Mietin tänään USA:ta matkustaessani bussilla kohti Evanstonia, kuinka ennen tänne tulemista tiesin, kun joku sanoo "perus jenkki" tiesin samantein mitä sillä tarkotetaan. Nyt kun olen asunut täällä kuin muutaman kuukauden, vasta, tuntuu että en enään tiedä mikä on "perus jenkki". Kun joku sanoo "perus suomalainen" tulee minulle tietynlainen, ehkä hieman hiljainen, ujo ihminen, ehkä joskus joissain tilanteissa hieman räväkkä, mutta ei yleisesti hirveän ulospäin suuntautunut ainakaan oudommissa tilanteissa. Ehkä jopa hieman mökö. Yleisesti ottaen maantien harmaat hiukset, ei lihava ei laiha. Ihon väriltään vaalea, punastuu suhteellisen helposti oudohkon tilanteen tullen. Perus uskomukseltaan "kristitty", mutta ei varsinaisesti koskaan ole kiinnostunut tai perehtynyt asiaan, ainakaan rippikoulua enempää. Kaikilla on ainakin suunnilleen samanlainen kuva, minkälainen on stereotyyppinen suomalainen. Sitten mietin näitä jenkkejä, ei minkäänlaista peruskuvaa minkälainen ihminen tulisi mieleen. Ennen kuvittelin ehkä, että tiesin minkälainen se oli. Nykyään kun katson nytkin ympärilleni, ihmisit ympärilläni vaikuttavat enemmän siltä kuin ne olisivat, Intiasta, Japanista, Kiinasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Mexicosta, Ruotsista, Englannista, Irlannista, eripuolilta Afrikkaa, Lähi-idästä jokapuolelta. Ja yllätyksekseni kun kuulen heidän puhuvan, puhuvat ne täydellistä englantia, joten he ovat todennäköisesti asuneet koko elämänsä täällä. En tiedä mihin tämä pohdiskeluni pitäisi johtaa, enkä tiedä minkätakia tästä kirjoitan. Huomasin vain itse ajattelevani asiaa tänään ja tajusin, että loppujen lopuksi maailman vaikein yleistys on "perus jenkki". Suomessa ollessa se tuntuu helpolta ja sitä luulee tietävänsä minkälainen on "perus jenkki", mutta loppujen lopuksi ei ole minkäänlaista hajuakaan, asia on vain yksinkertaisesti liian iso yleistettäväksi.
Se siitä aiheesta, tekisi mieli pohdiskella, kirjoitella lisää aiheesta ja mahdollisesti palaan vielä aiheeseen uusilla ajatuksilla ja jutuilla jatkossa. Tällä hetkellä kello rupeaa olemaan juuri sen verran, että minulla rupeaa olemaan kiire ensimmäiseen kotiotteluumme. Pitää toivoa, että tänään saisin jotain konkreettista aikaiseksi joukkueeni hyväksi, sillä minusta tuntuu että en jotenkin täysin ole lunastanut valmentajani ja kanssa pelaajieni odotuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti