edes uneksia, mutta tältä fitness clubilta löytyi, sekä höyry- että normaali sauna. Tosin outoa normaalissa saunassa on se, että sen lämpötila ei yllä edes 50°C, höyrysauna tosin tuntui mukavalta ja lämpimältä. Suihkutilatkin ovat sinänsä aika erilaiset Suomeen verrattuna, sillä kaikille löytyy oma ovella varustettu koppi minne mennä peseytymään. Asia joka voisi olla kätevä olla uimahalleissa, on uimahousujen kuivari, joka täältä myös löytyy, en tosin itse sitä olisi tajunnut tai osannut käyttää, mutta onneksi ystävällinen jenkki sen minulle opetti.

Ylhäällä otetut kuvat ovat näkymät koripallokentältä sisälle. Ja kuka ei haluaisi hölkkäillä keskellä keskustaa, täysin omassa rauhassa, pilvenpiirtäjien ympäröimänä. Tai pelata koripalloa kavereidensa kanssa paikassa, jonka näkymät ovat tällaisia.

Ja mikäli haluaa vain katsella ylöspäin ja maisemia näyttävät näkymät tältä:

Ylemmässä kuvassa oikealla valkoisilla mastoilla varustettu torni on Chicagon korkein ja myös USA:n korkein rakennus "Willis Tower". Se tunnettiin paremmin nimellä Sears Tower, mutta nimi vaihtui vähän aikaa sitten. Korkeutta tältä massiiviselta rakennukselta löytyy 442 metriä ja itseasiassa ylimpään kerrokseen on rakennettu parveke, jonka pohja on tehty lasista, joten sinne voi sitten mennä katselemaan katua jalkojensa alta. Kyseinen rakennus on ollut myös maailman korkein rakennus vuodesta 1974 vuoteen 1998. Ei todellakaan paikka meikäläiselle. Alemmassa kuvassa 2 Presidential Towersin tornia.

Ihmiset täällä ovat olleet erittäin mukavia ja englannin puhumisen kanssa ei ole ollut suurempia ongelmia ja yleisesti ottaen olemme saaneet kehuja kaikkialta, vaikeuksia tosin on ollut kuin olemme käyneet pikaruokapaikoissa jossa ihmiset tuntuvat olevan täysin kyllästyneitä omiin elämiinsä. Olemme päässeet todistamaan perinteistä amerikkalaista "backyard-party" tyylistä juhlaa jossa tapasimme paljon erilaisia ihmisiä.

Tuntuu, että jokapäivä on erilainen, täynnä uusia haasteita ja asioita. Kävin tänään tankkaamassa Shellillä ja sekään ei ollut samanlaista kuin kotoisesssa Suomessa. Onneksi Intialainen huoltamotyöntekijä auttoi ja kertoi että minun pitää nostaa joku aivan ihmeellinen kahva ylös ennenkuin bensaa alkaa tulemaan letkusta. Noh, sain kuitenkin tankattua, ei ihan huonosti, oon kuitenkin omistanut ajokortin jo yli 5 vuotta. Myös ongelma lukon kanssa punttisalilla selvisi, 20minuutin vääntämisen jälkeen, sillä täällä yleisesti ottaen ei käytetä avaimella toimivaa munalukkoa vaan lukossa on numerosarja koodi aivan kuten kassakaapeissa. Onneksi sain apua siihenkin, ystävälliseltä jenkkimieheltä joka sanoi ettei itsekään täysin ymmärrä niitä lukkoja ja tuntuu kuin joihinkin niistä lukoista tarvitsisi raketti-insinöörin paperit. Mutta lisää seikkailuita kunhan kerkiää kirjoittamaan.

Löytöretkiä

Meikäläinen on nyt muutaman päivän seikkaillu täällä ilman henkilökohtasta kartanlukijaa eli Jania.

Ekana päivänä selvisin aamulla kouluun, eli jep, bussipysäkki löydetty. Koulusta kotiin pääseminen olikin sitte hankalampaa. Kysyin kivalta tytöltä, missä on pohjoseen menevän bussin pysäkki ja se lähti näyttään mulle. MUTTA, kun olin ihan varma, että just sieltä suunnasta olin aamulla tullu! Varmistin siltä tytöltä viis kertaa, että onhan tää nyt varmasti EVANSTONIIN menevän bussin pysäkki ja se vaan vakuutteli että kyllä se on. Pakko oli uskoo ja pääsin kuin pääsinkin kotiin ihan oikeella bussilla.

Eilen lähin itsevarmalla otteella yksin kävellen kierteleen Evanstonia. Tehtävän ei pitäny olla kovin haastava, koska täällä tieverkosto on ikäänkuin ruudukko, eli tiet menee itä-länsi- tai pohjonen-etelä -akselilla. Olin tosi tyytyväinen itteeni kun pääsin just sille tielle, minne halusinkin päästä. Ihmettelin vaan siinä kävellessäni, että olin missannu niin monta pikkuputiikkia viime kerroilla, kun oltiin Janin kanssa liikenteessä. Ja sitten ihmettelin, että olin missannu ison hautausmaan. Ja yhen junapysäkin. Kirkon. Kattelin karttaa ja ihmettelin, että johan on, tän on pakko olla sekundakamaa, koska junarata menee tässä ihan eri puolella tietä kun mitä se menee oikeesti. Loppujen lopuks istahdin alas, koska hetken tutkailun jälkeen en enää löytäny poikkikatua, jonka yli olin just tullu.

Olin kävelly ulos kartalta. Oikeella tiellä mentiin, mutta väärään suuntaan. Welll... Jepjep! Takasinpäin siis. Koko reissun aikana eksyin vielä lukemattomia kertoja ja joka kerta kun olin ihan varma suunnasta, se oli väärä.

Tänään pyöräilin kouluun ekaa kertaa. Jälleen kouluun pääseminen ei tuottanu tuskaa, mutta kotimatka oli pulmallinen. Lähdin tyytyväisenä köröttelemään väärää tietä, kunnes tajusin vilkasta kylttejä, jotka ei kyllä antanu mun ymmärtää olevani ihan oikeessa paikassa. Pikakelauksella takasin ja jes, oikeelle tielle! En tiedä miten, mutta kiitäessäni oikeeta tietä missasin ihan täydellisesti sen risteyksen, jossa piti kääntyä, ja taas ollaan siinä tilanteessa, että Johanna ihmettelee miten nää seudut on näin kummallisen näkösiä nyt.

Saako jostain ostettua suuntavaiston? Tai kartanlukutaidon?

What a great week we had!

Mulla alkaa huomenna koulu! En usko, että oon ala-asteen jälkeen yhtenäkään syksynä odottanu koulun alkamista tällä intensiteetillä. Itse asiassa koulu ei edes varsinaisesti ala nyt heti, vaan vaihtareiden orientaatioviikko. Huomenna siis tapaan kaikkia uusia tyyppejä kampuspiknikillä. How cool is that? Maanantaina ihmetellään kaikkee tulevaa ja tutustutaan kampukseen ja sen ympäristöön, ja siitä se viikko sitten jatkuu erinäisillä aktiviteeteilla höystettynä ^__^ Torstaina meidät kielitestataan siltä varalta, että tarvetta ylimääräsille enkunkursseille ilmenee... Saapa nähdä, en tiiä yhtään mitä odottaa :) Mun yliopistossa oli sinänsä hauska toimintaperiaate hakuvaiheessa: skandinaaveilta ei vaadittu TOEFL-testiin osallistumista ollenkaan. Kyseessähän on kansainvälisesti pätevä kielitesti, jolla voi osoittaa tulevansa jotenkuten toimeen enklanninkielellä. En tiiä luotetaanko meidän enkunopetukseen vähän liikaa? ;) Toisaalta kaikki jenkit on ylenpalttisesti kehunu meidän puhumista, mutta se on sitä perus-jenkkityyliä. Great, amazing, perfect<3 Itestä tuntuu, että tää on aikamoista änkkäämistä vielä.

Ollaan kotiuduttu tänne Evanstoniin nyt jo aika tukevasti. Tänään käytiin Jeannen kyydillä Target-shoppailemassa kaikenlaista päivittäisessä elämässä tarvittavaa kuten superhalpoja proteiinipatukoita, lakanat ja muutama jättimäinen mehu- ja maitokanisteri. Totesin kotiin päästyä, että täällä me nyt sitten varmaan asutaan, koska näitä tonkkia ei lähe kyllä ernestikään muuttamaan.

Ruuan ostamisesta puheen ollen löysin yks päivä äitin suosituksesta ihan satumaisen hyvän ruokakauppaketjun täältä: Whole Foods Market. Täynnä ihania pähkinöitä, siemeniä, tuoreita hedelmiä ja marjoja, tuoretta lihaa, soijatuotteita, VAIKKA MITÄ. Oisin voinu viettää siellä tunteja, mutta koska Jani oli mukana en voinu viettää kun tunnin. (se ei vielä ihan äysin ymmärrä pähkinöiden päälle) Pöh. Teen kyllä uuden visiitin sinne joku päivä ja kiertelen siellä vaan hiplailemassa kaikkia pusseja ja purnukoita ~c(: (Inside-selvennyksenä Tamperelaisille: tää kauppa oli ihanku Punnitse&Säästä, mutta n. 100 kertaa isompi ja täynnä kaikkia uusia ja ihania juttuja + tuoreet tuotteet kaiken päälle! Can I hear you say YEEAAHH?? :D) Niin ja hei, kuka sano että Jenkit syö pelkkää tacobelliä ja mäkkäriä?

Voisin elää ihan hyvin tän koko vuoden näillä Whole Foodsin ite koottavilla salaateilla.. Valittavia aineksia oli ihan älyttömästi ja kaikki tuoreita ja raikkaita... <3

Me ollaan nyt seikkailtu isossa Chicagossa pari päivää ja yks päivä oltiin ennestään tutussa kauppakeskuksessa Old Orchardissa. Ollaan siitä hassuja ihmisiä, että meidän ei oo shoppailureissuilla ees pakko ostaa mitään, mutta kierteleminen ja kaiken uuden näkeminen on aina yhtä kivaa. Ja ei, en puhu vaan itestäni, vaan myös Jani tykkää shopping mall -seikkailemisesta... Oon löytäny itelleni harvinaisen miehen ;D Jokanen päivä on ollu tähän mennessä erilainen, mutta kaikkiin on liittyny se, että ollaan herätty aamulla aikasin, lähetty liikenteeseen ja tultu illalla myöhään takasin kotiin. Eilen oltiin moikkaamassa mun vanhempien ystävää Sueta Chicagon keskustassa. Mutta I bet, Jani haluaa varmasti esitellä sen reissun, kunhan saadaan haettua mun unohtama :/ kamera Suelta joku päivä..

Kuulemiin Suomi-osasto, olette kaikesta tästä uudesta ja suuresta huolimatta mielessä <3

Brand new can opener and stuff

Moikka. Täällä on edelleen kivaa. Oltiin eilen ekaa kertaa Chicagon keskustassa seikkailemassa. Päätettiin extempore lähtee sinne, koska myöhästyttiin North Parkin vaihtariyhteyshenkilön vastaanottoajasta kaks minuuttia kun ei löydetty bussipysäkkiä. Ihan tosi täällä on aika mahdotonta löytää bussipysäkkiä, jos ei tiedä paikallista tapaa, että bussi pysähtyy jokaisessa risteyksessä kunhan meet siihen viuhtomaan (tosin vilkkaammalle alueelle tultaessa näky jo ihan merkittyjä bussipysäkkejäkin). Kysymällä tääkin asia sitten valkeni meille, mutta aika alko oleen siinä vaiheessa suht tiukalla. Määränpäässä taas jäätiin bussista n. kolme risteystä liian aikasin ja ravattiin kymmenen minsaa yliopistolle vain kuullaksemme, että "Melinda is not available right now..."

Tää päivä oli kuitenkin ihan opettavainen mm. julkisen liikenteen käyttämisen suhteen. Täällähän melkein kaikilla on auto, ja julkisen liikenteen käyttö on suhteessa jopa aika kallista. Kuukausilipusta ei yliopisto-opiskelija saa alennuksia, joten hinta on 80-90 $ välillä per kuukausi. Verrattuna Suomen julkisten ihmisakvaarioiden kuntoon, on täällä päässä vempeleet aika ränsistyneitä ja täynnä laitapuolen kulkijaa. Juna-asemien läheisyydessä on paljon kerjäläisiä ja epämääräsen näköstä porukkaa jo päivällä, mutta illalla takasinpäin tullessa mulle ainakin tuli semmonen fiilis, etten haluais seistä odottamassa junaa ilman Jania.


Tehtiin tänään visiitti myös Janin yliopistolle, Northwesterniin, jonka keskusta-kampus oli vaaaltava :) Puitteet oli aikamoiset. Löydettiin melko sattumalta Continuing Studies-rakennuskin, joten Jani pääsi selvittelemään sinne kurssiasioitaan. Pukumiehiä ja -naisia vilisi kampuksen lähimaastossa ja tunnelma oli vähän erilainen kun mun yliopistossa, jossa puitteet kyllä oli kans hienot, mutta porukka nuorta ja lähinnä urheiluvaatteet päällä hengailevaa :)

Jani ja James

Tänään vasta tuli mieleen, että olishan sitä voinu ottaa Suomesta mukaan kaikennäköstä pientä käytännön tavaraa, kuten sakset, purkinavaaja, kuorimaveitsi jne.. No, hommattiin sellasia tänään ja nyt alkaa tuntua siltä, että on jäämässä asuun tänne. Oma purkinavaaja ja kaikki!


...mut ollaanhan me silti ihan vähän turisteja vielä täällä... ;)

Koti<3

Alkuhuumasta päivää taas! Ollaan kotiuduttu paremmin kuin loistavasti tänne Chicagon pohjoispuolelle, Evanstoniin. Me ollaan alivuokralaisina todella sydämellisellä ja mukavalla Jeannella kauniin omakotitalon kellarissa :) Jeanne asuu tässä 17-vuotiaan poikansa Jamesin kanssa ja lisäksi meillä on vielä yläkerran naapuri, joka tosin on muuttamassa pikapuoliin pois. Tää talo on kaunis ja kiva, alue suht rauhallista ja vuokraemäntä loistava, joten tänään sovittiin, että jäädään ainakin toistaseks tähän. Niin ja isosti plussaa vielä sitä, että pääsen tästä yliopistolle yhellä bussilla hetkessä!



Käytiin eilen mun yliopistolla. Se on hieno! Paljon hienompi kun kuvittelin. Meen huomenna sinne uudestaan tapaamaan vaihtareista vastaavaa tyyppiä, niin saadaan hommat rullaamaan.

Kaikki muu on ihanaa mutta aikaerosta johtuen VÄSYTTÄÄ iltasin tosi aikasin! Äsken istuttiin iltaa tuolla kerrosta ylempänä periamerikkalaisten mustikkamuffinssien merkeissä ja oli kovin siistiä kun sai oikein keskittyä silmien auki pitämiseen :D Jani onneks seivas tilanteen kertomalla asiaan liittyen termistä "pilkkiminen", eli ice-fishing - ja jenkit nauro kippurassa hassuille suomalaisille :'D

Seikkailuja lentokentällä

Koska kyseinen asia kerran delegoitiin minulle, niin koitan tässä vielä muistaessani hätäisesti sutaista jotain meidän lentomatkoista. Lentokentällä ei ollut mitään erikoista ruuhkaa ja matkalaukkujen punnituskin meni hyvin, eikä pienistä ylipainoista ilmeisesti välitetty. Outoa tosin oli se, että mikäli en olisi teipannut kahta jääkiekkomailaani jääkiekkokassiini kiinni olisivat ne ollut yksi erillinen matkalaukku painoa noin 1kg. Lähtö oli suhteellisen rauhallinen, kerkesimme hyvin käymään lentokentällä nappaamaan pientä naposteltavaa. Kiertämään Tax-Free:t, vaihtamaan rahaa Nordeassa ja käymään Stockmannilla. Ja Johanna oli tällä kertaa lopettanut itkemisen jo ennenkuin pääsimme lentokoneeseen. Tämä on varmaankin uusi ennätys.

Lennolla Helsingistä Amsterdamiin, olimme molemmat aika taju kankaalla ja ennenkuin edes huomasimme olimmekin jo Amsterdamin lentokentällä. Johtuen ehkä nukkumisesta aivoni olivat täysin jäässä kun saavuimme lentokentälle. Olin ajatellut alunperin että aikaa on vaikka juuri sopivasti että voisi käydä syömässä, mutta kun saavuimme katsoin lähtevien lentojen taulua ja luulin, että lentomme lähtee suhteellisen nopeasti. Lähdimme siis ripeästi kohti omaa porttiamme, sillä lentokenttä on suhteellisen suuri ja oli muuttunut hieman viime näkemästä. Lentokentällä on muutamia passien tarkastus pisteitä joista pääsee läpi toisiin osiin lentokentällä, jotta pääsisimme omalle portillemme jouduimme mekin menemään tällaisen läpi ja niinkuin aina, jonot olivat hirveät. Läpi päästyämme katsoimme monitorista, että koneemme on aloittanut jo ihmisten sisään ottamisen joka tietenkin lisäsi hieman nopeutta jalkoihimme. Kuitenkin portille päästyämme huomasimme että ihmiset olivat kyllä jonottamassa lentokoneeseen, mutta jonot olivat hirveät joten pystyimme rauhassa jonottamaan ja hengähtämään.

Lento Amsterdamista Detroitiin oli mukava. Lentokone oli melko iso, Northwest Airlinesin A300, jokaisella henkilöllä oli oma näyttö josta pystyi itse valitsemaan, mitä halusi pelata, kuunnella tai katsoa. Johannan nukkuessa tyytyväisenä lähes koko matkan, ehdin minä katsoa leffat Ghosts of Girlfriends Past, X-Men: Wolverine ja 17 Again. Ruuaksi lennolla oli kanaa, perunoita ja pinaattia ja se hyvää meidän molempien mielestä ja lento meni muutenkin hyvin. Lento tavallaan loppui kesken, sillä kun aloimme vielä katsomaan Gran Torino leffaa niin aloimmekin jo laskeutua.


Detroitissa kaikki alkoi hyvin, menimme jonottamaan maahantulotarkastus jonoon ja rupesin kaivamaan passeja laukusta. Ja siitähän se sitten lähtikin, Johannan passia ei löydy mistään. Etsimme nopeasti kaikki laukut läpi ja toteamme, että ei näy missään. Ei muutakun kiitolaukkaa kohti lentokonetta tarkastamaan onko se jäänyt sinne. Johanna on paniikissa ja minä ryntään lentokoneeseen sisään, lentoemäntä huutaa kauhuissaaan "Hey Sir! Get out of the plane!" yritän selittää nopeasti että, passi on hukassa ja lentoemäntä jatkaa vain sanomista että ulos lentokoneesta. Astun ulos koneesta ja lentoemäntä rauhoittuu ja kertoo, että mikäli lentokenttävirkailija olisi nähnyt minut koneessa olisin saanut 500$ sakot, sekä hänelle että minulle. Kerromme hänelle tilanteemme ja istumapaikkamme, hän lähtee etsimään Johannan passia. Hetken kuluttua lentoemäntä palaa takaisin, passi ei ole paikoillamme. Rupeamme etsimään reppujamme läpi ja sanomme, että sen on pakko olla, sillä noin tuntia ennen lentokoneen laskeutumista oli se Johannan pöydällä. Useampi lentokoneen henkilökunnasta yhtyy etsintään ja me jatkamme penkomista. Lentoemäntä palaa taas etsinnältään ja vakuuttaa, että passi ei voi olla lentokoneessa. Johanna on kauhuissaan. Lentoemäntä palaa vielä kerran etsimään ja minä rupean tyhjentämään kassejamme lattialle. Kun lähes kaikki tavarat ovat lattialla löydän Johannan passin, kaikkien papereiden keskeltä, erittäin pienestä ja ahtaasta välistä. Hetken päästä lentoemäntä tulee takaisin ja ilmoitamme, että passi on löytynyt. Menemme takaisin maahantulotarkastuksen jonoihin. Aulassa kuuluu vähän väliä ilmoitus, että USA:n maahantulotarkastajien tietokonejärjestelmät ovat jumissa ja tästä syystä asioiden hoitaminen kestää niin kauan. Noin tunnin jonottamisen jälkeen pääsemme virkailijan puheille. Tällä kertaa vastassa on erittäin ystävällinen ja asiallinen mies, ei niin tiukka ja jyrkkä kuin aikaisemmilla reissuilla. Hän katsoo lentolippujamme ja ilmoittaa, että emme todennäköisesti kerkiä omalle lennollemme, mutta Chicagoon lähtee lentoja todella tiheään tahtiin ja pääsemme varmasti seuraavalle. Hetken lappuja selailtuaan hän kysyy, kuin tyhjästä minulta, mitä olen tulossa tekemään USA:han, kerron että tulen vain puolisona maahan, johon hän heittää "Eli tulet varmaan vain tänne hengailemaan ja pelaamaan Jääkiekkoa?" Olen kuin puulla päähän löyty, mistä hän voisi arvata, että pelaan jääkiekoa? No hän jatkaa papereiden selailua ja ottaa sormenjäljet ja kuvat meistä ja päästää meidät maahan.

Nopeasti juoksemme kohti matkalaukkujamme jotka liukuvat hihnalla, seuraavan lennon lähtöön on noin 15min ja matkaa ja tarkastuksia ennen lentokoneen pääsyä on vaikka kuinka ja paljon. Kamat kärryihin ja eteenpäin, seuraavalle virkailijalle. Kysyn häneltä heti ensimmäisenä, että mihinpäin meidän pitäisi mennä jotta pääsemme jatkolennollemme. Johon hän tyrmäävästi vastaa "Teidän ei tarvitse mennä minnekkään, ennenkuin te asioitte minun kanssa." Hän päästää meidät kuitenkin samantein läpi josta juoksemme kohti matkatavaroiden luovutusta ja siitä taas eteenpäin kohti läpivalaisua ja metallinpaljastusta. Jonot ovat hirveät, mutta pääsemme suhteellisen nopeasti siitäkin läpi. Aikaa on kulunut noin 25min kun olemme lentokentällä ja tuijotamme lähtevien lentojen monitoreita. Meidän lentomme kohdalla lukee "lentokonetta lastataan". Juoksemme täysillä kohti oman lentokoneemme porttia. Kun saavumme portille on siinä ihmisiä sielä sun täälä ja kenelläkään ei näytä olevan hirveä kiire, kukaan ei edes jonota koneeseen pääsyä. Lento on myöhästynyt ja lähtee vasta 20minuutin päästä. Olemme kuin ihmeen kaupalla täysin ajoissa viimeiselläkin lennolla, mutta vain ja ainoastaan siksi että se on noin tunnin myöhässä.

Kun lentokone lähtee portilta katselen kun, muut koneet lähtevät viereiseltä kiitoradalta. Kun katson lentokone jonoa johon meidänkin kone kuuluu, ymmärrän minkätakia USA:ssa voi olla halpaa lentää sisämaan lentoja. Lentokoneita on vähintään 30 jonossa odottamassa kiitoradalle pääsyä. Lentokoneita lähtee noin 2minuutin välein kiitoradalta kohti erinäisiä kohteita. Huomasin myös aikaisemmin katsoessani lähtevienlentojen monitoria, että Chicagoon oli lähdössä 2 muutakin lentoa seuraavan 5 tunnin sisällä. No, sitten lentomme pääsee lähtemään, lentokone on suhteellisen pieni ja pomppii lähes kokomatkan hieman edes takaisin. Itse ihailen maisemia ikkunasta koko hieman yli tunnin kestävän lennon ajan ja Johanna alkaa hieman voimaan pahoin, johtuen lentokoneen pompotuksesta. Lento on kuitenkin lyhyt ja ennenkuin huomaammekaan olemme Chicagon lentokentällä ja noutamassa matkatavaroitamme. Sen jälkeen vain taksitolpalle jossa ystävällinen taksivirkailija tilaa meille isomman taksin jotta mahdumme paremmin tavaroinemme sinne.

Taksikuski on tällä kertaa aivan erilainen, kuin ennen. Hän on puhelias, ystävällinen ja puhuu hyvää englantia. Aikaisemmat taksikuskit Chicagossa ovat olleet vain hiljaa, eivätkä puhu englantia juuri ollenkaan. Taksikuski kertoo, meille vaikka mitä ja näyttää minulle myös yleiskäytössä olevan jäähallin joka on aivan asuinpaikkamme vieressä. Hän auttaa kantamaan tavarat ovelle ja toivottaa tervetulleeksi maahan.

Anteeksi, paljon tekstiä ja erittäin vähän kuvia, mutta Johanna vei jo kaikki kuvat ja tykkää muutenkin enemmän kuva dia-kokoelmista kuin minä. :)

Yo man Chicaaagoooo :D

Hahaa, here we are! Olo on niin kuplivan onnellinen ja innostunut, et sitä on mahdotonta edes kuvailla. Matka meni hyvin (pienillä Hermans-mausteilla maustettuna tosin), mutta mä delegoin kommelluksista raportoinnin Janille, koska se tykkää kertoo aina niistä ;)

Viimenen viikko Suomessa oli yllättävän täynnä tekemistä... Onneks vaan tälläsiä pikkupikkuasioita kuten kämpän hommaaminen, pakkaaminen jne jäi viimetinkaan :) Univelkaakin kerkes pikkusen kertyä, mutta otettiin se täällä päässä takasin ja viime yön megaunet tasapainotti tilanteen.

Laitan nyt nopsasti vaan muutaman kuvan viimesen parin vuorokauden (jotka tosin tuntuu paljon pidemmältä) ajalta. Myöhemmin sitte lisää ja tarkemmin :)

Lähettiin Helsinki-Vantaalle yöllä 3 jälkeen kahden auton ja koko mun perheen voimin. Mukaan lähtevää kamaa oli kertyny yllättäen aika reippaasti.. Kolme isoa matkalaukkua + Janin lätkäkassi ja kaikki käsimatkatavarat, hmh.




Voii, jäähyväiset oli niin haikeet, mä inhoon hyvästellä rakkaita :/ Mutta innostus tulevasta matkasta kyllä kompensoi mukavasti haikeutta, ja vuosihan on loppujen lopuks niin lyhyt aikakin.



Oltiin loppujen lopuks Helsinki-Vantaalla jo kolmisen tuntia ennen lähtöö, mikä oli super-hyvä. Kerrankin matkalle lähtiessä semmonen fiilis, ettei tullu yhtään kiire, nice.

Lennot menikin sitte nukkuessa ja vaihdot juostessa ensin Amsterdamissa ja myöhemmin Detroitissa, mutta onnistuttiin ehtiin molemmissa niihin koneisiin, mihin oli tarkotuskin! Alla olevissa ekat jenkkikokikset ja väsyneet matkalaiset.



Nyt täytyy rientää kauppaan ostamaan kaikenlaista pientä, mm. ruoka olis ihan jees. Tosin meidän vuokraemäntä ylenpalttisessa ystävällisyydessään syötti meille jo eilen illalla hampurilaisia ja hedelmiä, joten elossa ollaan. Täällä meidän alakertakämpässä onkin vaan jääkaappi, leivänpaahdin ja mikro, joten kovin vaativia kokkaussessioita ei meidän osalta todennäkösesti ole luvassa lähiaikoina :)

See you laterrr!!

Urheilua muistuttavaa toimintaa

Lupasin itelleni täks päiväks jotain liike-energiaa tuottavaa toimintaa, ja.. Kuka kävi tänään uimahallissa??! Pitkästä aikaa, jei! Sponsorina toimi kesäduunista saatu liikuntaseteli, joille en oo aikasemmin keksiny oikein mitään käyttöä. Tutustuin siis Tapiolan uimahalliin ja sen yhteydessä olevaan punttikseen, jossa oli mun lisäks vääntämässä yks kasikymppinen pappa - sopii mulle hei kiitti :) Sain siis kyykkäillä ihan rauhassa naama punasena ja hyvin tuskasesti, on meinaan selkä pikkusen enemmän jumissa nyt.

Uimahallissa oli paljon siistimpää kun muistin. Mulla oli niin makeet Julkulta saadut vermeetki, että kävin melkein ahvenesta tai jostai muusta sulavasti lipuvasta järvikalasta. Totesin silti, ettei uinti taida olla välinelaji, koska mun meno oli varusteista huolimatta hitaampaa kun viereisen radan vesijuoksijan (no okei, aika tasoissa oltiin)... Silti lupasin itelleni, että uinti siirtyy pysyvästi tai edes satunnaisesti mun treenivalikoimaan! Teki niin nannaa selälle ja koko kropalle.


Loppukevennyksenä: tältä näyttää meidän huone yleensä about 12-14 aikaan aamulla/päivällä. Mun mielestä tota ikkunanpuoleisella patjalla lötköttävää myttyä voi kutsuu kirjaimellisesti unikeoks :DD ps. siisteys on puoli ruokaa

Viimeinen Suomi-viikko startatkoon

Viikonloppu oli loistava, oi voi.

Kesäduunit oli ja meni ja fiilis oli perjantai-iltapäivällä röyhkeän onnellinen, kun astuin viimestä kertaa ulos duunipaikan ovesta. Juhlistettiin loistokasta tapahtumaa iloisissa merkeissä työporukalla.

Btw, käytän tällä kertaa sumeilematta hyväks Hannan fb-profiilista nyysittyjä kuvia, koska omasta kamerasta sippas just akku, enkä saa viikonlopun kuvia tähän hätään koneelle. Kiitos Hanna<3 ja jos vaadit tekijänoikeusmaksuja niin käykö osamaksu?



Perjantai-ilta jatkui ihanasti ja myöhäisesti grilliruualla ja ihanaisen Hannan seuralla, me likeee!



Lauantaina Espooseen matkusti Sara&Kalle, joiden kanssa tsippailtiin ympäri Helsinkiä ja vähän Espootakin ja väsähdettiin liian aikasin.. ':) Ens kerralla sit Kallekin pääsee ehkä illalla kaupunkiin asti, ehkä :D Oli kyllä kivaa, mutta aina ei vaan jaksa riehua, harmi. (Tai sitten se ikä.) Käytiin kumminkin vielä sunnuntaina haahuilemassa keskustassa, lopettamassa Johannan ostolakkoa ja murkinoimassa Memphisissä.

Sunnuntaina tuli mami, iskä ja Julkku, jeii! Niillä oli iso väsy kaikilla, mutta oli ihanaa kuulla niitten jenkkitarinat ja muutenkin tietty jälleennäkemisen riemu on aina sykähdyttävää. Muistin myös vähän lisää taas juttuja, mitä mun pitää odottaa tulevalta vuodelta - vieraanvarasia ja hersyviä ihmisiä, loputtoman korkeita pilvenpiirtäjiä ja tietty Jelloooo!!

Laitoin salikortinkin jo poikki, ja nyt mun löysis-urheilijakausi jatkuu jatkumistaan :/ Aattelin tänään mennä lenkille, mutta se sitte jäi, ku oli paljo mukavampaa kierrellä Janin kanssa keskustassa, tehdä ruokaostoksia Prismassa ja istua keittiössä rupattelemassa ja rouskuttamassa auringonkukansiemeniä (Sara, you get me ;D niihin jää niiin koukkuun).... Mutta huomenna aion tehdä jotain urheilua muistuttavaa, promise! Voin raportoida sit mitä keksin.