lauantai 16. lokakuuta 2010

Kauneutta ja Terveyttä ja oikeestaan Ihan Mitä Vaan kaikille!

Hups vaan liikutan itseni taas huomiseksi Helsinkiin hymyilemään päiväksi messuille. Tästähän tuli jälleen tapa, vaikka annoin jo itelleni luvan jäädä eläkkeelle messutytön hommista! No, ihan mukavaa hommaahan moinen on (joskus), ja yhen yksittäisen päivän nyt seisoo vaikka päällään. Tai sitten ihan vaan ne päkiöitä suloisella puristuksella hellivät korkkarit jalassa ilmaisia tuotenäytteitä hullunkiilto silmissään pyydystäville asiakkaille iloisesti hymyillen. ":)))))"

Mä tein ensimmäisen promokeikkani suunnilleen neljä-viisi vuotta sitten tuuraten silloisessa työpaikassani työskentelevää tyttöä, joka ei päässyt tekemään keikkaansa ja pyysi minut hätiin. Melko extreme-kokemus, mutta silloin taisin kyllä nauttia hommasta täysin siemauksin. Sittemmin olen tehnyt promoja niin paljon, että saan varmaan luvan kanssa sanoa että minulla on takanani jo yksi työura. ;) Mukaan mahtuu tuotemerkkejä laidasta laitaan, ja on ollut aika opettavaista työskennellä edustaen milloin mitäkin brändiä tai tuotetta.

Opiskelujen ohessa tällainen homma on oivallista. Töitä tehdään yleensä freelancerina tai toiminimellä, jolloin "työnantajia" on useampia. Sitä myöten keikkoja on tarjolla paljon.. mutta niitä voi ottaa sen mukaan, miten opiskeluaikataulu antaa myöden (itse olen ottanut yleensä liikaa :). Kivoimpia, mutta toisaalta rankimpia ovat messukeikat tai muut useamman kuin yhden päivän keikat. Tuotteeseen ehtii tutustua hyvin ja yleensä messuilla on hyvä meininki ja paljon nähtävää. Messujen lisäksi töitä on tullut tehtyä erilaisissa tapahtumissa, kiertueilla sekä ihan missä vain marketeissa ja myymälöissä. Monenkohan ison supermarketin varastotiloissa olen eksynyt urani aikana..ja monessakohan suomalaisessa hotellissa olen töiden takia yöpynyt, vaikka muuten en juuri Suomessa hotellilomia harrasta?

Tällainen työ sopii ihmiselle, joka ei stressaa siitä, että maisemat ja työporukka vaihtuu harva se päivä - tai oikeastaan joka ikinen kerta kun menee töihin. Täytyy myös omaksua uutta tietoa melko nopealla aikataululla, taiiii sitten vaan hymyillä ja sanoa että "evvk", niinkuin useimmat taitaa tehdä :) Kivointa tässä duunissa on kuitenkin itsenäisyys ja se, että itse olen ainakin aina kokenut saaneeni joka paikassa erityishyvää kohtelua, kun en ole ns. "tavallinen työntekijä", vaan vieraileva sankaritar.

No miten niitä töitä sitten saa? Se on ihan hyvä kysymys. Näihin töihin varmasti useimmat ajautuvat suhteilla, niinkuin minäkin tavallaan. Uusia keikkoja ja uusia halukkaita työnantajia tulee sitten sitä mukaa kun tekee hommansa menestyksekkäästi, jaksaa hymyillä korvasta korvaan 12h vuorokauden aikana, ja saa asiakkaat ostamaan villinä jotain ihan tyhmää tuotetta.

Kuten sanottua, itselläni on kuitenkin aikomus vetäytyä taka-alalle näistä riveistä. Olen huomannut, että loistavan promotytön ominaisuuteni ovat päässeet hieman ruosteeseen, ja taitaa olla aika sanoa vain että hyvä niin.

Tänä sunnuntaina kuitenkin, once more: kaikki kynnelle kykenevät Helsingin Messukeskukseen yhdistetyille Terveys+Hyvä Olo, Kauneus+Muoti ja Häät+Rakkaus -messuille! Allekirjoittanut hymyilee siellä iloisesti tukka kammattuna ja korkkarit jalassa. Jee!

Ei kommentteja: